Yksin pimeässä
Tyhjästä makuuhuoneesta heräävä päähenkilö löytää ensitöikseen radiopuhelimen, johon vastaa samassa kimurantissa tilanteessa oleva yksityisetsivä. Mitä on tapahtunut ja kenen toimesta? Ja voiko keskustelukumppaniin oikeasti luottaa? Tutoriaalina toimiva huone opettaa nopeasti perustoiminnot, inventaarion sekä kartan käytön. Tärkeintä on nuohota kaikki kulmat apuvälineiden ja vinkkien toivossa ja siten saada itsensä seuraavaan tilaan – lähemmäs muita ihmisiä ja pelastusta.
Ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuvattu kauhukertomus hyppää graafisesti reilu parikymmentä vuotta menneisyyteen. Kulmikas tyylivalinta ei ole kaikkien mieleen, mutta omaa silmää karkea, matalaresoluutioinen ulkoasu miellyttää jollakin omituisella tavalla. Hahmomallit ovat karuja, mutta keskustelut hoidetaan tyylitellyillä kasvokuvilla ilman ääninäyttelyä. Dialogia on paljon tarjolla, mikä rytmittää onnistuneesti talon tutkimista. Synkät ympäristöt huokuvat tunnelmaa, onhan monissa paikoissa valonlähteenä vain kynttilöitä tai taskun pohjalta löytyvä taskulamppu. Seiniä koristavat saatanalliset maalaukset tai kuivuneet verijäljet, joten jää vain arvattavaksi mitä kauheuksia rakennuksessa on aiemmin tapahtunut. Painajaismaiset näyt vaativat paljon Alexin psyykeltä.
Monen sarjan summa
Juonellisesti teoksessa kuljetaan jossain Saw-elokuvasarjan ja Alone in the Darkin välimaastossa. Alexia ja muita samassa tilanteessa olevia piinataan erilaisilla kuolettavilla pulmilla ja groteskeilla kojeilla. Yksi herää räjähtävä kaulapanta kaulansa ympärillä, toinen joutuu luottamaan pelaajan kykyyn lukea kryptisiä ohjeita tai kuolo korjaa. Yksikin virhe saattaa maksaa toisen ihmisen hengen, joten osassa haasteista on oikeasti panosta. Selviytyjämäärä on täysin kiinni omista hoksottimista, mikä nostaa kivasti tunnelmaa – mutta harmittavasti monet puzzleista tuntuvat vaativan ilmiömäistä päättelykykyä.
Vaikeusaste heittelee hurjasti muutaman tunnin kestävän selviytymistarinan aikana, eikä tarjolla ole minkäänlaista vinkkijärjestelmää. Ilman internetin läpipeluuohjeita olisin todennäköisesti jättänyt pelaamisen jo alkumetreille. Harmi, sillä The Tartarus Key on pohjimmiltaan mielenkiintoinen ja kiehtova tuotos, jonka parissa viihtyy pääasiassa mielellään niissä hetkissä, jolloin kartanoa saa vapaasti tutkia seuraavan pulmakokonaisuuden odottaessa kulman takana.
Harmittavasti käsikirjoituskaan ei osaa päättää mihin suuntaan se tarinaa haluaisi viedä. Vastaan tulee niin yliluonnollisia tapahtumia, raamatullisia näkyjä kuin ihmiskokeita. Lopputekstien rullatessa pelaajalle jää paljon avoimia kysymyksiä sekä tapahtumista että ihmisistä tarinan ympärillä. Mikä oli tämän kaiken tarkoitus? Tarjolla on ilmeisesti muutama erilainen loppu riippuen kanssaihmisten kohtaloista.
Olisin halunnut pitää tästä
Pienen budjetin The Tartarus Key on mielenkiintoinen tuttavuus, jonka olisi toivonut keskittyvän enemmän vahvuuksiinsa. Nyt ylivaikeat pulmat rikkovat rytmitystä ja pakottavat pelaajan arvailemaan oikeita ratkaisuja. Pienellä viilauksella lopputuloksesta – varsinkin käsikirjoituksesta – olisi saanut oikein mainion kunnianosoituksen PS2-aikaiselle kauhulle. Nyt sen huonot osa-alueet kumoavat hyvät. Pisteet kuitenkin rohkeasta tyylivalinnasta.
