Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ennakossa JCB Pioneer: Mars

Steamin Early Accessin kovin selviytymispelien buumi on jo hiipunut, mutta uusia yrittäjiä ilmaantuu edelleen. Nyt mukaan on lähtenyt myös työkoneita valmistava JCB. Kyllä, luit oikein.

Tyypillinen yksinäinen selviytyjä

Juoni on hyvin tuttu muistakin genren tuotoksista. Yksinäinen protagonisti löytää itsensä vieraasta ympäristöstä. Ensimmäisenä pitäisi vain yrittää selvitä hengissä. Kun keskeneräisen oloisen tutoriaalin opettamat perusasiat ovat hallussa, on aika alkaa rakentamaan tukikohtaa maasta tuleville uudisasukkaille.

Ruudulle ilmaantuva pomonainen jakaa yksinkertaisia tehtäviä, joiden läpäisystä palkitaan pisteillä uusien työvalineiden hankkimiseksi. Välillä käväistään strategianaksutteluista tutussa rakennusnäkymässä, mutta muuten pelaaminen koostuu resurssien perässä ympäriinsä juoksentelusta ja tavaroiden toimittamisesta tukikohtaan.

Työkonefirma JCB:n läsnäolo näkyy kaikkialla kahvikupeista lähtien, mutta ennen kaikkea ajoneuvoissa. Valikoima kattaa monenmoista päivitettävää kulkupeliä pikkumaasturista kaivinkoneisiin. Harmittavasti ajaminen Marsin yksitoikkoisessa punaruskeassa maastossa alkaa tuntua tylsältä jo ensiminuuttien jälkeen, joten ajokeilla päristely ei juuri houkuta. Edes minkäänlaista vaarantunnetta ei synny, vaikka hiekkamyrskyt ja happosuihkut piinaavatkin lähes tauotta. Näin siitä huolimatta, että tarjolla on toistaiseksi vain ”hardcore”-vaikeustaso.

Peli vai mainoskikkare?

Idean tasolla JCB Pioneer: Mars toimii, mutta käytännössä ei. Nykykunnossa siihen ei kannata roposiaan kuluttaa. Tehtävät ovat puuduttavia, valikkojen rakenne kivikaudelta, grafiikka nykii, Full HD -resoluutio ei toimi, kontrollit tahmaavat, peli kaatuilee, JCB:n ylikorostettu läsnäolo ärsyttää ja sisältöä on kovin niukasti. Tällä hetkellä mainospeliltä vaikuttavalle tekeleelle on vaikeaa nähdä kovinkaan ruusuista tulevaisuutta jo pelkästään kovan kilpailun vuoksi. Päivityksiä julkaistaan tasaiseen tahtiin ja myöhemmin on lupailtu jopa moninpeliä, mutta jo tutuksi käynyt Early Access -kuolema vaikuttaa vääjäämättömältä. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on keskeneräinen peli, joka voi vielä kehittyä hyväksikin, mikäli tekijöillä vain riittää taitoa ja intohimoa visionsa toteuttamiseen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi