Sotilaan viidakkokirja
Vaikka huhumylly uuden Ghost Recon 2 -pelin ympärillä tipauttelee
julkisuuteen uutisjyviä alati kiihtyvään tahtiin, ehti Ubisoft heittää
markkinoille vielä yhden desanttiseikkailun, ikään kuin välipalaksi
ennen varsinaista Ghost Reconin jatko-osaa. Perusasetelmat ja
pelimekaniikka ovat pysyneet samana, mutta tapahtumapaikat ovat
vaihtuneet. Tarkemmin sanottuna asutuskeskustaistelu on vaihtunut
viidakkosotaan ja taktiseen sotilastoimintaan saaristo-olosuhteissa.
Tarkoituksena on jälleen Tom Clancy
-peleille tyypilliseen tapaan käskyttää pientä terrorisminvastaista
sotilasyksikköä vihollislinjojen takana. Vastapuolella on käytössään
raskasta aseistusta ja joukoittain harjaantuneita taistelijoita, kun
taas oma porukka koostuu kourallisesta huippuvarusteltuja
eliittisotilaita. Tehtävät vaihtelevat panttivankien pelastamisesta
salamurhiin, ja kunkin tehtävän alussa pelaajalla on vapaat kädet
varustaa ja valita olosuhteisiin nähden paras joukkuekokoonpano.
Joukkuetovereihin kannattaa tutustua heti alussa, sillä kullakin
sotilaalla on omat vahvuutensa, joista on tosipaikan tullen apua.
Hahmot myös kehittyvät kampanjan edetessä, joten taktisen sodankäynnin
lisäksi Ghost Reconista löytyy korkillinen roolipelielementtejä.
Normaaleista räiskintäpeleistä eroten Ghost Recon on painottunut
taktiikkaan. Pelaajan tehtävänä ei ole sooloilu ja räiskiminen, vaan
todellista sotatilaa mukaileva ryhmätyö, motitus ja armeijasta tuttu
ikuinen odottelu. Vaikeneminen ja hiljaisuus ovat kultaa, joten
rynnäkköaseisiin ja sinkoon turvaudutaan vasta äärimmäisen vaaran
uhatessa. Ne on silti syytä pakata mukaan, sillä tankkeja ja
hyökkäysajoneuvoja on vaikea tuhota pelkin kiväärein. Muita
käyttökelpoisia aseita ovat rynnäkkökiväärit, äänivaimennetut
konepistoolit, sekä pitkän kantaman kiikarikiväärit.
Tupakaverit messiin
Jo alusta saakka Ghost Reconin parhaana puolena on pidetty sen
tiimivetoisia taisteluita. Jungle Storm tuo PS2-versioon myös kaivatun
verkkopelimahdollisuuden, jonka ansiosta laajakaistaliittymin
varustautuneet olohuonejääkärit ympäri maailmaa voivat lyöttäytyä
yhteen virtuaaliterroristeja vastaan. Viestintä jäsenten välillä
onnistuu kuulokemikrofonia käyttäen, eli samaan tapaan kuin Socomissa
ja Rainbow Six 3:ssa. Moninpelikarttoja on peräti 31 erilaista.
Jos maantieteellinen sijainti tai rahatilanne ei kuitenkaan salli
verkkopelaamisen iloja, on Ghost Recon: Jungle Stormia täysin
mahdollista pelata yksinkin. Silloin tekoälyn ohjaamien tiimikavereiden
komentaminen onnistuu joko normaalilla ohjaimella tai kuulokemikrofonia
hyödyntävää puheentunnistusjärjestelmää käyttäen. Vaikka yksi
ihmispelaaja vastaa taidoiltaan kymmentä tekoälysissiä, on yksinpelissä
tavoitettu hieno illuusio joukkuetaistelusta. Taistelun tiimellyksessä
pelaaja voi päättää mitä sotilasta kulloinkin ohjaa. Siten on
mahdollista järjestää esimerkiksi väijytyksiä vihollissaattueelle:
suojatulen voi jättää tekoälyn vastuulle, samalla kun itse vaihtelee
muutaman tarkka-ampujan välillä ja tulittaa terroristeja eri kulmista.
Köyhän miehen moninpeli onnistuu jaetulla ruudulla, mutta vain kahden
pelaajan kesken.
Rautaa rajalle - teho ei riitä!
Alkujaan PC:lle julkaistun Ghost Recon: Jungle Stormin PlayStation 2
-käännöstä on jouduttu karsimaan kovalla kädellä. Pahiten erot näkyvät
graafisella puolella, jossa maisemat ja taistelukentät eivät pääse
lähellekään PC-version vastaavia. Myös äänipuoli koostuu lähinnä
räsähtelevistä radioviesteistä, aseiden paukkeesta ja vaatimattomista
viidakon piipityksistä. Liialliset audiovisuaaliset yksityiskohdat
olisivat todennäköisesti lyöneet PlayStation 2:n polvilleen, joten
vahinkoa on yritetty paikata tekemällä kentistä laajoja ja
monimuotoisia - näyttävyyden kustannuksella. Peliä voisikin hyvin
verrata venäläiseen tykkiin: ruma, väljä ja koliseva, mutta ajaa kyllä
asiansa.
Realismi on uskottavaa, muttei liioiteltua.
Sysäyksenvahvistimet on kuitenkin selvästi poistettu ja räkäpäät on
vaihdettu koviin ammuksiin, sillä yksikin osuma voi siirtää kovaonnisen
nurmiporan porailemaan nurmen alle. Esteiden ja maaston muotojen
hyödyntäminen on välttämättömyys ja avomaastossa pystypäin
käppäilevälle plutoonalle voi huoletta naamiointiverkkojen sijaan
laittaa hautajaisseppeleet kaulaan. Onneksi realismi toimii kumpaankin
suuntaan; tarkalla kiväärillä varustettu sala-ampuja voi hyvinkin tehdä
selvää joka ikisestä varomattomasta terroristista.
Länsimaat vastaan kasvottomat ulkomaalaiset -asetelma saattaa ärsyttää
monia, muttei onneksi paista liian pahasti läpi. Sen sijaan vanhentunut
grafiikka ja rosoinen liikkeenmallinnus ovat silmin nähtäviä todisteita
vanhentuneesta ja köykäisestä suunnittelusta. Juontakaan ei voi kehua
liiasta innovatiivisuudesta, sillä viidentoista marjapensaassa istutun
minuutin jälkeen sissitoiminta alkaa tuntua liiankin tutulta, ainakin
armeijan käyneen mielestä. Hetkittäin tunnelma saattaa silti kohota
kiitettäviin sfääreihin, ja etenkin hiiviskelytehtäviä suorittaessaan
huomaa usein jännittävänsä sydän sykkyrällä.
Kaislikossa pörisee
PlayStation 2:lle on tehty paljon hyviä käännöspelejä. Osa
PC-käännöksistä on onnistuneita, osa ei. Ghost Recon: Jungle Storm
kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan ja osoittaa syyttävän kiväärinpiipun
kohti PlayStation 2:n vanhentunutta suorituskykyä. Nykyaikaiset PC:t
kun ovat monta kertaa ärjympiä kuin liki puoli vuosikymmentä takaperin
julkaistu pelikonsoli. Laajoja kenttiä ladatessaan vanha rauta alkaa
väkisinkin piiputtaa.
Ghost Recon: Jungle Storm ei
varsinaisesti kuulu sotapelien mutasarjaan, vaikka edustaakin monella
osa-alueella latteaa ja innotonta suunnittelutyötä. Liian monta kohtaa
on silti kopioitu edellisestä osasta, eikä vanhassa pelimoottorissa
enää riitä onkaa kuljettamaan Jungle Stormia pelimaailman huipulle.
Rahastuksesta ei Ubisoftia voi syyttää, sillä peliä on alusta asti
myyty sangen huokeaan hintaan. Pakettiin sisältyy myös PC:llä nähty
Island Thunder -lisäosa, joka verkkopeliominaisuuden kanssa tekee
kokonaisuudesta tusinaräpellystä paremman tuotteen. Jos Rainbow Six 3
ja Socom tuntuivat kiinnostavilta, kannattaa Ghost Recon: Jungle
Stormia ainakin kokeilla.
