Olet yksi vaivaisista orjista

Kauan
aikaa sitten Vadrigarit rakensivat Ikuisen Areenan, ulottuvuuksien
välisen taistelukentän, jossa he huvittivat itseään
taistelun kaaoksella ja tuholla. Areena täytettiin
galaksin parhaimmilla sotureilla. Koska maailmankaikkeuden
parhaimmisto oli jo Areenalla, eivät Vadrigarit halunneet
menettää rekrytoimiaan sotureita kuolemalle. Tämän
vuoksi kaatuneet herätettiin välittömästi
henkiin taistelua jatkamaan. Nyt viisi Ikuisen Areenan eloonjäänyttä
soturia taistelevat Vadrigarien antamien uusien tehtävien
kanssa. Areenan Isännät eivät kuitenkaan
tajua, että soturit ovat kehittyneet siihen pisteeseen,
että ovat valmiita haastamaan Isäntänsä
viimeiseen taisteluun - vapaudestaan.

Quake
III Revolutionista löytyy kaksi erilaista pelimoodia:
Campaign yksinpelaamista ja Arena moninpeliä varten.
Campaign moodissa on viisi eri vaikeusastetta. Hahmoja valittavana
on myös viisi: Sarge, Anarki, Doom, Daemia ja Klesk.
Jokaisella hahmolla on erilaiset ominaisuudet, silti loppujen
lopuksi ei ole väliä millä hahmolla peliä
pelataan

, niin mitättömiä erot ovat. Yksinpelissä
pelataan läpi ennalta määrättyjä
ratoja. Pelimuotoja on kuusi: Deathmatch, Kill vs. Time,
Possession, One Flag Capture The Flag, Elimination ja Skirmish.
Jokaisen suoritetun radan jälkeen nousevat hahmon nopeus,
hyökkäysvoima, haarniska ja health-pisteet. Yksinpelissä
hemohessillä varustettu hahmo voidaan ottaa doupattuna
mukaan moninpeliin, näin ollen yksinpelin suorittaminen
vaikuttaa moninpeliin. Tosin tätä ei reilukerhon
nimissä pidä kavereille mainita, mitäs eivät
lue ohjekirjaa.

 

Alku aina vaikeaa

Timesplitteria
paljon pelanneena ensimmäinen pettymys tai suoraan
sanoen järkytys tuli nappien säätömahdollisuuden
puuttumisesta. Pelistä löytyi kuusi valmiiksi
määriteltyä yhdistelmää. Onneksi
nämä valmiit säädöt on mietitty
käyttökelpoisiksi, esimerkiksi Dextrous vaihtoehto
osuu melkein kohdalleen Timesplitterin pelaajille.

Seuraavaksi hermoissa tuntuivat pelin todella pitkät
latausajat kun siirrytään itse pelaamiseen. Levy
rouskuttaa koneessa ja latausta osoittava palkki ei tunnu
liikkuvan minnekään. Siinä ajassa nopeimmat
käväisevät jo melkein kahvilla, kun vähän
asiaa väritetään.

Kuten sanotaan alku on aina vaikeaa. Hahmon ohjaamisesta
ei meinannut tulla mitään. Aina kun joutui vihollisen
näköpiiriin, paniikin iskiessä kontrollit
menivät sekaisin. Lopputuloksena ihailtiin joko taivasta
tai lattiaa. Yleensä tuloksena piste vastapuolelle.
Hermothan taas meinasi mennä toistamiseen, mutta yllätyksekseni
kontrollit oppii yllättävän nopeasti. Vaikka
niinhän se on kaikissa peleissä ollut, allekirjoittanut
vain pettyi suuresti säätömahdollisuuksien
puuttumisesta.

Useamman
illan peliä hakattuani ohjaus alkoi tuntumaan aivan
loistavalta. Taivasta ei enää tiukoissa tilanteissa
tarvinnut ihailla, vaan vastustajia alkoi saamaan palasiksi
jo RailGunilla. Vaikkakin tähtäily tatilla on
paljon vaikeampaa kuin hiirellä pelatessa, tästä
johtuen esimerkiksi PC pelaajien käyttämän
rakettiheittimen kanssa suoritetun hypyn oppiminen vaatii
harjoittelua rajusti. Rakettiheitin hyppyähän
käytetään silloin kun tavallisella hypyllä
ei päästä tarpeeksi korkealle. Suoritus menee
seuraavasti: Hypätään normaalisti, ilmassa
käännytään katsomaan alaspäin.
Raketinheitin laukaistaan ja katse käännetään
pois lattiasta. Oikealla ajoituksella räjähdys
heittää hahmon korkealle ylöspäin. Tämä
temppu verottaa aina hahmon elinvoimaa, mutta erittäin
käytännöllinen temppu tietyissä tilanteissa.

Hermot alkoivat pikkuhiljaa pysymään kurissa,
mutta seuraavaksi ohjain sanoi sopimuksen irti. Ohjaustatti
alkoi pyörimään ohjaimessa. Se ei irronnut
ja toimi moitteettomasti, mutta pyöri kummallisesti
ympäri. Tämä taas aiheutti peukalon lipsahtelua
tattia liikutellessa. Ei muuta kun ohjaimen vaihto ja taas
peli jatkui.

Pelistä löytyy enemmän aseita kun pc-versiosta,
vanhoja tuttavuuksia ovat Gauntlet, Machine Gun, Shotgun,
Plasma Gun, Grenade Launcher, Rocket Launcher, Lightning
Gun, Rail Gun ja vanha kunnon BFG-10K. PS2-versioon on lisätty
aseita kaikista Quake sarjan peleistä, mukaan on mahtunut
myös Chaingun ja Proximity Mine Launcher. Yllätyksekseni
mukaan on laitettu myös Q1:stä tuttu NailGun,
jota pc:n Q2 ja Q3 versioissa ei ollut.

 

Siirto pc:ltä onnistunut yli odotusten

Grafiikka
on saatu siirrettyä pc:ltä PS2-versioon todella
kiitettävästi. Radat ovat hämmästyttävän
selviä. Näin ollen näkyvyys radoissa on huippuluokkaa
katsoi sitten lähelle tai kauas. Viholliset siis havaitsee
heti kaukaakin, eivätkä ne pomppaa esiin kesken
kaiken. Kenttien väreissä on käytetty tummia
sävyjä, näin ollen kirkkaammat ase- ja ammuspaketit
erottaa pitkältäkin, eikä niitä tarvitse
etsiä kissojen ja koirien kanssa. Hahmot on tehty yksityiskohtaisesti
ja saatu myös hyvin liikkumaan. Tosiasiassa peli näyttää
grafiikan puolesta todella hyvältä ja myös
toimii pelattavuuden kannalta.

Musiikki pelissä on melko samanlaista kuin pc-versiossa.
Ääniefektit jäävät PS2-versiossa
taka-alalle, koska moninpeliäkin pelataan samalla ruudulla,
eikä netissä niin kuin pc-versiossa. Netissä
pelatessahan efektien mukaan pystyy päättelemään
missä päin viholliset ovat menossa. PS2-versiossa
vain kuikuillaan naapurin ruutuun. Silti ääniefektit
ja musiikki tuovat peliin hyvän tunnelman. Ja mikä
parasta ne eivät ärsytä vaan toimivat niin
kuin niiden pitääkin.

 

Magic The Gathering tyrmää Quake III:sen.

Moninpelin
testausta varten otit yhteyttä Quake 2 Klaanissa pelaaviin
pc-pelaajiin. He olivat sopivasti iltaa viettämässä,
ja kokoontuneet yhteen. Keräsin siis kimpsuni ja kampsuni
suunnaten testauspaikalle. Raahauduin perille vesisateessa
suojellen PS2:ta kastumiselta. Perillä huomasin aikuisten
ihmisten hörppivän siideriä samalla kun pelailivat
Magic The Gathering korttipeliä. Ihmeellistä illan
viettoa, huomautinkin heille asiasta ja annoin vinkkinä,
että PS2 on paljon parempi illanviettotapa. Siispä
virittelin PS2:n toiminta kuntoon ja Quake III Revolutionin
koneen sisään. Peli pyörähti päälle,
mutta pelipöydässä ei tapahtunut kummoistakaan
liikettä vaan korttien räiskiminen jatkui.

Vasta tovin kuluttua PS2:n ääreen ilmestyi porukkaa,
kun olivat kortti pelistä tipahtaneet pois. Kaverit
testasivat ensin kaksinpeliä. Ensimmäinen kysymys
tietenkin oli odotetusti: eikös tässä pääse
pelaamaan hiirellä ja näppäimistöllä.
Alkujärkytyksen jälkeen alkoivat löytämään
oikeat toiminnot ohjaimesta. Kun korttipeli oli saatu päätökseen
voitiin kaksinpeli vaihtaa nelinpeliksi. Ajattelin että
olisin kerrankin saanut vastusta, mutta turha toivo. Jouduin
omaa pelaamistani toppuuttelemaan, ettei porukan peli-into
olisi loppunut karvaaseen tappioon.

Kuten saattoi odottaa ei porukalla intoa riittänyt
pelaamiseen, ja osasyynä tietenkin vaikutti padin täydellinen
erilaisuus verrattuna hiireen ja näppikseen. Eivät
osanneet käyttää kahta tattia yhtäaikaa
eivätkä muka sormetkaan olkapäänapeille
yltäneet. Tosiasia on, että padiohjauksen oppii
todella nopeasti jos intoa riittää. Jopa tuosta
porukasta muutamalla peli alkoi parantumaan tunnin pelaamisen
aikana.

Itse moninpelimoodi toimii pelissä vallan mainiosta,
nopeutta löytyy saman verran kuin yksinpelatessakin
eikä myöskään hidastumista esiinny.
Ainoana haittapuolena voi todeta, että pelaamisessa
pitää olla mahdollisimman isokokoinen televisiovastanotin,
jotta pelinautinto saadaan hyvälle tasolle linkkikaapelin
tuen puuttuessa. Mutta kyllä pienemmässäkin
ruudussa pelaamiseen tottuu nopeasti. Tämä on
aina ollut konsoleiden ongelmana, onneksi se nettimahdollisuus
on jossakin vaiheessa tulossa.

Moninpelimoodi otti hämmästyttävän
vähän hahmoja kerralla peliin. Neljän pelaajan
pelissä mukaan ei pysty ottamaan yhtään bottia.
Kolmella hengellä mukaan otetaan yksi botti, kahdella
hengellä mukaan mahtuu jo peräti neljä bottia.
Yksin pelatessa moninpeliä (vaikka yksinpeliksihän
tämä jo menee), voi vastukseksi ottaa peräti
kuusi bottia. Rajoitetulla bottien määrällä
on todennäköisesti haettu nopeampaa tempoa, ilman
että peli rupeaa hidastumaan kaikkien hahmojen osuessa
ruudulle yhtä aikaa.

 

Yksin kyllästyy nopeasti, moninpelinä
kestää pidempään

Quake
III Revolution ei anna samanlaista säväystä
kuin Timesplitter. Timesplitter tekee säväyksen
säätömahdollisuutensa, tietojen keräämisen,
huumorinsa (moninpelissä muuten Elvis on suosituin
hahmo) ja paremman yksinpelin (sorsanmetsästystä
jne.) ja tiimikaksinpelin takia. Quake III vuorostaan antaa
paremman säväyksen moninpelinä. Toki Quakea
pelailee yksinkin, mutta pitemmän päälle
reilukerhoakin alkaa tympäännyttämään.
Yksinpelatessa Quake on alkuinnostuksen jälkeen yksi
räiskintäpeli muiden joukossa ja peli jää
hyllyyn pölyttymään. Peliä ei siis kannata
ostaa mikäli tulet pelaamaan sitä vain yksinäsi.
Moninpelissä Quake on taas kiistattomasti ykkönen
tarjolla olevista ja moninpeliksihän sarja on aikoinaan
suunniteltu. Mainio ohjaustuntuma, ratojen selkeys ja nopeus
tekevät moninpelistä mielekkään. Kokonaisuutta
tarkasteltaessa peli kuitenkin häviää allekirjoittaneen
silmäilyssä Timesplitterille.