Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

: Kovaa nikkarointia Bostonissa

Pääkaupunkiseudun kirjastoyhtymä on aiemmin haastanut ihmisiä lukemaan kirjoja ja kuuntelemaan musiikkia oman mukavuusalueensa ulkopuolelta – ja nyt vuorossa on pelit. Tämän kunniaksi KonsoliFINissä aloitettiin blogisarja Helmet-pelihaasteen ympärille. Ai, että mikä haaste?


Haaste 16: Peli, jossa rakennetaan jotain. Asutusten rakentaminen ja puolustaminen on keskeinen osa Fallout 4:ää, ja vaikka arkkitehtoonisesta näkemyksestä ei saakaan lisäpisteitä, ihmeen paljon aikaa saa kulumaan pelissä menestymisen kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia nysväten.

Ydintalvella töitä teki muurari

Kun ydinsota pyyhkäisi Yhdysvaltain yli, väki kaikkosi suurimmaksi osaksi maan pinnalta bunkkereihinsa. Seuraavien vuosikymmenten aikana rakennuskanta rapistui ja radioaktiiviset jätevuoret tekivät tienoista pitkälti elinkelvottomia. Pari sataa vuotta myöhemmin kaupunkeja kuitenkin jälleenrakennetaan ja tähän työhön liittyy myös pommien putoamisesta asti horroksessa uinunut Fallout 4:n päähenkilö.

Seikkailun aikana kohdataan muutamakin eri ryhmittymä, joista ensimmäisenä vastaan tulee Amerikan itsenäisyystaistelijoiden mukaan nimetty Minutemen. Näiden puuhamies Preston opettaa sankarille talonrakentamisen taitoja, ja opeille onkin sittemmin paljon käyttöä.

Kun seinät ovat paikallaan, niille voi ripustella vaikka hienoja valaistuja julisteita

Taloja kierrätysmateriaalista

Mitäänhän ei saa ilmaiseksi, ei edes kokolattiamattoa videopelissä. Kaikki rakentelu edellyttää raaka-aineiden haalimista ympäristöstä, ja kylän pystytys edellyttääkin melkoista roskisdyykkausta. Fallout 4:n rakentelun iso kompastuskivi liittyy sen huonosti raksamiehelle soveltuvaan inventaarionhallintaan: kaikki irtilähtevä roju olisi hyvä kaapata matkaan, jotta sitä voidaan hyödyntää remontoinnissa, mutta rikkinäiset kirjoituskoneet ja pöytätuulettimet painavat rinkassa aika lailla. Kun mukana pitäisi kantaa myös asearsenaalia pienen armeijan tarpeisiin ja ympäristön vaaroilta suojaavaa haarniskointia, ei kovin isoa tavarakasaa saa enää kulkemaan lihasvoimalla.

Tukikohtia voi myös perustaa ainakin pariin kymmeneen pisteeseen eri puolilla karttaa, ja jokaisella näistä on oma romuvuorensa paikalliseen käyttöön. Jos siis sattuu tarvitsemaan kahta sulaketta lyhtypylvään pystyttämiseen, ne eivät paljon lämmitä lähikylän liiterissä. Kylien välille voi kyllä viritellä kuljetusreittejä, mutta nämä sitovat käsipareja, joita voisi hyödyntää esimerkiksi turnipsien viljelyyn.

Pihapiirin kunnostamisesta ei saa pelkästään syötävää vaan myös trophyja. Ja sehän on kaikkein tärkeintä!

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa

Näin Fallout 76:n nostattaessa pahaa verta pelimaailmassa voi Bethesdan suunnitteluratkaisuja pähkäillä vähän uusin silmin. Näkikö studio (vähän myöhässä) Minecraftin jonkinlaisena uutena apinoitavana oikotienä onneen, aivan kuten mikromaksut ja massiiviset online-pelit muutama vuosi sitten? Ominaisuuksien kopioinnissahan ei sinänsä ole mitään vikaa, jos kopiointi tehdään tyylillä ja omiin vahvuuksiin taidokkaasti yhdistäen.

Fallout 4:ssä rakentelu on ihan hauskaa, mutta lopulta täysin turhaa. Välttämätöntä on vain se, että jokaisella kylän asukkaalla on riittävästi ruokaa, vettä ja nukkumapaikka. Ja että jokaisen kiven päälle on rakennettu automaattitykkitorni suojaamaan jatkuvasti päälle kinkeäviltä rosvojengeiltä tai supermutanteilta. Sohvaryhmät, kylpyhuonekalusteet ja koriste-esineet ovat täysin turhaa resurssien haaskausta. Etenkin, kun vähänkään erikoisempia resursseja riittää tuskin tärkeisiin rakennelmiin.

Ehkä tähän haastetehtävään olisikin kannattanut valita peli, jossa rakentamisella on jotain käytännön merkitystä. Mikä tällainen peli sitten olisi? (Minecraftia ei saa ehdottaa, se mainittiin jo.) Tästä ja muistakin Helmet-pelihaasteen tehtävistä voi käydä rupattelemassa foorumille avatussa ketjussa.

Kirjaudu kommentoidaksesi