Nyt jo vanhuuspäiviään viettävä Playstation 2 on onnistunut murtautumaan satunnaisempienkin pelaajien koteihin EyeToy-, Singstar- ja Buzz-peleillään. Yksinkertainen idea ja helposti omaksuttava ohjaus mahdollistavat videopelaamisen riemun myös monimutkaisia ohjaimia vierastaville. Nyt SCEE iskee jälleen, tällä kertaa lapsille suunnatulla pelillä Buzz! junior: RoboRieha. Alunperin tietovisailuihin suunniteltu viisinappinen Buzz-ohjain venyy yllättävän hyvin alle kouluikäisten minipelikokoelman hallitsemiseen, vaikka pelinä RoboRieha on vain metalli-iiroilla miehitetty Viidakkovillitys.
Moni kakku sisältä samanlainen
RoboRieha sisältää reilut parikymmentä erilaista pikkupeliä, joista voidaan koota setti lyhyempää tai pidempää pelisessiota varten. Muutaman lajin pikaryntäyksen voi hoitaa pois alta kymmenessä minuutissa, pisimmässä maratonpelissä saa helposti tuhlattua puolitoista tuntia. Kaikkein pienimpien pitkäjänteisyydelle mikä tahansa yli puoli tuntia kestävä tuntuu olevan kidutusta, joten käytännössä pisintä RoboRieha-kokemusta ei yleensä tarvita.
Vaikka minipelejä onkin nimellisesti 25 erilaista, muutamia perusideoita toistetaan hiukan vaihtelevilla kuorrutuksilla. Joskus käytetään kaikkia erivärisiä valintapainikkeita, joskus pelkkää isoa punaista Buzzia. Äärimmilleen pelkistetty ohjaus mahdollistaa osallistumisen niillekin, joiden sormet eivät ylettyisi yhtäaikaa Dualshockin tateille ja olkapäänapeille.
Yleisimpiä pelityyppejä ovat tarkkuusammunnat ja reaktiopelit. Tarkkuusammunnoissa robotit osoittelevat toisiaan tai maalikohteita ympäri pyörivällä nuolella. Kun nuoli osoittaa haluttuun suuntaan, painetaan Buzzia, joka laukaisee tähtäinkuvion liikkeelle. Tähtäimen ollessa kohteen päällä, painetaan uudestaan Buzzia, ja mikäli suunta ja etäisyys olivat jotakuinkin oikeita, saadaan pisteitä. Reaktiopeleissä taas painellaan värinäppäimiä ruudulla näkyvien ruutujen, laatikoiden tai robottien mukaan. Oikeanvärisen napin painamisesta saa pisteitä, väärästä menettää.
Lisäksi tarjolla on muutama edellisiäkin yksinkertaisempi pelimalli, joissa pidetään Buzz-nappia pohjassa, kunnes jokin näytölle ilmestyvä vihje osoittaa, että nappi kannattaa päästää ylös. Erityisen riemastuttavana esimerkkinä tästä on pavunsyöntikilpailu, jossa neljä robottia kauhoo papusoppaa naamariin. Aina taustalla olevan kokin kääntäessä selkänsä, vapautetaan hurjaa kaasupilveä nappia painamalla. Mikäli savukonetta ei ehdi sammuttaa kokin kääntyessä hajuhaittojen aiheuttajien suuntaan, saa kauhasta päähän. Pieruhuumorilla saa taatusti kalastettua naurut muiltakin kuin peliohjainta hallitsevilta.
Liian helppo vai liian vaikea?
Buzz! junior -peleissä on todella panostettu helppoon lähestyttävyyteen. Peli on kokonaisuudessaan suomennettu, ja ohjainta ei juuri tästä yksinkertaisemmaksi voi tehdä. Kun minipelit vielä yksinkertaisimmillaan ovat luokkaa "paina nappia, jotta robotti hyppää lasersäteen yli" tai "paina värinäppäintä lyödäksesi samanvärisellä ruudulla olevaa myyrää", on lukutaidottomankin helppo päästä mukaan leikkiin.
Toisaalta joidenkin lasten voi olla vaikea hahmottaa niitä sääntöjä, joilla erilaiset ammunnat hoidetaan. Nuolen suuntaaminen kohdetta päin vielä menettelee, mutta etäisyydensäätö saattaa tuottaa hankaluuksia. Lisäksi numeroita ymmärtämättömille palkinnoksi jaettavien mutterien määrä saattaa olla tuhran abstraktia, joten eroa johdossa olevan ja perää pitävän pistesaaliiden välillä ei aina pysty käsittämään.
Kyseenalaistaa voi myös sen, miten paljon kilpailuhenkisyyttä haluaa lapsille opettaa. Itsestäni ainakin tuntui välillä pahalta kuunnella joitain pelin esittämiä nälvintöjä. Lisäksi olisin kaivannut jonkinlaista yhteistyömuotoa, sillä "elämä on nollasummapeliä" -ajatusmaailmaa ei tarvitsisi omasta mielestäni välttämättä tyrkyttää kasvuikäiselle.
Yhtenä heikkoutena pelissä on myös sen pakotettu nelinpeli. Mikäli RoboRiehan äärelle ei löydy neljää pientä ihmispelaajaa, loput paikat täytetään tietokoneen ohjaamilla roboteilla. Pelien yksinkertaisuudesta johtuen tekoälyvastustajilta ei juurikaan kaivata älyä, joten ne tekevät virheitä täydellisen satunnaisesti. Esimerkiksi avaruusjalkapallossa kukin robotti toimii vuorollaan maalivahtina toisten laukoessa palloja kohti erivärisiä reikiä. Kohde valitaan värinäppäimellä, ja veskarina toimivan pelaajan täytyy vain painaa samanväristä nappia torjuakseen laukaisun. Voi vain kuvitella, miten haastavaa tällainen pallojen torjunta on tietokoneelle.
Riehakkuutta koko rahalla?
Buzz! junior -pelien pisteyttäminen on todella hankalaa, koska ne tekevät tavallaan hyvin sen, mihin pyrkivät, mutta niissä ei ole riittävästi syvällisyyttä yli kymmenvuotiaille. Sekä Viidakkovillitys että RoboRieha saavat vangittua lapset telkkarin ääreen, Viidakkovillitys ehkä jopa vähän paremmin. Koska Buzz-ohjaimen mahdollisuudet on nopeasti hyödynnetty loppuun, muistuttavat RoboRiehan pelit enemmän kuin vähän Viidakkovillityksen vastaavia, apinoiden sijaan pelihahmoina vain on robottikatras.
Kyse on pohjimmiltaan siitä, haluaako kaikkein pienimmät opettaa videopelaajiksi heti siinä vaiheessa, kun käsi jaksaa ohjainta kannatella. Buzz! junior -pelit sopivat erinomaisesti päivittäiseksi puolen tunnin peliannokseksi, ne ovat sopivan värikkäitä, humoristisia ja väkivallattomia. Lisäksi perheen aikuiset saavat samaan rahaan peliohjaimet Buzz-visailujen pelaamiseen, joten kaikki voittavat.
