Tenchu-pelisarja on edennyt viimein myös Xbox 360:n pelitarjontaa täydentämään. Feodaaliajan Japaniin sijoittuva "tarinaton tarina" johdattelee tuttuun tapaansa pelaajan keskelle kahden kilpailevan klaanin kähinöintiä. Ninjalle uskolliset toimialat - kuten salamurhat, tiedonkeruu ja... no salamurhat - täyttävät ahkeran kotisohvan ninjan työpäivät jopa 50:n tehtävän voimin. Neljän pelaajan yhteistyömoninpeliä unohtamatta. Voihan shuriken!

Ninjailun ABC

Tenchu Z:sta henkii jokin vanha. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että peli näyttää ja tuntuu tismalleen samalta kuin noin kymmenen vuotta sitten sarjan debytoidessa Playstationilla (aika kultaa muistot, huom.). Kuvaan on tietenkin nyt astunut teräväpiirto ja pelimaailman kokonaisuus on saanut tukun lisää yksityiskohtia, mutta Tenchu on Tenchu, vaikka voissa paistaisi.

"Jos se ei ole rikki, sitä ei tarvitse korjata." Kasvojen kohotus riittää vielä. Ainakin tämän kerran.

Tenchu Z eroaa edeltäjistään kaikesta huolimatta useammallakin tapaa, pelin perustan ollessa sama kuin ennen. Muutokset eivät välttämättä ole mitään maata mullistavia, mutta uudistukset ovat kuitenkin tervetulleita. Ensinnäkin pelaaja voi nyt luoda itsensä näköisen yön hiiviskelijän ennalta määrättyjen hahmojen sijaan. Erillaisia kykyjä voi ostaa ja päivittää hyvin suoritetuista tehtävistä ansaituilla pisteillä. Lisäksi pelin edetessä voi rankalla tappotyöllä ansaitut varat sijoittaa myös uusiin vaatteisiin niin halutessaan. Tenchu Z tarjoilee myös maksimissaan neljän pelaajan yhteistyömoninpelin, jossa yksinpelikampanjasta tuttuja tehtäviä voi tahkota Liven tai System Linkin kautta. Omanlaistansa hupia sekin, mutta ei välttämättä jokaisen makuun. Hyvässä seurassa tiimi-ninjailu on kuitenkin varsin nautittavaa ajanvietettä, jos pisteiden kilpahenkinen keruu ja oman rankingin nosto eivät ole pelaamisen (ainakaan ainoa) syy. Makunsa kullakin jälleen.

Ohjauspuoli on Tenchu-perinteitä kunnioittaen aluksi jälleen kovin kankean oloinen. Osaavissa käsissä jähmeä ninjamme kuitenkin hiljalleen sulaa ja ukemit sekä voltit haluttuihin paikkoihin onnistuvat tyydyttävästi jo pienen harjoittelun jälkeen. Lisälämpöä kankeuteen voi halutessaan tuoda myös säätämällä voima-kestävyys-notkeus -attribuutteja mieleisikseen. Omasta ninjastaan voi näin ollen siis luoda vaikkapa todella vahvan ja kestävän, mutta hitaan kuin etana - ja niin edelleen. Toisaalta erikoistaidot vaativat aina - taidon luonteesta riippuen - tietyn arvon jossakin näistä kolmesta osa-alueesta toimiakseen, mutta säätöjä voi onneksi muutella mieleisekseen "Ninjakylässä" aina tehtävien välissä.

Pelin itsensä ytimessä sykkii edelleen tuo vanha tuttu salamyhkäisyys. Tehtävät hoituvat kivuttomimmin varjoissa hiipimällä ja suorastaan huutavat perinpohjaista tarkkaavaisuutta ympäristön ja sen asukkaiden suhteen. "Hakkaa päälle" -asenne aiheuttanee nopean pettymyksen tunteen, koska vähäisten tappeluliikeiden (lisää ostettavissa pelin edetessä) ja kankeahkon ohjauksen ansiosta se ei ole etenemistapa, jota varten peli on luotu. Vartijoiden kaavamaiset kulkureitit, pysähtymiset ja katselusuunnat kannattaa opetella tarkkaan, jolloin säästyy aikaa ja (ainakin) vaivaa, kun pahaa-aavistamaton vihollinen saa kylmää terästä lapaluidensa väliin ja ninjan leipä on ansaittu.

Nämä niin kutsutut Stealth-tapot ovat myös oleellinen osa loppupistemäärästä, joka jokaisen tehtävän päätteeksi lasketaan suoriutumis- ja vaikeustasosta riippuen. Kertalaakista vihollisen voi nujertaa kahdella tapaa: niin nopeasti kuin mahdollista tai odottamalla H-hetkeä (eräänlainen vihollisen sydämensykemittari), josta parhaimmat pisteet irtoavat. Liikaa odottelemalla sidonnassa oleva vihollinen saattaa kuitenkin päästä irti ja niin kutsuttu "helppo nakki" voi kääntyä päälaelleen. Pelästynyt saalis käy oitis huutelemaan apujoukkoja ja paras keino on tällöin poistua takaisin varjoihin odottelemaan tilanteen rauhoittumista.

Kaikki havainnot pelaajasta rokottavat myös loppupistesaldoa ja ranking-arvoa. Viholliset (erityisesti vahtikoirat) esimerkiksi haistavat teurastettujen tovereidensa hurmeen pelaajan päältä ja varomaton juoksentelu epävakaalla alustalla kuuluu kauas, valoisissa paikoissa seisoskelemisista aiheutuvista visuaalisista havainnoista puhumattakaan. Kannattaa siis olla kärsivällinen, mikäli pelistä haluaa mahdollisimman paljon hyvää irti. Oikean pelimekaniikan löydyttyä pinnan koruttomuus ja jopa tietynlainen rumuuskin väistyvät. Selvää ninja-meininkiä!

Tehtäviä helpottamaan löytyy pelin edetessä myös kasvava valikoima erillaisia apuvälineitä miinoista tappaviin puhallusputkiin. Uusien taitojen opettelu kasvattaa myös pelin monipuolisuutta, mikä nostaa samalla Tenchu Z:n arvoa kokonaisuudessaan.

Loppulukko

Ulkoisesti Tenchu Z ei yritä olla mikään Ninja Gaiden. Se ei yritä olla sitä myöskään sisällöllisesti. Sitä vaivaavat omat puutteensa, kuten valtaosaa peleistä, genreen katsomatta. Tekoälyä voi esimerkiksi mollata useammastakin syystä, mutta peli-iloa eivät paikoitellen tyhmät vihollisetkaan onnistu juurikaan syömään. Asiat toimivat tämän pelin sääntöjen mukaan miten toimivat ja siinä piilee jälleen yksi pelin ideoistakin. Se antaa anteeksi pelaajan hölmöilyt tiettyyn pisteeseen asti, jotta pelin nautinnollisuus pystyttäisiin tuomaan jälleen takaisin ilman, että tehtäviä joutuisi alituiseen aloittamaan alusta. Sitä vaivaa myös itsensä toistaminen tehtävien ja kenttien suhteen, mutta samaa voitaisiin valittaa vaikkapa autopeleistä: sama päämäärä - eli voitto - radasta toiseen. Tenchu Z on silti vioistaan huolimatta nautinnollista pelattavaa alusta loppuun asti ja vielä senkin jälkeen.