Vanhojen pelisarjojen kääntäminen nykynuorille tuntuu olevan alati voimistuva trendi, johon liittyy nyt myös Electronic Arts modernisoimalla klassisen strategiapeli Syndicaten räiskintämuottiin. Lähitulevaisuudessa Maan aluerajat eivät kuulu enää valtioille vaan monikansallisille syndikaateille. Ironisesti sotaa käydään edelleen resursseista, mutta öljyn sijaan kohteina ovat kuluttajat. Verkostoituneessa siruteknologian maailmassa korporaatioiden tuottamat palvelut ovat kaikki kaikessa, ja yritykset taistelevat arvokkaista kuluttajistaan viimeiseen asti. Uuden armottoman maailman airuina toimivat syndikaattien geenimuunnellut agentit, joista pelaaja saa ohjakseensa uusimman prototyypin.
Hämärää puuhaa
Tarinankerronnallisesti Syndicate jättää tosin toivomisen varaa, sillä mikään yllämainitusta ei käy selväksi perinteisen läpipeluun aikana. Oikeastaan kaiken joutuu lukemaan erillisistä ja vapaaehtoisesti kerättävissä olevista infoteksteistä. Tiedenaisen perässä pysyttelevä juoni tuntuukin alkavan ja kaiken lisäksi vielä loppuvan täysin keskeltä suurempaa kokonaisuutta, eikä maailmaan saa minkäänlaista kosketusta. Tapahtumat ja hahmot jäävän lähinnä ilmeettömiksi tuttavuuksiksi, jotka johdattelevat vain vääjäämätöntä loppua kohti.
Pelimekaniikka ei suoriudu juuri sen ihmeellisemmin. Tavanomainen räiskintä rullaa toiminnan osalta jouhevasti. Erilaiset vihollistyypit tarvitsevat toisistaan poikkeavat lähestymistavat, ja vaihtelevat aseet tuovat pienoista vaihtelua etenemiseen. Tuliluikuista poikkeuksellisin on hakeutuvilla luodeilla varustettu Gauss-ase, mutta muutoin arsenaali noudattaa perinteistä FPS-linjaa. Kaavaa rikotaan pomotaisteluilla, jotka vaativat pienoisen taktikoinnin lisäksi lähinnä kärsivällisyyttä.
Äkkiseltään Syndicaten peliasu muistuttaa niitä muita tusinaräiskintöjä, mutta pientä lisäkuorrutusta menoon saadaan siruteknologian kautta. Pelaajan ohjastama agentti on osa syndikaattien eliittijoukkoja, jotka pystyvät hidastamaan ajan, näkemään seinien läpi ja lisäksi hakkeroimaan vihollisten mieleen. Pelillisesti etu näkyy ongelmanratkontakohtausten ohella siten, että pelaaja pystyy sysäämään vastustajansa itsemurhaan, kääntämään nämä hetkellisesti omalle puolellensa tai räjäyttämään heidän kantamansa aseen päin omaa näköä. Jokainen kyky kuluttaa adrenaliinia, jota luodaan lisää tappoputkilla ja näyttävillä pääosumilla. Ominaisuuksia pystyy myös parantamaan juonen edetessä. Koko siruteknologia jää yksinpelissä harmillisen pieneen osaan, eikä kykyjä tarvitse usein edes taisteluissa käyttää.
Yksinpeliä mielekkäämmäksi nousee erillinen neljän pelaajan yhteistyötila, joka noudattaa uskollisemmin alkuperäisteoksen juuria. Moninpeli koostuu yhdeksästä lyhyestä tehtävästä, jotka vaativat vaikeammilla tasoilla saumatonta yhteistyötä. Verkkokokemus on myös yksinpeliä huomattavasti monipuolisempi. Hahmojen kykyjä ja päivitysmahdollisuuksia tarjotaan paljon enemmän, ja jopa aseita pystyy kehittämään paremmiksi kentistä saaduilla pisteillä. Oman agenttinsa voikin suunnitella omien halujensa mukaan esimerkiksi iskuja kestäväksi tappokoneeksi tai taakse jääväksi parantajaksi. Ainakin toistaiseksi pelaajia löytyy vielä verkosta, vaikka parhaimmillaan yhteistyö sujuukin omien kavereiden kanssa.
Armoton visio
Futuristisen korporaatiomaailman sliipattu yleisilme on metallin ja sokaisevan sinisen risteytys, joka toistuu tapahtumapaikasta riippumatta. Yhtenäinen värimaailma tekee varsinkin loppupään alueista toistensa kopioita, eivätkä kentät jää erityisemmin mieleen. Bloom-efektillä ylikorostettu ja kaikkialta kasvoille paistava valo haittaa myös pelialueen hahmottamista. Äänipuoli koostuu perinteisemmistä tussahduksista ja tehosteista, mutta sävelmaailman virkaa hoitaa tunnelmaan sopiva dubstep, jonka osuvan nimikkobiisin on säveltänyt alan ammattilainen Skrillex. Ääninäyttelijöiksi on palkattu niin ikään nimekästä väkeä Brian Coxin ja Rosario Dawsonin johdolla.
Syndicate toteuttaa esikuvansa armottoman maailmankuvan onnistuneesti mutta ei onnistu luomaan sen ympärille toimivaa tarinaa. Onneksi ponnettoman yksinpelin pelastaa jossain määrin toimiva yhteistyötila, jonka kehitysmahdollisuudet ja yksinkertaisuus muistuttavat hyvällä tapaa alkuperäisteosta.
