Heti alkuun on syytä tehdä yksi asia selväksi. Tomb Raider: Legend oli oikeasti hyvä peli. Edellisen konesukupolven aikana Lara Croft rämpi shortsejaan myöden syvässä suossa, eikä sarjan tulevaisuus näyttänyt valoisalta. Sarjan vetovastuu annettiin tuolloin Crystal Dynamicsin ja ennen kaikkea alkuperäisen peli-idean synnyttäneen Toby Gardin käsiin. Tiimi onnistui tavoitteessa ja Legend sekä sitä seurannut Anniversary palauttivat sarjan 1990-luvun loiston vuosien tasolle.

Tomb Raider: Underworld on sarjan ensimmäinen PS3:lle julkaistu osa. Crystal Dynamicsin vetäessä edelleen kehitystyötä, PS3-versio hoidettiin alihankkijan voimalla tehdyllä käännöstyöllä. Valitettavasti tämä näkyy, mutta teknisistä ongelmistaan huolimatta tämä seikkailu kannattaa kokea.

Vanhassa vara parempi

Underworld jatkaa Lara Croftin tarinaa siitä, mihin se Legendissä jäi. Lara jatkaa mystisen Avalonin etsimistä, jossa hänen äitinsä on uskomusten mukaan vankina. Homma ei kuitenkaan suju ilman vastoinkäymisiä ja juonikuvioissa pyörähtelee useita vanhoja tuttuja. Kokonaisuuden hahmottamiseksi kahden aiemman julkaisun läpikäynti on paikallaan, mutta peli sisältää myös erittäin lyhyen pikakertauksen aiemmista tapahtumista videon muodossa.

Tarinan myötä matka kulkee maailman ympäri, mutta kaikki sitoutuu silti norjalaisen viikinkimytologian ympärille. Ympäristösuunnittelun kohdalla Crystal Dynamics tuntuu edelleen tietävän mikä vetoaa sarjan ystäviin. Pelialueet ovat laajoja ja vaihtelevia, joskin myös puutteita löytyy. Etenkin vedenalaisissa kentissä etenemissuunta on ajoittain hieman epäselvä, mutta on paljolti pelaajan asenteesta kiinni miten sen antaa häiritä. Ikävänä puolena ympäristöt vaikuttavat silti turhan usein hyvin putkimaisilta, sillä oikeita tapoja selviytyä eteenpäin on aina vain yksi.

Itse seikkailun osuutta on kasvatettu ja tunnelmaltaan Underworld onkin lähempänä sarjan ensimmäistä osaa kuin yksikään toinen Tomb Raider tähän saakka. Aseistettuja vihollisia on vastassa harvoin, ja suurimman vaaran pelaajalle asettavat erilaiset petoeläimet sekä muut mystiset olennot. Peruspistooleilla pärjää pitkälle, mutta vahvempaakin kättä pidempää on tarjolla jokaisessa kentässä.

Yksi pelin uusista ominaisuuksista on lähitaistelu, mikä lyhyesti todettuna tarkoittaa sitä, että Lara osaa nyt myös potkia. Kovin tarpeelliseksi tätä ominaisuutta ei voi kehua, mutta ei se peliä heikommaksikaan tee. Varsinaisesti peli ei kuitenkaan tarjoa mitään mullistavaa sarjaan. Se loppuun kulutettu mantra ei voisi pitää enempää paikkaansa: jos pidit aiemmista osista, pidät myös tästä.

Vetisempi kuin Suomen kesä

Underworldin keskeinen elementti on vesi. Useat pelin kentistä sijoittuvat ympäristöihin joissa Lara kirmaa märkäpuku päällään, mikä riittänee joillekin syyksi hankintaan. Pelkkää räpiköintiä peli ei silti ole, mikä kelpaa ainakin allekirjoittaneelle, sillä peli on aina toiminut paremmin kuivalla maalla. Vesi on etenkin visuaalisesti toteutettu aiempaa tyylikkäämmin. Märkä näyttää märältä, vaikkei esimerkiksi Unchartedin kaltaiseen ilotteluun pelissä aivan päästäkään.

Visuaalisella puolella näkyy käännöstyön heikoin osa. Peli takertelee valitettavan usein, ja vaikkei massiivisesta ilonpilaajasta olekaan kyse, rupeaa tökkiminen pidemmän päälle ärsyttämään. Äänipuoli on sen sijaan hoidettu kunnialla, ja peli kuulostaa erittäin hyvältä dialogia ja ympäristön ääniä myöden.

Pelattavuudessa taasen on hiomista, vaikka niin siinä on ollut jo pitkään. Valitettavasti Crystal Dynamicsin tekijät eivät ole saaneet epätarkkoja kontrolleja ja äkkinäisesti liikahtelevaa kameraa korjattua, mikä johtaa lukuisiin tilanteisiin, joissa pelaajalla ei ole täyttä kontrollia sankarittaren liikkeisiin, eikä tietoa usein kohtalokkaan hypyn määränpäästä. Äkkikuolemiin on siis jälleen kerran syytä varautua.

Lopun alku

Tarinan mielenkiintoon perustuu paljolti koko Tomb Raiderin vetoavuus. Toimintapelinä se on auttamattoman vanhanaikainen ja helppo, mutta tasoloikkana ja ympäristöjen tutkimiseen perustuvana seikkailupelinä suoritus on sentään keskivertoa parempi. Kokonaisuutena Laran seikkailuihin on kuitenkin helppo tykästyä.

Valitettavasti suuren osan Underworldin vetovoimasta tuhoaa sen kehno tekninen toteutus. Jos tökkivä ruudunpäivitys ja välillä epäselvästi toimivat kontrollit saataisiin korjattua, nousisi myös pelin viihdyttävyysarvo huimasti, puhumattakaan arvosanasta. Päivityksiä peliin ei ole kuitenkaan kuulunut julkaisun jälkeen, ja lisäsisältökin jätettiin Xbox 360:n yksinoikeudeksi.

Vaikka Tomb Raider on venynyt jo kahdeksanteen osaansa, väsymistä on havaittavissa vasta vähän. Legendin myötä sarja koki eräänlaisen reinkarnaation, minkä varjolla Underworld porskuttaa vielä eteenpäin. Jatko neiti Croftilla on täysin auki. Vähän julkaisun jälkeen pitkäaikainen seurustelusuhde Eidoksen kanssa tuli päätökseensä ja itämainen kumppani kutsui Square Enixin muodossa. Vain aika näyttää mihin suuntaan tämä yhteistyö vie sarjaa, mutta tuulahdus uutta voi tehdä vain hyvää.