Metallietanan uusi toivo

Ennen vanhaan miehet ja pelit olivat rautaa. Metal Slug edustaa klassista sivuttainrullaavaa toimintapelimallia, jossa vihollisia rynnistää vastaa kuin Ramboissa ikään. Pelaajan tehtävänä on pysyä hengissä, kerätä lisätavaroita ja ampua kaikki tuhannen päreiksi. Tämä yksinkertainen mutta sorminäppäryyttä kehittävä konsepti on viehättänyt pelaajia jo vuosikymmeniä. Ei ole siis mikään ihme, että Metal Slug -sarjakin on edennyt jo seitsemänteen osaansa.

SNK:n kehittämä Metal Slug 7 nähtiin alun perin japanilaisissa kolikkopelihalleissa. Käsikonsoleilla se nähdään Nintendo DS:llä ja kotikoneilla Xbox 360:n Live Arcade -palvelussa. Tarinaltaan peli sijoittuu Metal Slug 4:ää edeltävään aikaan - eipä sillä, että juonikuviolla olisi mitään merkitystä. Pelihahmon käteen istutetaan kuolemaa kylvävä tykki, jolla sitten kurmotetaan maailmanvalloitusta hamuavia vihollisia. Yksinkertaista, mutta ajatonta.

Metallietanan vastaisku

Hermo pettää tosin heti kättelyssä, kun pelaajalle selviää, ettei Metal Slug 7:n käsikonsolipainoksessa ole kaksinpeliä. Klassinen kahden pelaajan yhteistyötila on suorastaan välttämätön tämänkaltaisissa tekeleissä, joten jo se puute laskee pelin pisteitä. Tekijöiltä on mennyt pupu pöksyyn DS:n kanssa. Ottaen huomioon ruudulla tapahtuvan paukkeen ja ryskeen, se ei ole mikään ihme. Todennäköisempi syy on kuitenkin kehitysajan lyhyys. Samantyylisiä pelejä katsellessa esimerkiksi Contrassa samanaikainen pelaaminen sentään onnistuu.

Onneksi yksinpeli on mainiota hupia. Metal Slugin kaltaisissa peleissä ei ole kyse (pelkästään) lahtaamisihannoinnista. Taustojen ja hahmojen sarjakuvamaisuus kielii jo siitä, että tässä seikkaillaan ihan toisessa ulottuvuudessa. Pikkuvihollisten lanaamisen ja valtavien räjähdysten saattelemana päästään kohtaamaan loppuvastuksia. Juuri pääviholliset ovat Metal Slug 7:n parasta antia. Ne on suunniteltu loistavasti, ja niiden päihittämiseksi saa tehdä hartiavoimin töitä. Seitsemän pelialuetta ovat vaikeustasoltaan muutenkin hirvittäviä, joten kärsivällisyyttä vaaditaan. Vaikeustasoja on kolme ja niissä on kussakin eri määrä jatkomahdollisuuksia. Helpoin asetus sopii normaalipelaajille, vaikeimpaan vaaditaankin sitten jo lähes jumalallista otetta.

Lisäaseiden ja huippupisteiden kerääminen kuuluvat nekin asiaan. Maustetta pelattavuuteen tuovat kulkuneuvot. Nämä ovat pelisarjan veteraaneille tuttuja tankkeja, lennokkeja ja vastaavia. Ajokkien metallikuori suojaa pelaajaa ja tarjoaa siten hetkellisen kuolemattomuuden. Robottihirvityksillä eteenpäin jyrääminen on todella tyydyttävää puuhaa.

Metallietanan paluu

Metal Slug -faneja miellyttänee tieto, että pelin DS-painoksen näytöllä on esillä lähes täsmälleen sama näkymä kuin kolikkopeliversiossakin. Tämä ei yllättävää kyllä johda tapahtumien hukkumiseen. Vaikka meno onkin hektistä, taitava pelaaja pystyy silti navigoimaan tulimeren keskellä. Grafiikka ei sinällään ole kovin kummoista, mutta ainakaan peli ei hidastele. Musiikki on Contristakin tuttua kitarajytinää, räjähdykset ja muut efektit on nekin kuultu aiemmin.

Projektinsa pikkupuutteista huolimatta SNK:lle täytyy silti nostaa hattua. Kunnollista Metal Slugia ei ole käsikonsoleilla nähty sitten Neo Geon aikojen, ja Metal Slug 7 tulee sopivasti täyttämään tätä ammottavaa aukkoa. Pienissä erissä nautittuna tämä toimintapeli on täydellistä nautintoa. Kaksinpelin puute hämmästyttää, mutta muuten Metallietana seitsemän on kompakti paketti. Vanhan liiton toimintapelejä kun ei koskaan ole liikaa.