Kun ensimmäinen traileri Hyrule Warriors: Age of Calamitystä ilmestyi verkkoon, olivat ennakkoajatukset nimikkeestä kaksijakoiset. Peli on näet täyttä toimintaa, jossa tuhansittain samalta näyttäviä vihollisia kukistetaan kuin tuosta noin vain. Nimike myös ammentaa teemansa ja tarinansa vuonna 2017 julkaistusta The Legend of Zelda: Breath of the Wildista. Zelda-maailmaan palaaminen kuulosti suorastaan hienolta idealta, mutta eiköhän Warriors-sarjan pelityylistä ole jo kaikki kiinnostava saatu kaluttua loppuun. Onhan jopa pelkästään Switchillä omat versionsa sekä Hyrule Warriorsista että Fire Emblem Warriorsista.

Mutta kuinkas sitten kävikään, nimike paljastui hyvinkin positiiviseksi yllätykseksi. Tälle yllätykselle on itse asiassa muutama hyvä syy. Viisi kappaletta tarkemmin sanottuna.

1. Taistelu on hitsinpimpulan mukavaa

Vaikka Switchille julkaistussa uutukaisessa on nimeä myöten viittauksia The Legend of Zelda -sarjaan, joka on täynnä seikkailua ja ongelmanratkontaa, on Hyrule Warriors: Age of Calamity kaikkea muuta. Omega Force -studion kehittelemä nimike näet yhdistää Zelda-maailman Warriors-sarjan pelimekaniikkaan, mikä tarkoittaa hack and slash -tyylistä toimintaa, jossa pelaaja voi yhden tehtävän aikana päihittää satoja ellei jopa tuhansia vihollisia.

Ensivaikutelma taisteluista kuitenkin hämää, sillä vaikka normivihulaisia kaatuu kuin heinää sateella, niin vähän väliä kohdattavat isommat viholliset ovat jo astetta haastavampia kaataa. Näillä korstoilla on kosolti enemmän kestävyyttä ja erikoishyökkäyksiä, mutta myös oma kestävyysmittarinsa, jonka tyhjäksi mätkimällä pistetään pahis hetkeksi ottamaan lukua. Tuon mittarin kuluttaminen onkin avainasemassa enemmän tai vähemmän isojen pomohahmojen voittamisessa.

Jatkuvaan mätkeeseen olisi helppo kyllästyä, mutta tässä apuun tulevat lukuisat eri hahmot ja erilaiset taistelutyylit. Jokainen pelattava sankari tuntuu erilaiselta, oli kyseessä sitten teknisempi Zelda tai siivillä varustettu Revali-lintuhahmo. Matkan varrella hahmovalikoima kasvaa, eikä trailereissa ja kuvissa näkyvään ydinryhmään ole tyytyminen. Yhtenä hahmokohokohtana pitää mainita heti alussa kohdattava Impa, joka pystyy luomaan rinnalleen kopioita itsestään. On hupia, kun vihollista kurmottaa yhtä aikaa parhaillaan viisi Impaa.

Taistelutyylejä kyllä piisaa, minkä ohella varsinainen pääsankari Link on mahdollista varustaa erilaisilla aseilla, jotka vaikuttavat käytössä oleviin hyökkäyksiin ja kykyihin merkittävän paljon. Mätke tuntuu erilaiselta esimerkiksi kahden käden moukarilla, miekalla ja kilvellä tai vaikka pitkävartisella keihäällä riehuttaessa. ZL-napin kautta käytettävät erikoisliikkeet vaihtelevat myös aseen ja hahmon mukaan.

Lisäksi joka taistelija pystyy käyttämään neljää erilaista kykyä, jotka ovat kuin suoraan Breath of the Wildista. Niiden merkeissä voidaan käyttää pommeja, luoda jääpalikoita, pysäyttää vihollinen tai kontrolloida metallisia esineitä. Kykyjen avulla vihollisten tietyt hyökkäykset voi keskeyttää ja iskeä sen jälkeen vastapalloon. Erikoistaitojen ja taistelutyylien lisäksi arsenaaliin kuuluvat erikoishyökkäykset sekä muutamat sauvat, joiden avulla vihollisia voi kurmottaa tulella, salamoilla tai jäällä. Kyllä, valikoimaa piisaa.

Kaikkia näitä taitoja yhdistelemällä on pelaajien mahdollista suorittaa tehokkaitakin hyökkäysyhdistelmiä, joilla isommaltakin pomohahmolta saa kulutettua energiamittarin tyhjäksi asti. Eri kykyjen ja hahmojen yhdistely taistelutantereella on toimivaa ja hauskaa puuhaa.

2. Lainateema antaa paljon

Kuten mainittua, niin yksi suuren suuri positiivinen puoli nimikkeessä on sen yhteys Nintendon Switch-konsolille julkaistuun The Legend of Zelda: Breath of the Wild -seikkailuun. Kyseinen peli julkaistiin vuonna 2018 suurien kehujen, kunniamainintojen ja kaiken maailman paras-peli-ikinä-listasijoitusten saattelemana. Syystä toki, oma sivustommekin kehui tuotosta "pakkohankinnaksi Switchin kylkeen".

Hyrule Warriors: Age of Calamity toimii kyseisen seikkailun esiosana, jossa kerrotaan mitä tapahtui sata vuotta aiemmin käydyssä Great Calamity -sodassa. Idea on toimiva kuin mikä, sillä näin tuotokseen on mahdollista tuoda tuttuja hahmoja, pelimekaniikkoja, varusteita ja tapahtumapaikkoja.

On suorastaan nostalgista (vaikka Breath of the Wild onkin vain pari vuotta vanha) nähdä tuttuja maisemia taistelutantereina, joissa Linkin, Zeldan ja muiden mestareiden kanssa otetaan yhteen tuttujen vihollistyyppien kanssa. Mikäli pelin teema ja hahmot eivät olisi tuttuja, se kiinnostaisi todennäköisesti huomattavasti vähemmän.

Tuotoksessa on täysin oma tarinansa, jonka ymmärtäminen ei suoranaisesti edellytä Breath of the Wildin pelaamista, vaikka se suositeltavaa onkin. Tietyt tapahtumat vaan tuntuvat merkittävämmiltä, kun aiemmin julkaistu seikkailu on tuttu. Juoni kerrotaan välivideoiden avulla ja kertojaäänellä selostettujen tekstien merkeissä. Jälkimmäinen tuntuu hieman halvalta ratkaisulta, mitä ei auta kyseisen ääninäyttelijän kankea suoritus. Juonikuviot voivat joka tapauksessa aiheuttaa alkuperäisen nimikkeen pelanneille muutamat päänrapsutukset. Sen enempää ei halua sanoa, ettei tarinasta vahingossakaan paljasta liikoja.

Yhdet turhanpuoleiset lainahöyhenet on kuitenkin eksynyt mukaan. Age of Calamityssä voidaan nimittäin ohjata tietyissä tehtävissä Divine Beasteja, jättimäisiä kolosseja, joilla on tuhovoimaa vaikka muille jakaa. Juonellisesti niiden käyttö on perusteltua, mutta itse pelaaminen nyt vaan on todella tylsää.

Etenkin helpolla ja normaalitasoisella vaikeustasolla kolossit ovat liiankin kestäviä tuhokoneita, joita eivät paljoa vihollisten hyökkäykset hetkauta. Pelaajan tehtävänä on ohjata kankeasti liikkuvaa hyökkäysvaunua ja tulittaa kaikkea vähänkin vihollista muistuttavaa. Vihollisia kaatuu parhaimmillaan kymmeniä tuhansia, kunhan vain tähtäin on jotakuinkin oikeassa suunnassa. Vaikka kyseessä onkin noin periaatteessa hyvää vaihtelua muuhun taisteluun, jää toteutus perin epäkiinnostavaksi pakkopullaksi.

3. Ulkoasu ei ole sieltä kauneimmasta päästä, mutta jostain syystä se ei haittaa

Age of Calamity ei toden totta ole peli sieltä kauneimmasta päästä. Koska ruudulla on parhaimmillaan vino pino vihollisia, sankarihahmoja ja näiden kumpienkin erikoishyökkäyksiä kipinöineen ja valovanoineen, on ulkoasu myös sen mukainen. Toiminta on tässä tapauksessa arvostettu silmäkarkkia korkeammalle. Mutta siitäkin huolimatta ruudunpäivitys ottaa osumaa vähän väliä, etenkin juuri isompien toimintahetkien äärellä.

Erityisesti ensivaikutelma on huono, sillä ensimmäiset tehtävät lienevät koko pelin nykivimmät ja paukkuvimmat. Kunhan vihreät niityt ja sateiset laaksot on ohitettu, on pelaaminen jo sulavampaa. Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä popuppiakin ilmenee, eli jonkin matkan päässä olevat viholliset, maaston tarkemmat muodot ja jopa rakennelmat ilmestyvät näkösälle kuin tyhjästä. Tästä on lähinnä esteettistä haittaa, jopa vihollisten kohdalla, sillä merkittävämmät ja samalla pelaajalle vaarallisemmat vihulaiset näkyvät onneksi kauempaakin.

Kaksinpelissä – kyllä mukana on saman ruudun kaksinpeli – ulkoasu on vieläkin karumpi ruudulla ohjattavien sankarien ja erikoisliikkeiden määrän kasvaessa. Etenkin ruudunpäivitysnopeus kärsii menon muuttuessa hetkittäin to-del-la nykiväksi. Kahden pelaajan seikkailuihin ei kultasilmien kannata ryhtyä.

Divine beast -kolosseja ohjattaessa toiminta näyttää myös paikoitellen karulta. Etenkin kauempana maan kamaralla olevat vihollishahmot ovat kuin pientä pikselimössöä. Isommat ja oikeasti oleelliset vihulaiset sentään erottaa selkeämmin, mutta muuten meno näyttää haljulta.

Mutta jostain syystä nämä kauneusvirheet pystyy yksin pelatessa antamaan anteeksi, sillä pelaaminen on muuten sen verran toimivaa. Ensimmäisten koitosten jälkeen ruudunpäivitystä ei tullut ajateltua kuin harvakseltaan. Tämä johtuu siitä, että meno on muuten toimivaa ja parhaimmillaan hyvinkin hauskaa. Etenkin eri taistelutyylien ja kombojen yhdistely nyt vaan on perin hauskaa.

Isoa noottia pitää kuitenkin antaa kameralle, joka kaipaisi kosolti viilaamista. Ei ole kerta eikä kaksikymmentä, kun kameran tielle eksyy seiniä, vihulaisia tai vaikkapa lähikuva läheisen asumuksen ovenpielestä. Pahimmillaan pelaaja ei osaa sanoa mitä ruudulla tapahtuu tai missä ohjattava hahmo on. Myös kartalle juoksennellessa on usein tarpeen säätää kuvakulmaa sopivaksi, jotta näkee mihin suunnata. Homma tulee tutuksi etenkin joka ikistä mäkeä noustessa.

Age of Calamity tuo näkösälle Zelda-maailman, joka on visuaalisesti kiinnostavanpuolinen väreineen ja selkeästi erilaisine maisemineen. Siitä peukut, vaikka kovin kauniiksi kokonaisuutta ei voi kehua.

4. Musiikkipuoli on parhaimmillaan todella hyvässä kuosissa

Musiikkien osalta meno on parhaimmillaan upeaa, sillä mukana on kourallinen viittauksia aiempiin Zelda-sävellyksiin, jotka ilahduttavat veteraaneja, minkä lisäksi iso tukku alkuperäissävelmiä ansaitsee kehunsa. Muutamat sävelmät nostattavat ihokarvat pystyyn, oli kyseessä sitten uusioversio Lost Woods -alueesta kitaralla varustettuna tai menevämpi ralli yhtä eksentrisempää pomohahmoa vastaan. Totta kai mukana on myös unohdettavampia tuotoksia, mutta isoin ongelma on, että musiikkipuoli jää usein kaiken muun toiminnan ja ääniefektien varjoon. Mutta kun musiikkipuoli toimii, se todellakin toimii.

Dialogitarjonta on kuitenkin hyvin kaksipiippuinen miekka. Kaikki hahmot Link-tuppisuuta lukuun ottamatta puhuvat, ja rooleihin valitut ääninäyttelijät täyttävät roolinsa keskimäärin passelisti. Harmillisesti keskeisessä roolissa oleva Zelda kuulostaa siltä, kuin olisi paria kymmenystä vaille hermoromahdusta, ja muutama sivuhahmo särähtää pahasti korvaan. Myös aiemmin mainittu mieskertoja kuulostaa paikoitellen perin amatöörimäiseltä. Mutta muuten ääninäyttely on ihan passelia.

Aivan kaikkea ei tosin ole ääninäytelty, sillä välillä hahmojen turinoita nähdään taistelun ohessa ruudun alanurkassa tekstinä. Toiminnan tuoksinassa nämä jutustelut, jotka sisältävät myös tarinaan liittyviä kiemuroita, jäävät usein huomiotta.

5. Ja tekemistähän piisaa

Pelin päähubina toimii Hyrulen kartta, jolta valitaan mikä koitos otetaan seuraavaksi työn alle. Varsinaisten tehtävien lisäksi valittavana on alati kasvava määrä muita taisteluita, jotka ovat pienimuotoisempia yhteenottoja vihollisparvien kanssa. Osassa koitoksissa treenataan tiettyjen hahmojen muodossa, toisaalla mitellään isompien välipomojen kanssa ja silloin tällöin harjoitellaan eri kykyjen käyttöä. Tarjontaa on mukavasti.

Taistojen ohella tarjolla on "sivutarinoita", jotka käytännössä suoritetaan antamalla kysyjälle tarvittava määrä tehtävissä ansaittuja esineitä erilaisista hyönteisistä vihanneksiin ja ikiaikaisiin muttereihin. Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta näiden pyyntöjen täyttäminen on sitäkin oleellisempaa, sillä niistä palkitaan uusilla liikkeillä, lisäenergialla ja kartalle aukeavilla kaupoilla. Tällä tavalla avataan käyttöön myös sepän paja, jossa aseita pystyy parantelemaan ja yhdistelemään entistä tehokkaampien säilien toivossa.

Lopputekstit rullasivat omalla ruudullani noin 22 tunnin pelaamisen jälkeen, mutta sen jälkeenkin kartta oli täynnä tekemistä ja taistelemista. Koko hoidon näkemiseen ja kokemiseen voi kuluttaa vielä aimo määrän tunteja lisää.

Normaalivaikeustasolla nimike ei ollut kovinkaan vaikea, mutta etenkin loppupuolen tehtävissä pääsi silti vilkuilemaan game over -ruutua. Kannattaa pitää silmällä taukoruudulla näkyviä tietoja siitä, mitkä ovat kulloisenkin tehtävän epäonnistumisen kriteerit. Yksittäisiin tehtäviin pystyy kuluttamaan aikaa vartista lähemmäs 50 minuuttiin. Etenkin loppupään koitokset olivat muutamaa astetta liian massiivisia kokemuksia, jotka tuli pariin otteeseen pistettyä tauolle. Iso peukku Switchin lepotilalle.

Tekemistä joka tapauksessa piisaa hyväksi toviksi.

Kiitämme: pelin hyvät puolet | Moitimme: pelin huonot puolet

Hyrule Warriors: Age of Calamity on kaksipiippuinen miekka. Vaikka arvostelu onkin täynnä moitteita, jää kokonaisuus kosolti plussan puolelle. Se mikä toimii, toimii todella hyvin. Jopa niin hyvin, että hopeareunusten mukana tuleviin tummiin pilviin ei kiinnitä niin paljoa huomiota.

Tuotoksesta ei ole kaikille, sillä isona osana pelaamista on hyökkäysnapin rämpyttely, jopa liiankin kanssa. Tuhansien toisiaan muistuttavien vihollisten lanaaminen matalaksi voi käydä tylsäksi, jos ei huomaa vaihdella käytössä olevaa hahmoa ja/tai aseistusta.

Kyseessä on kelpo jatkum... esiosa Breath of the Wildille, vaikka kyseessä onkin täysin eri genre. Se kaunein ja sulavin ja monipuolisin nimike Age of Calamity ei ole, mutta onneksi moni muu puoli tekee kokonaisuudesta viihdyttävän.