Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

OutRun 2006: Coast 2 Coast

Sivuluisussa täysin sivuttain rannikolta rannikolle

Pari vuotta sitten Xboxille tehtiin Outrun2, joka oli käännös kolikkopelistä, joka puolestaan oli jatko-osa 80-luvulla tehdylle legendaariselle ajopelille. Outrun2 onnistui hämmästyttävän hyvin tuomaan välittömän, pieninä annoksina nautittavan pelikokemuksen kotikonsolille, mutta tästä huolimatta oli vaikea kuvitella miten näin yksinkertaisesta pelikonseptista voisi puristaa enempää. Toisaalta juuri mikään autopeli ei ole jäänyt ilman jatko-osan jatko-osaa ennenkään, joten Sumo Digital puristaa uusia mehuja vanhasta klassikosta vielä kerran, tällä kertaa Xboxin lisäksi myös PS2- ja PSP-versioilla. Onko hedelmä kuivunut jo rusinaksi, vai saadaanko rypäleistä vielä maukasta viiniä Sonyn käsikonsolille?

Pelillisesti Outrun 2006: Coast 2 Coast ei juuri eroa Xboxin parin vuoden takaisesta versiosta. Outrunin eräs tavaramerkki on ollut Ferrari-lisenssin vahva käyttö, joten muilla autoilla ei tälläkään kertaa ajeta. Ferrareita tosin löytyy ajettavaksi peräti päälle kymmenen eri mallia, joistakin vielä erilaisia versioita, joten talliin saa runsaasti erilaisia ajokkeja. Ajomallinnus on arcade-henkisesti pikemminkin taiteellinen kuin tieteellinen, sillä kaiteisiin ja muihin autoihin voi törmäillä lievästi ilman että oma kärry vaurioituisi tai vauhti olennaisesti hidastuisi, ja kunnolla mällätessä lennähtää Ferrari ilmaan tehden voltin ja laskeutuen takaisin renkailleen. Mutkiin mennään tietenkin Outrun-tyyliin sivuluisussa kylki edellä renkaan savuten. Lisämausteena ajamiseen on muista viimeaikaisista arcade-ajeluista otettu imussa ajo, jolloin oma auto saa vähän lisävauhtia ajaessa toisen hurjastelijan takana. Lyhyesti sanottuna Outrun on puhdasta vauhdin hurmaa ilman realismin kahleita, ja siksi tämän tyylinen talla pohjassa hurjastelu sopii vallan mainiosti PSP:lle.

Varsinaiset uudistukset ovat uusissa pelimuodoissa ja avattavan krääsän paljoudessa, tosin peruselementit ovat edelleen paikoillaan. Pelaaja voi halutessaan hypätä suoraan auton rattiin ajamaan haaroittuvaa reittiä aikarajaa vastaan, muun liikenteen seassa puikkelehtien, tarkoituksenaan päästä maaliin. Outrun2:sta tuttu heart attack mode on myös lähes ennallaan. Tässä pelimuodossa on siis tarkoitus miellyttää pelkääjän paikalla istuvaa tyttöystävää vastaamalla hänen esittämiin haasteisiin. Haasteita voivat olla esimerkiksi muihin autoihin törmääminen tai niiden ohittaminen, tai sitten jotain tätäkin absurdimpaa, kuten tiellä leijuviin haamuihin osuminen tai ufojen vetosäteiden väistely.

Tämän Outrunin varsinainen haaste on Coast 2 Coast -moodissa, jossa erilaiset kilpailut on niputettu sarjoiksi. Kilpailut vaihtelevat tekoälykuskeja vastaan kaahailuista heart attack -tyylisiin haasteisiin, kuten pisteiden keräämiseen ajamalla imussa tai sivuluisussa. Kun sarjan kilpailuissa on pärjännyt tarpeeksi hyvin, avautuu uusi sarja, jotka luonnollisesti vaikeutuvat pelin edetessä. Tästä syystä pelaajan on tarkoitus pärjätä kilpailuissa saadakseen tililleen Outrun-maileja, joiden avulla avataan uusia, entistä parempia Ferrareita. Maileilla avataan myös muuta lisäkrääsää, kuten musiikkiraitoja, ratoja tai vaikka maalipintoja autoihin. Tauhkaa on yllin kyllin kerättäväksi, joten hieman paremmallakin pelaajalla kulunee jokunen tovi kaiken mahdollisen avaamiseksi.

Minne ovat kaikki Ferrari-kuskit menneet?

Yksinpelimuotojen lisäksi PSP:n Outrun 2006:sta voi pelata myös moninpelinä langattomasti joko verkossa tai lähettyvillä olevia muita pelaajia vastaan. Verkkomoninpeli ominaisuutena saattaa houkutella ihmisiä kauppaan ostamaan tämän version, mistä syystä varoituksen sana on paikallaan: testattaessa ei verkosta löytynyt kanssapelaajaa juuri koskaan. Ne harvat kerrat kun jostain käynnissä oleva peli löytyi, ei kyseiseen sessioon saanut yhteyttä. Niinpä verkkomoninpeli jäi testaamatta. Toisaalta peli hyödyntää myös muita verkko-ominaisuuksia kuten tulostauluja, joten täysin hukkaan ei langaton verkkoyhteys Outrunin osalta mene.

Graafisesti tämä PSP:n versio on lähes identtinen Xboxin Outrun2:n kanssa, minkä voi laskea tehokkaan käsikonsolin hyväksi. Radat ovat edelleen kauniita, värikkäitä ja persoonallisia, autot taasen komeita ja tyylikkäitä. Ruudunpäivitys pysyy suurimmaksi osaksi tasaisena, mutta jos ruudulla ajaa useampi auto kerralla ja ratojen reunoilla vilisee hurjasti yksityiskohtaisia rakennelmia, menee PSP:kin jo polvilleen. Onneksi tätä sattuu harvoin ja silloinkaan se ei haittaa liiaksi ajonautintoa.

Äänien osalta huomio kiinnittyy ensimmäiseksi tietenkin musiikkiin, tai ainakin siinä tapauksessa, jos on pelannut alkuperäistä Outrunia kaksikymmentä vuotta sitten. Ferrarin radiosta saa kuulumaan klassikot, kuten Splash Wave ja Magical Sound Shower, joskin moderneina versioina. Onneksi myös alkuperäiset 80-luvun kolikkopeliversiossa kuullut versiot ovat avattavissa. Musiikit ovat syy laittaa kuulokkeet korville, eivät niinkään ääniefektit, joista ei juuri paljoa voi sanoa. Ferrareiden moottorit eivät kuulosta vakuuttavilta, sillä joidenkin autojen ääni on kuin konepellin alla olisi polttomoottorin sijaan neitimäinen sähköä kuluttava inisijä. Tässä kohdin tosin on aihetta tunnustaa, etten ole usein päässyt kuuntelemaan oikeaa Ferraria lähietäisyydeltä. Muuten äänimaiseman täyttää vain muiden autojen äänet ohitustilanteissa ja kolinat törmäilyistä.

Outrun 2006 ei tunnu uudelta peliltä, jos sattuu jo omistamaan parin vuoden takaisen Xboxin Outrun2:n. Puhtaasti pelillisillä meriiteillä tätä on siis vaikea suositella. Toisaalta jos alkuperäisen Outrunin muisteleminen nostaa pintaan kaipausta, eikä Outrun2 ole jo Xbox-pelihyllyä koristamassa, niin siinä tapauksessa Outrun 2006:lle kannattaa antaa mahdollisuus alustasta riippumatta. PSP:n kohdalla valintaa voi perustella Outrunin välittömällä pelimekaniikalla, joka sopii täydellisesti käsikonsolille. Sonyn pikkukonsolilla alkaa olla autopelien keskuudessa ruuhkaa, mutta Outrun 2006:lle näytän vihreää valoa milloin vain.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Pan Visionille.