Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Langaton Xbox 360 -kuulokemikrofoni KonsoliFINin testauspajassa

Taas vähemmän johtohässäkkää

Moni ajattelee uuden sukupolven konsoleiden määritelmänä teräväpiirtografiikan, tehokkaamman raudan ja muut laitteiston suorituskyvyn lisääntymiseen viittaavat tunnusmerkit, mutta todellisuudessa yhteinen piirre uusille pelikoneille on johtojen väheneminen. Langattomat ohjaimet ovat muodostumassa standardiksi ja nettiyhteys otetaan WLAN:in avulla, joten johtosulkeisia ei ainakaan television edessä tarvitse enää käydä. Myös lisälaitteet saadaan nykyään yhdistettyä konsoliin ilman lankoja ja Microsoftin valmistama langaton kuulokemikrofoni Xbox 360:lle on tästä hyvä esimerkki. Ennenhän kuulokemikrofonin on täytynyt olla johdolla kiinni ohjaimessa. Onko tällaiselle kehitykselle kuitenkaan todellista tarvetta?

Ulkomuodoltaan kuulokemikrofoni on pieni ja siro ainakin jos vertaa perinteiseen langalliseen versioon. Ennen ensimmäistä käyttöä tarvitsee laitteen akku ladata mukana tulevalla laturilla. Lataus vie muutaman tunnin, joten aivan heti ei uutukaista laitetta pääse kokeilemaan Liveen. Ladattu akku kestää 8 tuntia, joten aktiivinen verkkopelaaja joutuu akun lataukseen tämän tästä pitääkseen kuulokemikrofonin toimintakunnossa. Aivan varoittamatta ei headset onneksi mykisty, vaan se ilmoittaa merkkiäänellä alhaisesta varaustasosta ensin puolituntia ennen tyhjenemistä ja sitten vielä 5 minuuttia ennen. Dashboardin täytyy olla päivitettynä tuoreimpaan versioonsa toimiakseen langattoman kuulokemikrofonin kanssa, mutta mikäli pelikone on jatkuvasti verkossa kiinni, pitäisi kaiken olla ajan tasalla. Päivityksen myötä akun varaustason voi tarkistaa guidesta.

Haltiat ja vulkanuslaiset älkööt vaivautuko

Mitään pantaa ei ole enää pitämässä hökötystä pelaajan päässä, vaan korvalehti pujotetaan kuulokemikrofonin kumisen korvalenkin läpi. Alkuun tämä prosessi on yhtä vaikea kuin miltä kuulostaa. Itse tottuneena pitämään headsetiä vasemmassa korvassa yritin luonnollisesti saada langatonta kuulokemikrofonia myös kyseiseen korvaan, mutta se ei vaan suostunut menemään siihen. Onneksi oikea korvani toimii yhtä hyvin ja siihen kuulokemikrofoni jostain syystä suostuikin asettumaan paljon helpommin. Opettelun jälkeen sain laitteen myös vasempaan korvaan, mutta silti jäin kaipaamaan puhelimista tuttua bluetooth-kuulokkeen kaltaista pidikettä, jolla kuuloke laitetaan yksinkertaisesti roikkumaan korvaan.

Nappeja laitteessa on neljä. Laitteen päälle kytkeminen, sammuttaminen sekä mikrofonin mykistys ovat samassa napissa. Päälle laittaminen ja sammutus vaativat napin pitämistä painettuna pari sekuntia, kun taas mykistys tapahtuu hetkellisellä painamisella. Aivan kuten langattomalla ohjaimella, luodaan yhteys kuulokemikrofonin ja konsolin välille ensimmäisellä käyttökerralla yhdistymispainikkeella. Kuulokemikrofoni vie tällöin yhden neljästä vapaasta neljänneksestä Xboxin ”valokehästä”, joskin ohjaimen ollessa päällä käyttää headset samaa neljännestä. Toisin kuin langallinen headset, ei langaton kuulokemikrofoni vaadi toimiakseen peliohjainta, joten käydäkseen keskustelua jonkun kanssa ei tätä varten tarvitse käynnistää kuin itse konsoli ja kuulokemikrofoni. Äänenvoimakkuudensäätö tapahtuu kahdella jäljellä olevalla napilla digitaalisesti toisin kuin vanhanmallisessa headsetissä, jossa säätö tapahtuu analogisesti rullalla. Vaikka kuulokemikrofoni ei ole normaalikäytössä silmien edessä näkyvillä, on sen operointi varsin helppoa, kunhan muistaa äänenvoimakkuusnappien järjestyksen.

Hyvästit muminalle

Johdottomuus ei ole ainoa langattoman kuulokemikrofonin hyöty. Pelitovereiden puheet nimittäin kuuluvat huomattavasti selkeämmin verrattuna langalliseen headsetiin, joten kuulokkeen äänenlaatu on kokenut kehitystä. Harmillisesti mikrofoni ei täytä odotuksia vastaavalla tavalla. Langaton mikrofoni lähettää puhetta piirun verran paremmalla äänenlaadulla kuin langallinen versio, mutta samalla se on alttiimpi taustaäänille. Esimerkiksi pelin ääniefektit kantautuvat äänentoistojärjestelmästä todella helposti langattoman mikrofonin kautta pelikavereiden korviin, mikä voi häiritä ja jopa aiheuttaa ärtymystäkin. Tuntuipa mikrofoni jopa reagoivan myös pelikavereiden puheisiinkin, sillä esimerkiksi Gears of Warin puhekupla vilkkui gamertagini kohdalla muiden puhuessa ilman että itse sanoin yhtään mitään. Kuulokkeen äänentason lasku auttoi jonkin verran tähän asiaan, mutta on sanomattakin selvää että mikrofonin taustaäänien suodatus saisi toimia paljon paremmin.

Xbox 360:n langaton kuulokemikrofoni jättää ristiriitaisen olotilan. Ajatuksena langattomuus houkuttaa aina, vaikka tässä tapauksessa se korvaa vain sen parinkymmenen senttimetrin johdon, joka kulkisi melko häiritsemättä toisesta korvasta sylissä lepäävään ohjaimeen. Kuulokkeen ulostama ääni on huomattavasti parempi kuin perinteisessä headsetissä, mutta mikrofoni taas jättää jokseenkin huonon maun suuhun. Myös luvattu 9 metrin kantama kuulostaa houkuttelevalta, mutta katkoja alkoi esiintyä yhteydessä jo 5-6 metrin etäisyydellä. Ratkaisevaksi tekijäksi osoittautuu laitteen hinta. Suositushinnan ollessa 54,99 euroa perinteisen yhteydenpitovälineen saa puolta halvemmalla. Langallinen kuulokemikrofoni vieläpä toimii varmemmin, joten tässä kohdassa langattomuuteen siirtymisen mielekkyyttä kannattaa jokaisen harkita omalta osaltaan tarkkaan.

Kiitokset Microsoftille langattoman kuulokemikrofonin toimittamisesta testiin!

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi