Segan mainio Virtua Tennis 2 kääntyi Dreamcastilta PS2:lle, eikä aivan virheettömästi. PS2:lle on jo ennestään runsaan oloinen kasa tennispelejä ja nyt on aika tutustua, millainen on Namcon vastaus Segalle. Smash Court -sarjan ensimmäiset osat ilmestyivät Japanissa jo 80-luvun puolella, mutta tunnetuksi pelisarja tuli vasta PSX-versioilla. Sarjan aiemmat osat ovat olleet enemmänkin sarjakuvatyylisiä hupipelejä, kuin vakavasti otettavia tennissimulaatioita. Smash Court Tennis Pro Tournament vie sarjaa uudella alustalla eteenpäin kohti realismia säilyttäen kuitenkin letkeän ja helpon pelattavuuden.
Tyylikkäiden valikoiden takana
Pelin käynnistymisen jälkeen eteen pläjähtävät valikot tuntuvat jopa hieman kornin tutuilta. Aloittelijan on hyvä lähteä liikkeelle yksittäisistä otteluista, joita voi pelata 1-4 pelaajan voimin. Lievä pettymys tulee valittavana olevien pelaajien ja turnausten määrästä. Pelaajia on vain neljä miestä (Sampras, Kafelnikov, Agassi, Rafter) ja yhtä monta naista (Hingis, Davenport, Seles, Kournikova). Muita pelaajia, tosin Namcon mielikuvituksen tuotteita, on mahdollista avata myöhemmin pelissä. Jokaisen pelaajan taidot on jaoteltu ja arvioitu eri osa-alueisiin. Pelaajan hyppysissä näillä ei tunnu olevan kovin suurta merkitystä, mutta koneen ohjastamana esimerkiksi taitava verkkomies tuntuu nousevan helpommin verkolle kuin muut. Neljä tuntuu olevan luku Namcon mieleen, sillä myös eri kenttiä on tasan neljä.
Smash Court Tennis ei kontrollien puolesta enää paljon yksinkertaisempi voisi olla. Vasenta tattia käytetään pelaajan liikuttamiseen, ruksia, ympyrää ja kolmiota pallon lyömiseen. Ruksista ja ympyrästä lähtevien lyöntien välillä ei ole käytännössä kovin suurta eroa. Kolmiota käyttäen pelaaja voi lyödä alakierteisiä stoppareita tai vaihtoehtoisesti lobbyjä kohti takakenttää. Kuten oikeassakin tenniksessä, lyönnin onnistumiseen vaikuttavat pelaajan sijoittuminen palloon nähden ja ajoitus lyöntiin. Kyynärpää kyljessä tai 180 asteen kulmassa ei siis voi odottaa kovin hyvää lyöntiä. Nappiosumat palkitaan "nice" -lyönneillä, jotka lähtevät tavallista lujempaa liikkeelle. Vastaavasti huonosti osuneet lyönnit lässähtävät lussuina keskelle kenttää. Mistään millin tarkasta jalkatyöskentelystä ei kuitenkaan ole kyse, sillä mikäli pelaaja on asettunut palloon nähden edes joten kuten, palautuu pallo vastustajalle kohtuullisen hyvin. Pelin tempo on nopea. Pallon kiitäessä reilusti toistasataa kilometriä tunnissa on pelaajan oltava maltillinen. Ryntäily laidasta toiseen kostautuu hyvin nopeasti. Realismista on tingitty pelaajien kunnon kohdalla. Jokainen teräsmies ja –nainen pystyy juoksemaan vaikka koko ottelun lyöntien tai vauhdin kärsimättä. Paljon fataalimpi ongelma on lyöntien yleinen tarkkuus. Syöttöjä lukuun ottamatta pelissä ei pysty lyömään verkkoon, leveäksi tai pitkäksi! Tenniksen idea muuttuu heti varsin erilaiseksi, kun jokaisessa tilanteessa lyönneissä on voimaa 110% ja tähtäys kohdistuu pelikentän nurkkiin. Syötöt on myös toteutettu varsin huonolla tavalla. Ässien lyöminen on käytännössä mahdotonta, kuten myös kaksoisvirheiden tekeminen. Koneen ohjastamien pelaajien kaksoisvirheet ovat samaten yhtä harvinaisia kuin loton päävoitto, tai ainakaan kumpaakaan ei ole vielä sattunut kohdalleni.
Verkkopeli on Smash Courtissa todella tehokasta. Verkkopelaajaa on erittäin hankala ohittaa, paitsi lobeilla. Korkeita lobeja on kuitenkin erittäin hankala hallita ja suurin osa niistä päätyykin korkeina nostoina keskelle kenttää vastustajan napsittavaksi. Smashit ovat juuri niin tappavia kuin oikeassakin tenniksessä. Ainut mahdollisuus niiden palauttamiseen on arpomalla aavistaa johonkin nurkkaan. Myöskin kolmiota painamalla lähtevät stopparit ovat oikein käytettyinä erittäin tehokkaita. Tosin mikäli vastustaja kerkeääkin tulla tarpeeksi pitkälle vastaan, päätyy tilanne yleensä aina vastustajan eduksi.
Tekoälyn komennon alaisena pelaavista vastuksista löytyy sopivasti haastetta, mutta kovin spontaanisti ne eivät pelaa. Yleensä tietokonevastustajat jumittavat takakentällä tykittäen lyöntejä kentän molempiin laitoihin. Ottelut ratkeavatkin yleensä siihen, kun pelaaja päättää vaihtaa pelin tempoa. Hieman hassusti koneen tennisässät tuntuvat apinoivan pelaajan liikkeitä. Pelaajan noustessa verkolle tai vaikkapa kokeillessa alakierteistä stopparia on lähes varmaa, että muutaman seuraavan pisteen aikana vastustaja tekee samoin. Koomista kyllä, kone saattaa myös toistaa pelaajan virheet esimerkiksi ohilyönneissä.
Kuten urheilupelit yleensä, myös Smash Court on parhaimmillaan moninpelinä. Joukkueurheilupeleihin verrattuna tenniksessä on se etu, että kentän täyttämiseen ei tarvita kovin monta pelaajaa. Jo kahdella tasaväkisellä pelaajalla ovat yksittäiset ottelut takuuvarmaa hupia kehnohkon tekoälyn puuttuessa. Neljän pelaajan voimin hauskuus tietenkin vain kasvaa.
Yksittäisten matsien lisäksi
Pelkkiin yksittäisiin otteluihin ei tietenkään tarvitse tyytyä. Tylsähkö arcade-moodi tarjoaa neljä ottelua neljällä eri kentällä. Time attack on melkein sama kuin arcade, mutta voittamisen lisäksi tavoitteena on selvitä otteluista mahdollisimman nopeasti. Challenge-moodissa pelaajan nenän eteen työnnetään kasa vaihtelevia harjoituksia. Minipelit eivät jaksa innostaa kovin kauan, mutta toimivat hyvinä harjoitteina peliä varten. Turhahkojen yksinpelimuotojen seasta hieman paremmin edukseen nousee Pro Tournament -moodi. Siinä pelaajalle annetaan pelattavaksi neljä turnausta ympäri maailmaa. Ottelukaaviot noudattavat oikeita turnauskaavioita, mutta jostain syystä tässä moodissa pelaaja ei voi vaikuttaa otteluiden kestoon.
Harmaata puurtamista värittävät erilaiset haasteet. Ottelun alussa pelaaja saatetaan haastaa esimerkiksi voittamaan vastus tämän saamatta yhtään pistettä. Haasteita suorittamalla pelistä saa avattua lukuisia, yleensä hyödyttömiä, bonuksia. Tennikseen nämä eivät tietystikään varsinaisesti liity mitenkään, mutta antavat otteluihin mielenkiintoisen lisän. Kokonaisuutena yksinpeliin kyllästyy kuitenkin varsin nopeasti. Namco olisi saanut ottaa oppia Konamin WTA Tenniksen uramuodosta, jossa haastetta ja syvyyttä piisaa.
Smash Court Tenniksen ulkokuori menee myös luokkaan "ihan kiva". Ammattilaispelaajat tunnistaa helposti esikuvikseen kasvojen perusteilla. Pelitilanteessa kenttä ja sitä ympäröivät yksityiskohdat ovat erittäin tarkkoja ja muutoinkin menevän näköisiä. 60 hertsin moodin ansiosta peli on erittäin sulava ja animaatio näyttää kohtalaisen hyvältä. Ulkoasussa haettu realistinen linja saattaa näyttää joidenkin mielestä tylyltä, sillä väripaletin käyttö on erittäin rajoitettua. Urheilupeleillä on ilmeisesti nykystandardina järkyttävät hissimusiikit sekä valikoissa että itse pelissä. Smash Courtin musiikit tuntuvat korvissa erityisen pahoilta. Pelaaminen niiden kanssa on täyttä tuskaa, mutta musiikkien poisto tekee pelistä jotenkin aution kuuloisen. Yleisö antaa tyylikkäät aplodit onnistuneista suorituksista ja yrittää välillä jopa nostaa hieman metakkaa. Asiaan kuuluvasti ottelun ylitylsä ottelutuloksen kuuluttaja käskee tällöin yleisöä hiljentymään. Hienona yksityiskohtana Kanadassa on ranskankielinen kuuluttaja ja englanninkielisillä alueilla kuulutetaan englanniksi. Harmittavasti USA:ssa, Australiassa ja Englannissa on sama kliseisellä brittiaksentilla koriseva tylsimys.
Vähintään PS2:n toiseksi paras
Virtua Tennis 2 on jäänyt valitettavasti tältä arvostelijalta testaamatta, joten Smash Court Tennis Pro Tournamentia ei kehtaa PS2:n parhaaksi tennispeliksi sanoa. Vähintään toiseksi parhaalta tennispeliltä toivoisi kuitenkin hieman enemmän, kuin mitä tämä tekele pystyy tarjoamaan. Tylsä tekoäly yhdistettynä tylsiin yksinpelimuotoihin ajaa ilman kavereita pelaavan henkilön äkkiä muiden pelien pariin. Moninpelinä Smash Court Tennis on kuitenkin mainio peli kaikista vioista huolimatta.
