Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Indie-tasohyppely Celesten tuleva laajennus on ilmainen. Pelin kehittänyt Matt Thorson paljasti viikonloppuna myös useita muita yksityiskohtia pienen paketin sisällöstä.

Thorsonin mukaan ladattavat kentät ovat vaikeampia kuin yksikään pelin alkuperäisistä kentistä. Lupauksen perusteella pelaajien sorminäppäryyttä testataan toden teolla, sillä Celeste tunnetaan jo ennestään haastavasta vaikeustasostaan.

Lisäkentistä ei tarjota kuitenkaan vaikeampia B-side-versioita, eikä niihin ole ripoteltu keräiltäviä mansikoita. Pelaajat pääsevät tutustumaan matkan varrella silti muutamiin uusiin esineisiin ja mekaniikkoihin.

Thorson kutsui kenttiä joulukuussa jäähyväisiksi pelilleen. Alkuvuodeksi kaavaillun julkaisun tarkka ajankohta on vielä hämärän peitossa. Varmaa on se, että laajennus ei ehdi tasohyppelyn ensimmäisille syntymäpäiville, joita vietetään 25. tammikuuta.

Celeste on saatavilla Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Switchille ja PC:lle. Peli palkittiin The Game Awards 2018 -gaalassa vuoden parhaana indie-teoksena.

Kirjaudu kommentoidaksesi