Shoot 'em up on lajityyppi, joka ei juuri kaipaa hyväksyntää pelaajien keskuudessa. Gradius ja muut vastaavat pelit ovat silti monelle tuttuja ja pidettyjä "old school" -taustansa takia. Ei siis ole mikään ihme, jos junassa vieressä istuva porukka jauhaa kultaisista ajoista; pelattiin R-Typea, Thunderforcea tai vaikkapa Raptoria. Ihan oma lajinsa on shmup-fanaatikkojenkin parissa danmaku (luotihelvetti). Kun televisiosta jytää japanilaiselta iskelmätechnolta kuulostava musiikki, olohuone hohtaa kukintojen väreissä ja television edessä istuu zen-tilassa harras pelaaja, joka pujottelee bikiniasuun pukeutunutta alaikäisen näköistä Exelica-tyttöä plasmameressä, voi reaktio vaikkapa avopuolisolta olla aika tyly. Danmaku vaatii lyhyesti ilmaistuna jonkinlaisen selittämättömän ja väkevän halun pelata ylöspäin rullaavaa "aivotonta räiskintää", jossa ruutu on tilanteesta riippuen yleensä 50-80% pelkkää panosmassaa. Asiaan vihkiintyneille yllä seisova varmasti kääntyi päivän perusrutiinin harjoittamiseksi, mutta ihan varoitukseksi peruspelaajalle - Exelica Triggerheart ei ole helppo kakku niellä.

Lajityyppinsä edustajana Exelica Triggerheart on oikeastaan hyvinkin ortodoksinen tekele. Pelaaja ohjaa lentävää Exelica- tai Crueltear -tyttöä, joka on varustettu ruudun siivoavilla suurtuhopommeilla, laajenevalla tai ohuella perusaseella ja mitä tärkeintä, koukkumaisella kädellä. Pelissä on viisi kenttää, jotka sisältävät lajityypille oleelliset perusvihollismuodostelmat, välipomot ja aina yhtä kauniin Warning-varoituksen saatteleman päävastuksen. Cave-pelitalon tyyliin myös Triggerheartissa pomon haaste ja luotikuviot riippuvat pelaajan menestyksestä itse tasossa. Krediitti-kadossa kylpevä pelaaja kohtaa siis huomattavasti helpomman tasopomon kuin yhdellä krediitillä kentän taituroinut konkari. Pistesaldoa nostetaan puhtaalla suorituksella ja keräämällä vastuksista putoavia pistelaattoja. Jatkuva tulitus ja pistekeruu ei ole hyvä yhdistelmä, joten jos pelaaja mielii saada ilmassa leijuvat piste-esineet, tulee tulitus lopettaa hetkeksi. Näin pisteet vyöryvät magneettimaisesti hahmoa kohti. Kaiken kaikkiaan tässä(kin) shoot 'em upissa koko toiston ja treenauksen idea on läpäistä peli yhdellä krediitillä. Koittakoon ken viitsii.

Yleensä yhden jipon varaan rakentuvat pelit eivät välttämättä ole kovin tasokkaita. Triggerheart Exelicaa vaivaa sama ongelma. Pelin kantava idea on hahmojen käytössä oleva koukku, jonka avulla pelaaja voi napata vihollisia kiinni. Kun koukku laskeutuu muukalaisalukseen, ilmestyy tämän yläpuolelle prosentuaalista edistystä osoittava mittari. Kun sata prosenttia on lasissa, hinautuu vihollisalus pelaajaa kohti. Tästä tilanteesta tarkoitus on joko a). käyttää vihollista kilpenä tai b). heittää vastarinnan kätyri lyhyessä tai pitkässä kaaressa muun armadan päälle. Oletuksena pelissä on päällä automaattinen moodi, joka tarkoittaa sitä, että kun vihollinen koukkuprosessin seurauksena irtoaa asemastaan, alkaa Exelica tai Crueltear pyörittää tätä hillittömästi. Vapauttamalla painikkeen vihollinen sinkoutuu vauhdilla, ja vie suunnilleen kokonsa verran tavaraa mukana. Kilpenä pahiksia käyttäessä pitää myös tarkastella suojansa energiamittaria; kun suojan osumapisteet valuvat nollaan, koko komeus katoaa kosmokseen.

Triggerheart Exelica on muuten hyvin perinteinen shmup. Kenttä- ja vihollissuunnittelu liikkuu laiskan ja olemattoman välillä, ja klimaattisten pomotaistojen sijaan Triggerheart sisältää sakin rumia, mielikuvituksettomia ja olemattomia päävastuksia. Musapuolen iskelmäsävytteinen konejumputus on varmaa kamaa, ja onneksi pelin vähäinen ääninäyttely on japaniksi. Käytännössä Triggerheartin bravuuri ja ainoa hyve on vetokoukku, joka - kuten edellä mainitsin - on oletuksena automaattisella asetuksella. Entä jos koukun asettaakin manuaaliselle vaihteelle, paraneeko peli? XII Stagia pelanneet varmaan tietävätkin jo vastauksen. Aivan kuten XII Stagissa aluksen manuaalinen spinnaaminen oli ainakin ohjaimella sula mahdottomuus, myös Triggerheartissa koukun käyttö ohjaimella ontuu ja pahasti. Lisäksi panosten väistely muuttuu lähes mahdottomaksi, koska koukkua pyörittäessä hahmon muu ohjaaminen ei onnistu. Systeemi synnyttää tyydytystä silloin harvoin, kun se ei kaadu omaan järjettömyyteensä. Pelin pelastukseksi siitä ei silti ole.

Triggerheart Exelica on ainakin arcade-tikun omistaville shoot 'em up-faneille menettelevä tekele. Parempia ehdokkaita on silti liian paljon, ja Triggerheart jää näiden jalkoihin armottomasti. On myös helppo suositella aloittelijoille jotain muuta danmakua, vaikkapa Shikigami no Shiroa tai Mushihime-samaa, mikäli alekorien dyykkays ja importtaaminen eivät kalskahda korvaan. Ikarugaa odotellessa...