Perjantai - 18.05.2012
CoD-pomojen potkuista miljardilasku Activisionille?
Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle SEC:lle toimittamassaan talousraportissa Activision kertoo kaksi vuotta sitten potkut saaneiden Jason Westin ja Vince Zampellan alunperin 36 miljoonan dollarin korvausvaateiden kohonneen jo yli miljardiin dollariin.West ja Zampella johtivat Infinity Ward -studiota, joka pääosin vastasi Call of Duty -sarjan kehityksestä. Pian lähtönsä jälkeen parivaljakko perusti uuden Respawn Entertainment -studion, joka teki julkaisusopimuksen Electronic Artsin kanssa.
Tämä tietysti johti kiistaan EA:n ja Activisionin välillä, mutta asia sovittiin tällä viikolla oikeussalin ulkopuolella. Tänään kuitenkin uutisoitiin, että Activisionin väitetään yrittäneen murtautua Westin ja Zampellan sähköposteihin jo vuosi ennen potkujen antamista, joten asian tiimoilta käytäneen vääntöä vielä vuosia.
- Oliver Lähde: Eurogamer

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

