Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ipanat ja Pesusienet eivät kurvaa karting-kunkkujen varpaille

Vuosi 2020 jää eittämättä historiankirjoihin monestakin syystä. Muuan viruksen leviämisen ohella esimerkiksi Paavo Pesusienen ohjastaminen virtuaalimaailmassa jo toistamiseen muutaman kuukauden sisään voitaneen laskea poikkeukselliseksi tapahtumaksi – ainakin keski-ikäistyvän harrastelija-arvostelijan elämässä.

Ennakko-odotuksia pätevämmäksi paljastuneen nimikkopelinsä lisäksi tuo epäsympaattinen merenelävä kavereineen nähdään nyt karting-auton ratissa. Tällä kertaa tukena on koko kaapelikanava Nickelodeonin enemmän tai vähemmän tunnetut piirroshahmot Turtles-jengistä jo oikeutetusti kuopatun Ipanat-sarjan tyyppeihin.

Jotain lainattua…

Kevyen koukeroisesti nimetty Nickelodeon Kart Racers 2: Grand Prix kopioi perusideansa sangen häikäilemättömästi genren mahtiteoksilta. Mieleen leijuvat vääjäämättä vahvat vibat muun muassa Mario Kart 8 Deluxen ja Crash Team Racingin suunnilta, kun televisiosta tutut sankarit kisailevat värikkäillä reiteillä maineesta ja mammonasta.

Perinteiden mukaisesti erilaiset radoilta poimittavat herkut ammuksista miinoihin sekä turboihin näyttelevät suurta roolia menestyksessä. Toinen voiton kannalta oleellinen avain liittyy vähemmän yllättäen yksinkertaisen driftausmekaniikan hyödyntämiseen. Parhaan kuljettajan titteli ratkaistaan neljän kisan mittaisissa cup-sarjoissa. Pokaaleita haalimalla aukeaa luonnollisesti entistä vaikeampia kokonaisuuksia. Jaetun ruudun moninpeli on mukana, sekä totta kai mahdollisuus kuluttaa aikaansa erillisten minihaasteiden parissa tai verkkoaalloilla. Kokonaisuus vieläpä kuorrutetaan äärimmäisen värikkäällä ulkoasulla valikoista lähtien.

…jotain omaa…

Vaikka peli on etukäteen helppo leimata laiskaksi lisenssirahastukseksi, paljastuu pinnan alta yllättävän paljon positiivisia puolia. Muilta lainaamisen ohella mukaan saadaan omaakin maustetta, sillä kuljettajien kustomointi on keskimääräistä monipuolisempaa. Kisaan valitaan niin henkilökohtainen erityiskyky kuin myös pari tukihenkilöä, joiden perusteella ammennetaan lisää vivahteita ajamiseen. Osa apureista saattaa esimerkiksi taata tehokkaamman pisteiden (=liman) keräilyn tai vaikkapa lisäturvaa omien hyökkäysten jälkimaininkeihin.

Menopelinsä moottorin ja renkaat saa niin ikään poimia useammasta vaihtoehdosta. Kyseessä ei ole pelkkä kosmeettinen operaatio: Esimerkiksi isommalla myllyllä varustettu kulkine etenee suorilla väkivahvasti, mutta häviää ketteryydessä pienemmille voimanpesille. Samoin kumeissa voi painottaa driftailun herkkyyttä tai suosia pitävämpää seosta. Höyhenenkevyen kisailun aikana käytännön vaikutukset jäävät toki vaatimattomiksi, mutta ajatus pitkälti kustomoitavasta kuljettajasta ja menopelistä on joka tapauksessa kiva.

…ja erittäin paljon jotain vihreää

Teknisesti Nickelodeon Kart Racers 2: Grand Prix edustaa kelpo jälkeä. Hahmomallit ja ympäristöt ovat kovin yksinkertaisia, mutta yleinen selkeys tavallaan sopii nuoremmalle polvelle suunniteltuun peliin. Pelkistetty tyyli pitää myös huolen, että ruudunpäivitys pysyy alati sulavana. Ajelu soljuu yhtä silkkisesti myös jaetulla ruudulla. Audiopuolella ei kuulla sankareiden lentäviä lausahduksia, mikä on lähdemateriaalin rääväsuut huomioon ottaen vähintäänkin yllättävää.

Limalla kuorrutetut kentät tai huisinhauskat hahmot eivät kuitenkaan jaksa viihdyttää yhtä tehokkaasti kuin isomman budjetin kilpailijansa

Kokonaisuutena limalla kuorrutetut kentät tai huisinhauskat hahmot eivät kuitenkaan jaksa viihdyttää yhtä tehokkaasti kuin isomman budjetin kilpailijansa. Menosta yksinkertaisesti puuttuu se viimeinen koukuttava silaus, joka kannustaisi vielä yhden lisäturnauksen pariin. Eikä kyse ole pelkästään omista ennakko-odotuksista, sillä perheen jälkipolvikin ilmoitti hyvin nopeasti, ettei Turtleseilla tai Paavon jengillä kisailu enää kiinnosta. Ilmiö konkretisoituu ikävällä tavalla verkkopuolella, kun aulat ammottavat tyhjyyttään.

Lopputulokseksi jää rutkasti ennakko-odotuksia parempi teos, joka ei silti pärjää timantinkovassa kisailussa karting-mestaruudesta. Ihan kiva ei ikävä kyllä riitä enää edes palkintopallille näissä karkeloissa.

Kirjaudu kommentoidaksesi