Vaikkei japanilaisesta kulttuurista liiemmin pitäisikään, on varmasti kuullut jotain Dragon Ball Z:stä. Supersuosittu animesarja kertoo intergalaktisesta hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Sarjan fanit osaavat takuulla ulkoa nuo X-menien ja muiden jenkkisankarien itämaiset vastineet, jotka ottavat yhteen elämää suuremmissa käsirysyissä. Painovoiman lait kumoutuvat sekä vuoret siirtyvät paikoiltaan, kun Goku, Krillin ja kumppanit päästävät ki-voimansa valloilleen kamppaillessaan pahan kätyreitä vastaan. DBZ:n puolituntisessa jaksossa on enemmän toimintaa kuin kahdessatoista nyrkkeilyottelussa. Vai ovat piirretyt muka pikkulapsille!

Dragon Ball -universumin käsirysyjä on käännetty ennenkin videopeliksi ja usein kelvollisin tuloksin – poislukien Xboxille ilmestynyt DBZ: Sagas. Ei siis liene kummoinen yllätys, että Atari viimein esittelee Dragon Ball Z: Burst Limitin tappelupukarit myös uuden sukupolven konsolien omistajille. Nyt pelattavuudeltaan mainioihin PS2-versioihin saadaan lisäpotkua, kun pelaajat voivat XO/PS3-painoksissa piestä toisiaan verkossa. Niin ja pitäisihän sen ulkoasunkin olla entistä koreampi.

Watashi wa Goku desu

Lisenssipelien kohdalla kaikkein tärkeimmäksi tavoitteeksi luokitellaan esikuvansa tyylin säilyttäminen. Viikontakaisen Bourne Conspiracyn kohdalla saimme katkerina todeta, miten tunnelmaa luovien avainkohtien töppääminen lässäyttää pelikokemuksen pannukakuksi. Dragon Ball Z: Burst Limit käynnistyy komeasti räväkällä toimintavideolla, jossa mukiloidaan kaikkea liikkuvaa ennätysvauhdilla. Kaiken lisäksi taustalla soi tuttu teemasävel. Alku on erittäin lupaava.

DBZ-sarjalle pokkaava tyyli ei luota pelkkään ensivaikutelmaan. Tyylitelty ulkoasu jatkuu myös valikkotaiteessa ja -musiikissa. Ensi alkuun kannattaa näppäillä itsensä harjoitusmoodiin, joka kannustaa pieneen opettelutuokioon aivan toisella tapaa kuin ohjevihkonen. Asetelma on hyvin luonnollinen: Tutoriaalissa ohjataan nuorta Gokua kohti taistelulajin saloja. Opettajina toimii vanhaherra Piccolon lisäksi muutama muukin DBZ-ikoni, ja jutustelun välissä pääsee kokeilemaan juuri opetettuja liikkeitä käytännössä. Varsinkin aloittelevalle Super Sayan -soturille on ilahduttavaa kuulla, että kaikkein näyttävimmät ja tehokkaimmatkin liikkeet onnistuvat muutamalla näppäimellä. Syvyydestä ei silti ole tingitty.

Yoroshiku onegai shimasu

Perusteet opittuna on aika hyökätä tarinamoodin kimppuun. Z Chronicles rakentuu muutamasta päätarinalinjasta sekä parista syventävästä juonipolusta. Perinteitä rikkoen yksinpelikampanjassa ei valita yhtä hahmoa, jolla eri haasteet voitettaisiin. Sen sijaan pelattava soturi määräytyy Dragon Ball -kuvioille uskollisen tarinalinjan mukaan. Välillä pääsee ohjaamaan superpahiksiakin. Friezan, Vegetan ja Gohanin välillä pujottelu kuulostaa sekavalta, mutta ohjaus luonnistuu helposti, sillä urhot on valettu kutakuinkin samasta muotista. Poikkeuksellisen pitkä yksinpelikampanja takaa sen, että omalla suosikillakin saa murjoa sydämensä kyllyydestä.

Jos tähän mennessä ei käynyt selväksi, sanon sen varmuudeksi vielä kerran: Burst Limit on täysiverinen tappelupeli. Juonta kuljetetaan genrelle totutusti ennen matseja nähtävissä lyhyissä katkelmissa, joissa puhistaan ja uhotaan valmiina taisteluun. Tutustumiskierroksen päätyttyä siirrytään sanoista tekoihin. Mäiskeen alkaessa voisi sivustakatsoja luulla seuraavansa televisiosta uusinta jaksoa, niin onnistunut on pelattavuuden toteutus suhteessa animesarjan toimintakohtauksiin. Sankarit liikkuvat kevyesti kuin tuulenvire ja iskevät kuin salama. Meno on vauhdikasta, vahinkomittari raksuttaa jatkuvasti neliluvuilla ja juuri maan rakoon lytätty vastustaja hyökkää päälle entistä hurjemmalla rynnistyksellä – mahtavaa! Yksikin kamppailu on niin intensiivinen kokemus, että montaa sellaista ei voi heikkohermo pelata putkeen.

Mielenkiintoisena nyanssina taistelua tauotetaan draamapätkillä (Drama piece). Nämä ovat käytännössä DBZ-sarjassakin nähtäviä katkelmia, joiden aikana jaellaan iskujen sijasta one-linereitä. Pelissä draamapätkät vaikuttavat aina enemmän tai vähemmän taistelun kulkuun, ja ne aktivoituvat esimerkiksi väistämällä vastustajan superliikkeen tai onnistuneen vastaiskun (counter) suorittamalla. Lopputulos joko hyödyttää omaa hahmoa tai heikentää vastustajaa. Yksinpelissä kullakin soturilla on omat juttutuokiot, mutta moninpelissä saa vapaasti valita haluamansa hyödykkeet. Oli niin tai näin, katkelmat verottavat hektisyyttä. Henkilökohtaisesti otin moiset avosylin vastaan, sillä vaikeimmilla tasoilla näpit kaipaavat huilitaukoa.

Wakarimasen!

Kun tarinamoodin juonikuviot on katsottu, ja hurmaava ensivaikutelma on hukkunut pariin tusinaan nyrkkipyykkiin, kaunis kuorrutus alkaa sulaa. Pahiten häiritsee jo edellä vihjattu samanlaisuus hahmojen kesken. Käytännössä polvenkorkuinen Krillin käyttäytyy ihan samalla tavoin kuin ultrajykevä Cell. Ikäväkseni totesin, että vaikka superliikkeet vaihtelevat, kaikkein tehokkain iskusarja (ultimate move) on identtinen kaikilla parillakymmenellä hahmolla. Nurista voisi myös täysin staattisesta taisteluympäristöstä ja ponnettomasta englanninkielisestä ääninäyttelystä. Onneksi asetuksista saa sentään vaihdettua aidot ja alkuperäiset japanilaissopraanot remmiin.

Dragon Ball Z: Burst Limit onnistuu hyödyntämään lisenssiä kiitettävästi cel-shading-grafiikan, alkuperäisen ääninäyttelyn ja sähäkän toiminnan avulla. Siksi on todella sääli, että eri hahmot ovat suoria kopioita toisistaan – sitä virhettä mitkään taikasanat eivät korjaa. Nettipeliäkään ei ole helppo kehua, sillä serverit kumisivat tyhjyyttään arvosteluviikolla. Taistelumekaniikka on silti niin hyvin toteutettu, että kehoitan kaikkia lukijoita testaamaan XBL-kauppapaikan demoa ja mielellään kauemmin kuin kaksi minuuttia. Dragon Ball Z -universumi on kokemisen arvoinen.