Isometrinen toimintaroolipeli Dungeon Siege 3 ilmestyy ensimmäistä kertaa sarjan historiassa myös konsoleille. Chris Taylorin luoma fantasiaseikkailu seuraa kymmenennen legioonan viimeisiä sotureita näiden ryhmittyessä vastarintaan sortajaansa vastaan. Vajaan kymmentuntisen kestonsa aikana pelaaja saa pätkiä vihollisia, kerätä rihkamaa, suorittaa tehtäviä ja nousta tasoissa joko yksin tai maksimissaan kolmen kaverin kera.

Yksin kaikkia..

Pelin alkajaisiksi valitaan yksi neljästä hahmoluokasta. Perinteisten soturin, maagin ja ampujan lisäksi mukana on vielä yhdistelmä kahdesta ensimmäisestä tyypistä tulielementaalin kurvikkaassa muodossa. Kullakin luokalla on yksilölliset taidot, jotka jakaantuvat karkeasti lähitaisteluun ja kaukoammuntaan. Pelin edetessä mukaan lyöttäytyvät jäljelle jääneet hahmoluokat, joita vaihdetaan tarvittaessa lennosta. Tietokoneen ohjastamina kumppanit toimittavat lähinnä houkuttimen virkaa, sillä bittiäly ei osaa käyttää järkevästi erikoisliikkeitä. Pientä vaihtelua toimintaan olisi saanut mahdollistamalla myös pelaajan hahmon vaihtamisen toiseen kesken pelin. Tietokoneen ohjaaman soturin varustelu ja tasonnosto hoidetaan manuaalisesti.

Dungeon Siege 3 on suunniteltu konsolin ehdoilla simppeliksi. Hahmoluokasta riippumatta pelaajalla on käytettävissä ainoastaan yhdeksän taitoa, jotka on jaoteltu edelleen kuuteen hyökkäys- ja kolmeen puolustusliikkeeseen. Kerralla värinäppäimiin näistä on sidottu ainoastaan kolme, sillä olkanäppäimestä vaihtuva hyökkäysasento muuttaa myös käytettävissä olevia taitoja. Jäljelle jäävä puolustava kolmikko ilmestyy liipaisinta pohjassa pitämällä. Jokaisen hahmon tasonnousun yhteydessä liikkeitä pystyy päivittämään hivenen monipuolisemmiksi esimerkiksi nostamalla näiden tehoa tai lisäämällä tilastoja parantavia ominaisuuksia. Liikepäivitysten lisäksi hahmoa kehitetään passiivisilla taidoilla, jotka nostavat vaikkapa kriittisten osumien todennäköisyyttä.

Poikkeuksellinen ja varsin tervetullut uudistus pelimekaniikkaan on elin- ja taikavoimaa nostavien pullojen kitkeminen kuvioista. Erikoisliikkeet kuluttavat Focus-mittaria, jota saa lisää ainoastaan hyökkäämällä tavallisin iskuin. Muutos paitsi poistaa kaksi muutoin pakollista pikanäppäintä puteleille myös muokkaa toiminnan paljon kiivaammaksi. Tuhoisia erikoisliikkeitä varten pelaaja pakotetaan ajautumaan tavan käsikärhämään vihollisten kanssa. Dungeon Siege 3 luottaa lisäksi puolustavaan pelityyliin. Määrällisesti monilukuisten ja usein iskuiltaan varsin kuolettavien vastustajien keskellä torjuminen ja kieriminen ovat avain voittoon. Pomotaistelut tuovat kuvioon piristävää vaihtelua, sillä karpaasien liikkeitä täytyy osata lukea (ja väistää) silmittömän mättämisen sijaan. Valitettavasti vaihtelu isompien pelinhidastajien välillä on vähäinen, toisin kuin peruskatraassa.

..ja kaikki yhtä vastaan

Genren ehdoton valtti ja peli-ilon pidentäjä tulee moninpelistä. Dungeon Siege 3 mahdollistaa parhaimmillaan neljän pelaajan yhtaikaisen kokemuksen joko saman ruudun äärellä tai Liven välityksellä. Herrat studiossa ovat tosin tehneet kaikkensa pilatakseen nautinnon liki pelikelvottomaksi rävellykseksi. Toki peleihin on mahdollista liittyä vaivihkaa napin painalluksella, mutta vain session käynnistäneen henkilön hahmo tallentuu. Toisin sanoen vieraaseen peliin mukaan tuleva korvaa ainoastaan tietokoneen ohjastaman ja jo valmiiksi päivitetyn hahmon.

Aivan kuin orjatyö ei olisi tarpeeksi, kameran pitäisi ilmeisesti olla sidottu vain – ja jälleen ainoastaan – hostaajaan, ei suinkaan pelaajien omiin hahmoihin. Todellisuudessa lukitus on jossain infernaalisessa, villisti liikkuvassa ja täysin logiikasta riippumattomassa pisteessä. Asiaa ei paranna se, että liian lähelle tapahtumia sijoitetun kameran rajoja ei voi ylittää kenelläkään (paitsi joskus, jolloin pelaaja joutuu pelaamaan sokkona), hahmot siirtyvät satunnaisesti hostaajan viereen ja välillä kameraa ei taas voi liikuttaa laisinkaan. Ellei henkilökohtainen kokemus tietäisi kertoa toista, väittäisin Dungeon Siege 3:n moninpelin olevan täysin pelikelvoton. Hyvin lähellä se on sitä ainakin.

Viimeisen niitin Dungeon Siege 3:lle antaa uudelleenpeluuarvon unohtaminen. Kentät ovat aina samalla sapluunalla tehty, eikä lopputekstien rullattua tarjota minkäänlaista mahdollisuutta aloittaa uudestaan samaa hahmoa käyttäen. Vaikka maisemat tavanomaisuudestaan huolimatta ovat paikoin piristäviä, ei identtisiä pelikertoja jaksa yksinkertaisesti toistamiseen. Pelin kehittänyt Obsidian Entertainment on panostanut tavallista genrepeliä enemmän tarinaan ja valintojen merkityksiin, mutta todellisuudessa teoilla ei ole juuri mitään virkaa ja juonikin jää vaisuksi.

Luolastopillitys

Dungeon Siege 3 on monien aivopierujen summa. Kertakäyttöisenä ja varsinkin yksin pelattuna Dungeon Siege 3 toimii hyvin, mutta uudelleenpeluuarvoa ja verkkopelin täydellistä epäonnistumista tarkasteltaessa meriitit valahtavat miinukselle.