Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Suomalaisen Frozenbyten uutukaisen, eli seikkailuroolipeli Nine Parchmentsin julkaisu lähestyy ja vuoden takaiset trailerit saavat vihdoin lihaa luiden ympärille. Kahden vuoden kehitystyön hedelmät pyritään julkaisemaan kaikille konsoleille vielä tämän vuoden puolella.

Nine Parchments on mielenkiintoinen yhdistelmä aiemmin julkaistuja vanhemman genren pelejä. Tyyli ja värit tuovat mieleen Frozenbyten aiemman julkaisun, Trinen. Loitsuja annetaan runsaasti käytettäväksi kuin Diablossa konsanaan ja löytyypä viitteitä myös Housemarquen aiemmin tänä vuonna julkaistuun Nex Machinaankin. Mielenkiintoista onkin, että Housemarquen jäsenet ovat olleet pienimuotoisesti kokeilemassa Nine Parchmentsia sen hauskuudesta ja käytettävyydestä. Nex Machinasta tuttu pelaajaa suojaava ryntäys on muokkautunut teleportiksi, jolla voi paeta tukalasta paikasta.

Erittäin valmiin oloisen pelin vetovoima on täysihintaisen niin sanotun ison budjetin pelin veroinen sekä idealtaan että toteutukseltaan, sillä ohjainta ei raaskinut millään laskea pöydälle. Ajan kulku unohtui täysin noin viiden tunnin mittaisen session aikana. Frozenbyten testitiimiin kuuluu kymmenen vakituista QA-testaajaaja heidän lisäkseen peräti 200 ulkopuolista testaajaa on kokeillut Nine Parchmentsia keskimäärin 2-5 tunnin ajan. Tämän pohjalta ei uskoisi, että lopullinen hinta tulee olemaan erittäin maltillinen 20 euroa.

Parhaiden ideoiden kierrätystä omalla innovaatiolla

1-4 pelaajalle tarkoitettu seikkailu on kuvattu yläperspektiivistä, ja toiminnan keskeltä löytyy myös lootattavia arkkuja sekä kerättäviä esineitä, joilla tyydytetään keräilijäluonteiden nälkää. Kuvankauniiden maisemien idylli särkyy tuon tuostakin vihollislaumojen käydessä aaltoina sankareiden kimppuun. Huvittavinta asiassa on kanssapelaajien vaarallisuus, sillä loitsuilla pystyy vahingoittamaan myös joukkuetovereita. Vastaavasti maahan laitettavien parantavien "ympyröiden" voimasta hyötyvät myös monsterit, eikä pienessä paniikissa meinaa välillä millään löytää oikeaa elementtiä viimeistelemään örvelöitä manalan majoille.

Yksi erikoinen piirre ansaitsee maininnan, sillä pelin vaikeustaso vaihtuu itsestään pelaajan suoritusten mukaan. Paremmat pelaajat kohtaavat siis lisähaasteita ja vastaavasti heikommin suoriutuvat saavat helpotuksia. Luonnollisesti valittavissa on myös hardcore-taso, joka tuhoaa etenemisen kertalaakista tallennuksia myöten ja etenkin soolona pelatessa yksi putoaminen polvilleen päättää kaiken. Moninpelin etu, mahdollisuus elvyttää kumppaneita, helpottaa etenemistä, vaikka tällöin monsterit kestävät enemmän osumaa. Lisänä tiettyjen loitsujen yhdistäminen useamman pelaajan kesken moninkertaistaa vihuihin tehtävän vahingon. Monipuolinen loitsujen käyttö onkin avainsana, sillä parhaimmillaan niitä on käytössä peräti yhdeksän kappaletta ja jokaisella taialla on oma manamittari jatkuvan toiminnan ja selviytymisen takaamiseksi.

Nähdyn perusteella Frozenbyte onnistuu tälläkin kerralla, sillä todella hyvällä hinta-laatusuhteella näin viihdyttävää ja pelattavuudeltaan hienoa peliä pelaa mielellään, niin yksin kuin useammankin ihmisen voimin.

Kirjaudu kommentoidaksesi