Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

LMA Manager 2005

Managerointia konsoleilla?

LMA Manager -sarjan julkaisija Codemasters on nykyisellään varsin tunnettu kunnostautumisestaan konsolimanagerointien jalostajana. Alkuperäinen LMA Manager julkaistiin jo vuonna 1999 Playstationille, mikä oli varsinainen ohjelmointitaidon näyte ottaen huomioon laitteen resurssit. Peli myi varsinkin Iso-Britanniassa hyvin, minkä ansiosta sarja sai jatkoa. Konsolisukupolvi vaihtui ja laitetehot kasvoivat kertahyppäyksellä uusiin ulottuvuuksiin. Manageripeleille tämä merkitsi lähinnä pelin laajentumista ja simulaation tarkentumista. LMA Manager 2005 on kokonaisuudessaan sarjan kuudes osa, mikäli erikoispainoksia ei oteta huomioon. Codemastersin hidas, mutta varma panostaminen pelisarjan kehitykseen näkyy vuosittain tapahtuvana pienenä hiomisena. Sarjan uusin tulokas onkin joka kantiltaan varsin onnistunut tuotos.

LMA Managerissa pelaaja asettuu jalkapallojoukkueen managerin saappaisiin. Joukkueensa voi valita 850 eri vaihtoehdosta, jotka sijoittuvat lähes kaikille kuviteltavissa oleville sarjaportaille Euroopassa. Mukana on 31 eri maan liigat, joskaan Suomi ei tähän joukkoon lukeudu. Aloittelevalla managerilla onkin tehtävää enemmän kuin tarpeeksi, sillä managerin vastuulla on niin pelaajien myyminen ja ostaminen kuin taktiikoiden valitseminenkin. Lisäksi pitäisi päättää sponsorisopimuksista niin stadionille kuin pelipaitoihin lukuisten muiden tehtävien lisäksi. Mikäli työt kaatuvat niskaan tai jokin osa-alue ei miellytä, voi sen jättää joukkueen muiden työntekijöiden harteille. Kaikkea ei kuitenkaan saa automatisoitua, joten lopputulos on paljolti pelaajasta itsestään kiinni.

Haastavaksi pelin tekevät sen onnistuneet simulaatioalgoritmit. Esimerkiksi Englannin konferenssijoukkueella on käytännössä mahdotonta voittaa valioliigan tiimejä - jopa samalla sarjaportaalla on havaittavia tasoeroja, eikä ilmaista voittoa ole olemassakaan. Kun oman joukkueen omistajaporras vaatii vielä resursseihin nähden kohtuullista menestystä, voi tappioputkessa oleva joukkue aiheuttaa enemmän kuin tarpeeksi päänvaivaa.



Pelimekaniikan juhlaa

Codemastersin näkemys hyvän manageripelin vaatimuksista on lähes nappiin osunut - pelin eri osa-alueet on painotettu tarkoin keskenään. Managerin ehkä suurin yksittäinen toimi joukkueen budjetin kannalta on pelaajakaupan pyörittäminen. Oikeita valintoja mutkistaa esimerkiksi se, että pelipaikoille tarvitaan sopivaa laitaa pelaavaa miehistöä. Jos etsitään puolustajaa vasempaan laitaan, ei oikean laidan puolustaja ole välttämättä hyvä ratkaisu. Kun rahaa on käytössä rajallisesti, pitää pelaajavalinnat tehdä oman budjetin sanelemien ehtojen mukaisesti: käyttääkö koko budjetti hyvään hyökkääjään, vai uusiako ikääntyvää puolustusta tulevaisuutta ajatellen? Myös palkkabudjetti ja joukkueen omistajaporras asettavat omat vaatimuksensa miehistölle. Budjetoidun palkkasumman käyttäminen pariin huippupelaajaan tuntuu ankarasti muun joukkueen tasossa.

Taktisella puolella peli tarjoaa tehtävää enemmän kuin tarpeeksi. Pelikuvion lisäksi joukkueen kenttäpelaajien painotusta ja pelipaikkaa voi hienosäätää haluamakseen. Lisäksi päätetään muun muassa syöttöpelin pituus ja kulmapotkujen antajat. Taktiikan muokattavuus onkin LMA Manager 2005:n parhaimpia puolia. Pienetkin muutokset näkyvät taktiikassa, ja otteluita seuraamalla saa selkeän kuvan vahvuuksista ja heikkouksista. Taktiikoiden vaihtamisesta tekee taitopelin kuitenkin se, että pelaajat eivät heti osaa pelata määrätyllä taktiikalla, vaan toivotussa taktiikassa onnistuminen on aluksi enemmän tai vähemmän sattumanvaraista. Tämän vuoksi muutoksia tulisikin tehdä vähin askelin, sillä äkkikäännöksillä vain sekoittaa joukkueensa pelikuviot. Lisäksi eri joukkueita vastaan taktiikka toimii eri tavalla, riippuen vastustajan valitsemasta miehityksestä. Kuten oikeassakin jalkapallossa, LMA Manager 2005:n taktiikoiden toimivuus on siis monimutkainen palapeli.

Pelaaja pääsee halutessaan vaikuttamaan myös joukkueensa harjoitteluun, mutta pääasiassa joukkueen harjoittelua johtavat eri pelialueiden valmentajat yhden päävalmentajan johdolla. Menestyksen kannalta olisi syytä varmistua valmentajien ammattitaidosta, mutta joukkueen omistajiston luoman budjetin kanssa tämä on varsinaista taiteilua rahavarojen riittävyyden kanssa. Valmentajiston merkitys on kuitenkin suuri, sillä huonoilla valmentajilla lupaavista nuorista pelaajista tuskin kehittyy avausmiehistön veroisia pallotaitureita.

Kun pelimekaniikkaan vielä lisätään stadionista ja sponsorisuhteista vastaaminen, voi pelaaja olla varma työmäärän riittävyydestä. Esimerkiksi Englannin alemmilla sarjatasoilla pelattava 42 pelin mittainen kausi pidennettynä erilaisten cupien peleillä on varsinainen urakka läpikäytäväksi. Allekirjoittaneella pelitunteja on kertynyt lähemmäs sata, vaikka kausia on pelattu vasta muutama. Ajan puutteesta kärsiville LMA Manager 2005 ei siis missään tapauksessa ole oikea vaihtoehto, sillä peli vaatii pidempää panostusta avautukseen täysin pelaajalle.





Että ihan kolmea teetä?



>Pelin graafinen ulkoasu on manageripeleille varsin tyypillisen kaksiulotteinen, mutta selkeä. Kunhan käyttöliittymään tottuu, löytyvät tiedot juuri sieltä mistä pitääkin. Värimaailma on pidetty tarkoituksellisen hillittynä, joten peliä jaksaa seurata pidempienkin sessioiden ajan. Sarjan edellisiin osiin verrattuna ulkoasupäivitykset ovat varsin minimaaliset, joten edellisiä osia pelanneet tuntevat olonsa kotoisaksi.

Varsinaiset pelianimaatiot on mallinnettu kolmiulotteisesta isometrisesta kuvakulmasta, josta saa hyvän kokonaisvaikutelman pelin kulusta. Graafisesti esitys on kuitenkin todella vaisu, ja sellaisenaan LMA Managerin harvoja heikkouksia. Esimerkiksi Xbox ja PS2 -versioiden välillä ei ole minkäänlaista eroa itse grafiikassa. Varsinaista managerointia tämä ei haittaa, mutta sarjaan ensimmäistä kertaa tutustuville saattaa tulla hieman hölmö olo, kun pienet pelaajat juoksentelevat kentällä vanhaan PSX-malliin. Grafiikkaa tärkeämpää otteluesityksessä on kuitenkin se, että taktiikan ja sen muutokset näkee selkeästi joukkueen pelillisestä esityksestä. Esimerkiksi pelinrakentajan valitsemisella on suuri merkitys joukkueen hyökkäyskuvioiden muodostumiseen. Jos ei halua otteluanimaatioita katsella, voi aina turvautua pelin simulointiin. Tällöin ottelusta näkee vain koostestatistiikat, mutta itse peli sujuu monin verroin tavallista rivakammin. Lopputuloksiin simuloinnilla ja otteluiden katsomisella ei tunnu olevan satunnaisvaihtelua suurempaa eroa, molemmat hoitavat tehtävänsä kotiin realistisen oloisesti.

Äänipuolella LMA Managerilla ei ole juurikaan esitettävää. Vaikka pelin alkuvideoon onkin lisensoitu The Caesarsin Jerk it Out, ei muuta musiikkia peliin ottelukoostetta lukuun ottamatta sisälly. Esimerkiksi managerointiosuudessa äänimaailma koostuu pienistä ääniefekteistä. Pelimallinnuksen äänimaailmaan on kuitenkin panostettu selkeästi enemmän, sillä yleisö on saatu elämään pelitapahtumien mukana paljon sarjan aiempia osia paremmin. Yleisö esimerkiksi saattaa innostua elämöimään taklauksista, ohi viuhuvista laukauksista tai muista vastaavista pelitapahtumista. Tärkeänä seikkana kotijoukkueella on selkeästi suuremmat fanilaumat peleissä mukana, ainakin yleisön äänimaailmasta päätellen.



Yksinkertaista - näin sitä pitää

Codemasters on valinnut kannattavan reitin LMA Managerien kontrollien suunnittelussa. Pelin varsinainen pääosio on jaettu noin kymmeneen ylävalikkoihin, joista jokaisen alle on ryhmitelty aihepiireittäin asetuksia ja tietoja. Pelaaja selaa ylävalikoita liipaisimilla, ja voi halutessaan siirtyä alavalikkoihin tai asetuksiin tatteja hyväkseen käyttämällä. Järjestelmä on sopivan helppo omaksua, mutta samalla myös riittävän monipuolinen. Esimerkiksi konsoleiden Championship Managerit luottivat aiemmin pelkkään hiiripohjaiseen ohjaukseen PC-pohjansa vuoksi, eikä niiden kontrolleja voinut hyvällä tahdollakaan sanoa sulaviksi. Valikoiden paljous laittaa kokemattoman managerin varmasti hetkeksi tolaltaan, mutta alkukankeuden jälkeen kontrollit tuntuvat todella luonnollisilta.


Uusimman LMA Managerin moninpeliominaisuudet ovat myös onnistuneet - esimerkiksi uramoodia voi pelata kahdella pelaajalla vuoropohjaisesti. Tämä lisää jännitystä ja varsinkin pidemmän tähtäimen kaksinpelissä joukkueiden kehittyminen tuo mielenkiintoisen lisämausteen peliin. Moninpelin ainoa haittapuoli on sen suuri ajankulutus, sillä aikaa kuluu melkein tuplasti yksinpeliin verrattuna.

Codemasters on ryhdistäytynyt edellisen vuoden painoksesta, sillä pelin viimeistelyä on hiottu paljon LMA Manager 2004:ää toimivammaksi. Esimerkiksi muutamat pienemmät bugit ja selkeät epäjohdonmukaisuudet on saatu karsittua pois. Myös pelaajakauppajärjestelmää on kehitetty, esimerkiksi hakuehdot ovat edeltäjiä laajempia. Codemastersin omien sanojen mukaan sopimusneuvotteluja on myös tehty realistisemmaksi, mutta tämä ei ole ollut ongelma sarjan aiemmissakaan osissa, joten käytännössä muutokset ovat hienosäätöä.





Viimeistelty, onnistunut peli


LMA Manager 2005 tukee myös Xbox Live -palvelua: pelin ostajat saavat ilmaisena päivityksenä ajan tasalla olevat kokoonpanot vuoden 2005 tammikuussa. Pelin uramoodia jo pelaavien joukkueisiin tämä ei vaikuta, mutta muun muassa jouluksi pelin ostavat saavat tuoreet kokoonpanot omaan peliinsä. Xbox Liveä tuetaan myös pistejärjestelmällä, johon pelaajien huipputulokset tallennetaan. Myös netin yli pelaaminen toisia ihmispelaajia vastaan onnistuu ja Codemasters järjestääkin Liven välityksellä pelattavia liigoja, joissa joukkueita ohjastavat ihmispelaajat.

LMA Manager -sarjan uusimmasta tulokkaasta on saatu keitettyä varsin maistuva soppa, joka ei ihan heti lopu kesken. Pelin osa-alueet ovat hyvin onnistuneita ja keskenään tasapainossa, ainoastaan audiovisuaalisessa annissa olisi paikoin parannettavaa. Pelin suurin koukku on sen addiktiivisuus: kun peliin pääsee sisälle, on pelaamista vaikea lopettaa monenkaan tunnin session jälkeen. LMA Manager 2005 on vuoden 2004 parhaimpia pelejä ja pesee pc-puolenkin haastajat omassa genressään. Kärsimättömimmille ihmisille tai managerointia inhoavalle peliä on kuitenkin vaikea suositella.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi