Menneisyys velvoittaa

Moniko muistaa ykkösboksin räiskintäpelitarjonnasta mitään muuta nimikettä kuin Halo? Mikäli jotain muistikuvia vanhan sukupolven ajoilta on, saattaa jostain takaraivosta hiipiä hämärä visio päräyttävistä massataisteluista Kaukaisessa Galaksissa. Vihjaamani tavaramerkki on juurikin Star Wars Battlefront – osat 1 ja 2. Pandemicin tiimi onnistui pari vuotta sitten hiomaan Tähtien Sota -maailman eeppiset maa- ja ilmataistelut säihkyväksi timantiksi, joka säväytti sekä pelattavuudellaan että autenttisella tunnelmallaan. Nyt menestyskonsepti toistuu Lord of the Rings Conquestissa uuden raudan voimin. Avaruuden tähtisumuista siirrytään Keski-Maan tasangoille. Elendil!

Lotrauksen pohjana vaikuttaa tietysti Sormuksen Sota, jossa Gondorin urhot liittolaisineen käyvät taistoon Pimeyden Ruhtinaan joukkojen vastaan. Conquestin toiminta kulminoituu kaikkiin suurempiin taisteluihin aina Helmin Syvänteen puolustuksesta matkaan Mustalle Portille. Tarina etenee kahakasta toiseen lyhyin välinäytöin, joissa katsellaan leffapätkiä. Kaiken kaikkiaan varsin tuttua kauraa jokaiselle vähänkään LotR-maailmaan perehtyneelle. Kun valtasormus on upotettu turvallisesti Tuomiovuoren ytimeen, aukeaa Conquestin huomattavasti kiinnostavampi puolisko pelattavaksi. Rise of Sauron -nimeä kantava pahisten epistola herkuttelee mitä jos -skenaariolla, jossa pimeys valtaa Keski-Maan. Mikään suora puolenvaihto ei ole kyseessä, vaan jälkimmäinen kampanja sisältää seitsemän uutta kenttää uusine tehtävineen. Vaikka Rivendellin runnuttaminen saattaa monia houkuttaa, itse olisin kuitenkin toivonut pääseväni vyöryttämään Minas Tirithin jättimäisiä muureja tuhansien örkkien rynniessä vierellä.

Hyvät, pahat ja pitkätukat

LotR-maailmassa kun seikkaillaan, ovat tutut keulahahmot tietysti pelattavissa. Jatkuvasti näillä erikoismiehillä ei kuitenkaan voi jyrätä, vaan ainoastaan menestyksestä palkitaan niin kampanjassa kuin nettipelissäkin. Hyvisten tiimissä pelaaja pääsee taistelemaan muun muassa Aragornilla, Gimlillä, Boromirilla ja Valkoisella Velholla, Gandalfilla. Jokaisen kentän lopussa eteen osuu pomotaistelu tai kaksi, jolloin pitää selättää muutama vastapuolen ikoneista. Heidän joukkueessaan mellastavat Saruman, eksoottinen Balrog sekä sokerina – vai pitäisikö sanoa sakkana – pohjalla; Sauron itse. Valitettavasti tämä Tuomiovuoren valtias on kenttätilanteessa yllättävänkin säyseä hemmo. Sama tehtottomuus pätee myös muihin sankarihahmoihin, ainoana poikkeuksena on Udûnin liekki eli jo mainittu Balrog. Jättimäisen tulidemonin sivallus iskee kymmenen peikon voimalla, eikä kantamassakaan ole moittimista. Koolla on väliä Keski-Maassakin.

Tarusankareiden ohjastaminen on loppupeleissä sitä kuuluisaa harvinaista herkkua, joten leijonanosa toiminnasta eletään rivisoltun silmikon läpi. Conquest tarjoaa valittavaksi neljä erilaista hahmoluokkaa: Miekkamies (Warrior), Loitsija (Mage), Jousimies (Archer) ja Tiedustelija (Scout). Näistä hyödyllisimmät lienevät kaksi ensiksi mainittua, sillä jousipyssy kelpaa ainoastaan tappojen varastamiseen tiedustelijan ollessa lähinnä ärsyttävä näkymättömyysviittaan piiloutuja. Perusaseen ja parin erikoisiskun lisäksi jokainen soturi on varustettu muutamalla ässällä, jollaiseksi luetaan esimerkiksi Miekkamiehen heittokirves sekä Tiedustelijan räjähdepanos. Kaiken kaikkiaan hahmoihin olisi toivonut enemmän syvyyttä ja vaihtelua, sillä meno käy äkkiä tylsäksi, kun Hyvän ja Pahan rivimiehet ovat toistensa klooneja eri kamppeissa. Suunnittelu on muutenkin vasemmalla kädellä huitaistua, ja se näkyy edellä mainittujen seikkojen ohella umpitylsässä pisteytyssysteemissä.

Loru Sorbusten Herrasta

Pelimuodot ovat juuri ne puhkikalutut lipunryöstö, tappomatsi ja aluevaltaus, kuten odottaa sopii. Hero-TDM:ssä, jossa kärhämöidään pelkkien voimahahmojen kesken, on sentään vähän yritystä, mutta homma kaatuu siinäkin hahmojen samankaltaisuuteen. Vain viitta ja jokunen erikoisliike erottavat Aragornin perusmiekkailijasta, eikä "kuolematon" Noitakuningas ole kaapuaan kummoisempi. Taistelutunnelmaa verottaa myös heikosti koodattu osumatunnistus, mikä muuttaa taktiset turnajaiset nopeasti summittaiseksi rämpyttämiseksi ja sähläämiseksi.  Ylimääräinen kamppailu kameran kanssa ei ainakaan helpota urakkaa. Massakohtauksissa tämä ei niin haittaa, mutta mies-miestä-vastaan-painotteiset nettimatsit ja pomotaistelut korostavat ongelmia. Jos pelasit sattumoisin syksyn lisenssihittiä Star Wars: The Force Unleashed, tiedät mitä tarkoitan epätarkalla mättämisellä. Ja LucasArts tarjosi sentään lukkiutuvan tähtäimen.

Teknisellä puolella ei – kuten jo arvata saattoi – paljon juhlita. Lord of the Rings Conquest pyörii kyllä sutjakkaasti silloinkin, kun ruutu täyttyy rääkyvistä örkeistä ja Rohanin ylväistä ratsumiehistä. Tämä on selvästi toteutettu grafiikan kustannuksella, joten mitään hulppeaa maisematrippiä on turha odottaa. Conquest uppoaa selvästi X360-listan takasivuille ainakin ulkoasun mittapuulla. Livepelit puolestaan sujuvat hyvin, sillä servereitä on enemmän kuin tarpeeksi, ja isolla porukalla mekastaminen on mielenkiintoisempaa kuin kuivahkon kampanjan tahkoaminen. Tällä tasolla liikuttaessa se ei kuitenkaan ole paljon sanottu. Mikäli takavuosien mainio Lord of the Rings: Return of the King on ykkösboksilla joskus tullut pelattua, kannattaa yrittää verestää muistoja vaikkapa leffan parissa. Conquestin valloitusta voi suositella vain tosifaneille.