Nuorisolääkäri Silja Kosola kirjoitti taannoin Duodecimin pääkirjoituksessaan näin:
– Kehittyvät aivot tarvitsevat rakkautta, rajoja ja rauhaa. Aivoterveys on tietoyhteiskunnan toimintaedellytys. Nuoruudessa aivot kehittyvät käsittämätöntä vauhtia: aivosoluja kuolee ja aivosolujen väliset yhteydet muotoutuvat. Ne yhteydet, joita käytetään ja harjoitetaan, vahvistuvat, ja samaan aikaan käyttämättä jääneet solut ja vähän käytetyt yhteydet karsiutuvat pois. Aivojen kehitys tapahtuu biologian ja ympäristön yhteisvaikutuksessa. Rakkaus, rajat ja rauha varmistavat, että tämä luonnonvalinta suuntautuu nuorten aivoissa oikeisiin kohteisiin.
Tämän lausunnon pystyy rinnastamaan sangen hyvin siihen, mistä Scarlet Nexuksessa on pohjimmiltaan kysymys. Luonnonvalinta suuntautuu väärissä käsissä johonkin ihan muuhun kuin oikeisiin kohteisiin. Bandai Namcon kehitystiimi loi pelille kokonaan oman genrensä eli aivopunkin, joten ei ole epäselvää, mikä elin on pääosassa. Ihmisten tärkein työkalu on siis tässä maailmassa harmaat aivosolut, eikä kaukoviestintään tarvita minkäänlaisia apuvälineitä, vaan ihmiset voivat viestiä toisilleen pelkkien aivojen välityksellä myös etäältä.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että kutsumattomia vieraita saattaa päästä suoraan pääsi sisään, mikäli suojauksesi ei ole kunnossa. Kuulostaako ahdistavalta?
Kaksin aina kaunihimpi
Scarlet Nexus on japanilaisen Bandai Namco Studiosin ja Tosen yhteistyössä kehittämä toimintaroolipeli. Projektia on ollut vetämässä Tales-sarjan parissa vuosia työskennelleet Keita Iizuka ja Kenji Anabuki, joten mekaniikoiltaan ja tarinaltaan seikkailun voisi kuvitella olevan hyvissä käsissä. Ja niin se onkin, sillä genren ystävät ja etenkin animefanit ovatkin kuin kotonaan pelin parissa.
Alkajaisiksi valitaan pelattavaksi hahmoksi joko Kasane Randall tai Yuito Sumeragi. Yuito on vaikutusvaltaisen Sumeragi-suvun poika, jonka suku perusti pelin keskiössä olevan New Himuka -kaupungin. Hän yrittää pyristellä irti isänsä ja veljensä varjosta ansaitsemalla omat kannuksensa, kun taas kivenkova Kasane on adoptoitu aseita valmistavaan Randall-sukuun, eikä paljoa tunteistaan juttele.
Alkuun sankareidemme polut menevät samoja reittejä, sillä he värväytyvät samaan aikaan OSF-nimiseen organisaatioon, Yuito parhaan ystävänsä Nagin ja Kasane siskonsa Naomin kera. Pian kuitenkin tiet erkanevat, joten päästäkseen selville tapahtumien kulusta olisi suotavaa kokea molemmat perspektiivit.
Pakollista tämä ei kuitenkaan ole, sillä jo yksi läpipeluukerta tarjoaa mielekkään kokemuksen. Päähahmot ovat keskenään yhteydessä pelin aikana, ja muutenkin pelaaja saa vihjeitä siitä, mitä toisaalla tapahtuu. Ajoittaiset teiden risteämiset eivät myöskään tunnu väkinäiseltä, vaan ne esitetään tarinankerronnallisesti hyvin ja loogisesti.
Vaikka tuplaläpipeluuseen kannustaminen kuulostaa raskaalta, Scarlet Nexus ei onneksi pakota pelaajaa kokemaan kahta täysin identtistä pelillistä kokemusta, vaan Yuiton ja Kasanen seikkailut eroavat tapahtumien lisäksi myös ohjattavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan. Ensin mainittu keskittyy enemmän lähitaisteluun, kun taas Kasane pitää luontaisesti etäisyyttä ja viskoo veitsiä. Koska olen perso lähitaistelulle, koin seikkailun Yuiton silmistä.
Maanpuolustuksen viimeinen linja
Scarlet Nexus erottuu kilpailijoistaan todella kattavalla kykyvalikoimalla. Perinteisten hakkaus-, väistö- ja hyppyliikkeiden lisäksi Kasane ja Yuito voivat viskoa ympäristössä olevia objekteja kohti vihollisia sekä käyttää erilaisia kineettisiä kykyjä, kuten pyrokinesiaa, telekinesiaa, väliaikaista kuolemattomuutta ja näkymättömien vihollisten havainnointia eli selvänäköisyyttä.
Erityisen hauska lisäys kaikkeen tähän on vielä niin sanottu ”kiihkomoodi”, jossa päähenkilö on hetken aikaa supervoimakas, joskaan ei haavoittumaton. Viikatemies kurkkii lisäksi aivan nurkan takana, sillä mikäli pelaaja ei lopeta tätä vimmaa ajoissa, kuolemaa korjaa muutakin kuin univelan.
Scarlet Nexuksessa ei tarvitse mähinöidä yksin, sillä useimmissa skenaarioissa on muita sotureita avittamassa päähahmoa. Pelin edetessä voimia tulee lisää ja taisteluista tulee paikoin jopa koomisen kaoottista tykittelyä. Mikäs siinä, homma toimii ja Othereiksi kutsuttujen vihollisten kurittaminen on ennen kaikkea hauskaa. Silloin tällöin esiintyvät pomovastukset tuovat mukavaa tasapainoa mittelöihin.
Ajatustyö on yliarvostettua
Scarlet Nexuksen juoni ei saa varsinaisesti lentävää lähtöä mielenkiintoisista lähtökohdista huolimatta. Etenkin alussa juoni laahaa tarpeettoman paljon, ja toiminta keskeytyy jatkuvasti, kun kaikkea väännetään enemmän tai vähemmän rautalangasta. Onneksi hitaahkon alun jälkeen harmitus unohtuu, kun pääsee tutkimaan hyvällä tavalla virtaviivaisia alueita, joissa homma etenee höyryjunan lailla skenaariosta toiseen.
Avoimien maailmojen yleistyessä on suorastaan piristävää tutkia maailmoja, joissa täyteen tungetun sillisalaatin sijaan keskitytään vihollisten pieksemiseen ja resurssien etsiskelyyn. Silkkaa putkijuoksua sentään ei tarvitse pelätä, vaan paikoissa on riittävästi haaraumia ja tutkittavaa. Fokus on kuitenkin koko ajan juonenkerronnassa ja taistelussa jopa yllättävänkin yksipuolisesti, sillä mukana ei ole puzzleja tasapainottamassa menoa. Sivutehtäviä pelissä on, mutta ne tuntuvat hiukan päälle liimatuilta.
Aivopähkinöiden sijaan suvantovaiheita edustavat eräänlaiset bondaushetket, joissa päähahmo rakentaa ihmissuhdetta taistelutovereidensa kanssa. Yleensä tämä tarkoittaa syvempää taustatarinaa ja lisää dialogia, jota on muutenkin pelissä helvetisti, mutta joskus päästään myös taistelemaan kahdestaan. Tutustuminen (ja kärsivällisyys) kannattaa, sillä se korottaa bondaustasoa, joka puolestaan parantaa sotureiden välistä kanssakäymistä sekä koko jengin yhteishenkeä. Täten taistelussa käytettävä kykypuu kasvaa entisestään.
Tämä kuulostaa kirjoitetussa muodossa melko sekavalta, mutta uskomatonta kyllä homma toimii todella luontevasti ja kaikella on selkeä tarkoitus.
Nousevan auringon maassa äänimaisemat ovat kohdallaan
Mikäli ei käynyt aiemmin selväksi, on Scarlet Nexuksen pelaaminen käytännössä kuin animesarjaa seuraisi. Juonta kuljetetaan enimmäkseen välinäytösten sijaan sarjakuvan tyylisillä ruuduilla, joissa dialogi on pääosin laadukasta ja tyyliin sopivaa, mutta yliselittämiseltä ja melodramaattisuudelta ei myöskään vältytä. Tietynlainen yliampuvuus toki kuuluu asiaan, mutta dialogin tiivistäminen olisi tehnyt tässä tapauksessa eetvarttia.
Pelistä löytyy sekä japanin-, että englanninkielinen ääninäyttely. Molempia verrattuani tykästyin huomattavasti enemmän ensin mainittuun, mutta makuasioistahan ei tunnetusti sovi kiistellä. Fiiliksen kannalta alkuperäiskieli on vaan itselleni jotenkin luontevampi.
Äänipuolen kirkkaimpana kruununa loistaa kuitenkin musiikki. Säveltäjä Hayata Takedan mielenvikaiset ja mielikuvitukselliset biisit ovat järjestään loistavia ja sopivat pelin tunnelmaan loistavasti. Toivottavasti Bandai Namco palkkaa herran pysyvästi, sillä häneltä jään odottamaan innolla uusia tuotoksia.
Scarlet Nexus ei ole missään nimessä graafisesti häikäisevin teos, mutta se loistaa teknisellä sekä eritoten tyylillisellä osastolla ja on parhaimmillaan koettuna kehittyneemmällä laitteistolla. Japanilaisstudio nappasi pelimoottorikseen Unreal Engine 4:n ja voi pojat, jälki on vakuuttavaa. Uusimmilla konsoleilla sekä PC:llä päästään 60 freimin ruudunpäivitysvauhtiin ja natiiviin 4K-kuvaan ilman suurempia ongelmia. Tulevaisuuden kannalta on mielenkiintoista nähdä, kuinka visuaalisesti upeita ”animepelejä” vielä nähdäänkään.
PlayStation 4:llä ja Xbox Onella on tyytyminen 1080p-resoluutioon, 30 freimiin sekä myös mahdollisiin viiveongelmiin, sillä ”input lag” nosti päätään pahemman kerran ainakin demoversiossa. Toivon mukaan Bandai Namco saa töksähtelyt korjattua myös aiemman sukupolven versioista.
Saatavilla myös parhaaseen katseluaikaan
Yksittäinen läpipeluukerta vie reippaat 20 tuntia ja toinen tarinatuokio toisen mokoman, joten aikaa ei tarvitse varata aivan tuhottomasti. Unohtaa ei sovi myöskään pelin vanavedessä julkaistua animesarjaa, joka julkaistaan muun muassa YouTubessa Wakanim Nordicin kanavalla. Jaksot kannattaa vilkaista, sillä tuotantoarvot ovat kohdallaan. Lisäksi niihin on piilotettu koodeja, joiden avulla pelissä saa avattua hyödyllistä roinaa.
Kaiken kaikkiaan Scarlet Nexus on positiivinen yllätys, joka sisältää mielenkiintoisia teemoja, yllättävänkin riipaisevia hetkiä, omintakeisen maailman, persoonallisen hahmokavalkadin, todella kummallisen viholliskavalkadin ja loistavan ääniraidan. Pelissä on omat puutteensa, mutta se keskittyy muutamaan asiaan kunnolla ja nousee pinnan yläpuolelle omilla vahvuuksillaan sekä kekseliäillä taistelumekaniikoillaan.
Jos Code Vein oli tolppalaukaus, on Scarlet Nexus ehdottomasti varma maali. Kenties syksyllä ilmaantuva Tales of Arise on sitten se suvereeni nurkkaveto?
