Vuonna 2015 ilmestynyt Life is Strange nosti ranskalaisen Dontnod-studion pelimaailman tietoisuuteen. Elämänmakuinen seikkailu yhdisti aikamatkailun arkielämään ja oli allekirjoittaneelle vuoden paras pelikokemus. Kakkososa jatkaa suurimmaksi osaksi tyylille uskollisena, mutta jättää hyvästit edeltäjänsä hahmokaartille ja Arcadia Bayn pikkukylälle.

Tarina seuraa 16-vuotiaan Seanin ja 9-vuotiaan Danielin pakomatkaa läpi Yhdysvaltojen.

Hei hei, likat ja kikat

Tarinan valokeilassa vaeltavat Sean ja Daniel Diaz – yksinhuoltajaisänsä kanssa Seattlessa asuvat veljekset. Poikien elämä muuttuu kuitenkin jakson alkumetreillä dramaattisesti, kun heidät etsintäkuulutetaan järkyttävän tapahtumasarjan seurauksena. Alkaa epätoivoinen pakomatka kohti suvun synnyinmaata Meksikoa.

Nykyaikaisia seikkailupelejä tahkonneiden ei tarvitse virittää vastaanotintaan uudelle kanavalle, sillä teos on lajityyppinsä ehta edustaja. Pelaaja pyörii tiukasti rajatuilla alueilla, jotka on sullottu täyteen maailmaa ja tarinaa syventäviä yksityiskohtia. Keskusteluissa ja tiukoissa tilanteissa tehdään valintoja, joista osa vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Näin jokaisen kokemuksesta muodostuu hieman erilainen.

Nurkat kannattaa koluta tarkasti, sillä muuten jää paitsi paljosta.

Ensimmäinen Life is Strange mausti kokonaisuutta mahdollisuudella kelata aikaa taaksepäin, mutta tällä kertaa yliluonnollisia kykyjä ei hyödynnetä välivideoiden ulkopuolella lainkaan. Pelaaminen on kauttaaltaan verkkaista tutkiskelua, ja varsinaisten pelillisten ominaisuuksien rooli jää mitättömäksi. Keskiössä seisovat tunnelma ja immersio, joiden luomisesta Dontnod suoriutuu jälleen kiitettävästi.

Sisarussuhteen salaisuudet

Debyyttiosan suosio perustui mielenkiintoiseen ja paikoittain koskettavaan tarinaan sekä kehuja keränneisiin henkilöhahmoihin. Kakkoskausi aloittaa paketin kasaamisen alusta, eivätkä kehittäjät ole tehneet hommaansa helpoksi. Kaikki pelimerkit painetaan veljeskaksikon harteille, sillä jatkuvaa pakomatkaa ja vakituisia sivuhahmoja ei edes yritetä sovittaa samaan yhtälöön.

Isoveli Sean on päällisin puolin keskiverto teini. Ensimmäisten tuntien aikana käy kuitenkin selväksi, etteivät tekijät ole sortuneet yksiulotteisen päähenkilön kynäilemiseen. Tapahtumat tuovat onnistuneesti esiin Seanin kamppailun henkisen romahtamisen ja pikkuveljensä vuoksi jaksamisen välillä.

Pelaaja ohjastaa Seania samalla kun Daniel hoippuu parhaansa mukaan kannoilla.

Danielia kyhätessään Dontnod sen sijaan lienee turvautunut johonkin alakoulupojan yleisimpiä piirteitä selvittäneeseen tutkimukseen. Nuorempi Diaz vaikuttaa olevan lähinnä tyhjä hahmopaikka, joka pelaajan on tarkoitus täyttää mielikuvalla omasta lapsestaan tai sisaruksestaan maksimaalisen tunnesiteen saavuttamiseksi.

Yksittäisten persooniensa ohella sankarit muodostavat tietysti myös tiimin, jonka keskiössä ovat veljesrakkaus ja huoltajan vastuu. Daniel imee vaikutteita pelaajan valinnoista ja toimii vastaan tulevissa tilanteissa oppimansa perusteella. Ideassa on potentiaalia, mutta sen realisoituminen vaatii lisää ponnistuksia tulevissa jaksoissa.

Sean on Maxin tapaan taiteellisesti lahjakas.

Päähenkilökaksikko ei onnistu siis täysin oikeuttamaan asemaansa, vaikka tarinan varrella ehditään kokea jo useampia mieleenpainuvia kohtauksia ja mahdollisuuksia on vaikka mihin. Kehittäjät olisivat silti saaneet heittää hattuhyllylle edes yhden syötin, sillä tapahtumat eivät jätä ilmoille juuri kysymyksiä. Jakso ei tällä osastolla kestä vertailua ensimmäisen kauden aloitukseen, jossa yleisöä hemmoteltiin useammalla avoimella arvoituksella ja sopivan hämmentävällä cliffhangerillä.

Oikeita asioita väärällä tavalla

Alkuperäinen peli sai kauhoittain kehuja myös siksi, että se käsitteli – ja paikoin vihjaili käsittelevänsä – useita hankalia aiheita. Raha ja menestys ovat tehneet ranskalaisyhtiöstä rohkeamman, ja nyt studio uskaltaa ottaa kantaa ihan suoraan. Donald Trumpin niskaan kaadetaan lokaa tasaisella tahdilla, eikä sanomassa ole tulkinnan varaa: herra presidentti tekee ihmisten elämästä kurjaa ja rasismi on suuri yhteiskunnallinen ongelma.

Ratkaisu on saanut monien ulina-anturat aktivoitumaan, ja kommenttikentissä on nähty vihaista vuodatusta videopelien poliittisuudesta. Tai ehkäpä pikemminkin siitä, ettei pelin viesti vastaa palautteen antajan omia näkemyksiä. Käsikirjoittajat ennakoivat saamansa reaktion ja vastasivat siihen jo pelin sisällä laittamalla neljännet seinät paukkumaan: "Kaikki on poliittista", virkkoo eräs hahmoista.

Samoja maisemia ei jäädä tuijottamaan pitkäksi aikaa.

Kaikkea valitusta ei voi kuitenkaan tuomita vain triggeröityneiden ujellukseksi. Dontnodin lähestymistapa aiheeseen on nimittäin paikoin huvittavan yliampuva ja alleviivaava. Jakson jokainen pahis on rasisti. Naapuri on rasisti, kauppias on rasisti, vastaan tuleva perhe on rasisti. Kaikki ahdettuna lyhyen ajan sisään niin pelin sisäisessä kuin ulkoisessakin ajanlaskussa. Samalla hahmovalikoiman hyvikset taas muistavat korostaa vapaamielisiä arvojaan. Toki tulevat episodit saattavat vielä paljastaa sankareista uusia puolia, mutta tällä hetkellä kehittäjien yhteiskunnallinen kannanotto on vaarassa päätyä parodiaksi itsestään.

Eteen, taakse vai sittenkin sivulle?

Visuaalisella osastolla otetaan reipas askel kohti pirteämpiä polygoneja. Ensimmäisen osan suuntauksesta ei livetä, mutta kaikki liikkuu sulavammin ja näyttää pontevasti paremmalta. Välivideot välkkyvät paikoin erityisen tyylikkäästi, eikä ruudunpäivitysongelmista tarvitse kärsiä.

Life is Strange 2 on jaettu edeltäjänsä tavoin viiteen muutaman tunnin mittaiseen jaksoon.

Sarjan ylistetty äänimaailma jatkaa myös korkealla tasolla. Tekijät pitävät raidat ruodussa, eivätkä innostu ylikäyttämään musiikkikohtauksia vain niiden itsensä vuoksi. Ääninäyttelijöiden suoritukset tukevat kokonaispakettia mallikkaasti.

Kokonaisuutena Life is Strangen toinen kausi käynnistyy toiveikkaissa tunnelmissa. Tarjolla on tunteikkaita tilanteita, mielenkiintoisia yksityiskohtia ja potentiaalinen pohja mieleenpainuvalle seikkailulle. Nurkissa vaanii kuitenkin uhkaavan oloisia haasteita. Tarina kaipaa pikaisesti lisäkoukkuja, ja veljeskaksikolla riittää tekemistä, jotta heidän vuorovaikutuksensa kykenee paikkaamaan puuttuvien sivuhahmojen jättämän aukon.

Kolmen ja puolen tähden arvosana pyöristyy tältä erää ylöspäin.