Taktiset strategiapelit ovat harvinaista herkkua konsolirintamalla. Toimintanaksut ovat nousseet vasta viimeaikoina myös pad-olmien keskuuteen onnistuneiden näppäinkarttasiirtojen myötä, mutta pienemmän skaalan taktiset pelit ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta antaneet odottaa itseään. SEGA iskee laiminlyötyyn aligenreen kevyehköllä Valkyria Chroniclesilla, eikä lainkaan hullummin tuloksin.

Sota on rumaa – ja kaunista

1930-luvun Eurooppaa muistuttavalle fiktiiviselle mantereelle sijoittuva Valkyria Chronicles tutustuttaa pelaajan kotikonnuille Galliaan palaavaan Welkin Guntheriin. Puolueettomana mutta resurssirikkaana pikkuvaltiona kahden suurmahdin välissä oleva Gallia joutuu poliittiseksi ja taktiseksi pelinappulaksi maailman näyttämöllä, kun itäinen naapurivalta tunkeutuu rajojen yli valloitusaikeissa. Gallialaisen sotasankarin poikana Gunther perii isänsä roolin alkavassa sodassa, ja värväytyy komentajaksi valtion miliisijoukkoihin pyrkimyksenään turvata kotimaansa autonomisuus.

Valkyria Chronicles on yhtaikaa kaunis ja raadollinen. SEGA:n luoma CANVAS-moottori vastaa pelin piktoreskista visuaalisuudesta, joka muistuttaa ääriviivoineen elävää vesiväritaulua. Anime-henkiset hahmot ja maalaukselliset paikat antavat mukavaa kontrastia pelin aikuismaiselle tarinalle, joka on yllättävän syvällinen media huomioiden. Sota näytetään koko karuudessaan siviiliuhreja ja keskitysleirejä myöten. Gunther ja hänen ryhmäläisensä kasvavat juonen edetessä aidosti, eikä pelaaja voi olla samaistumatta hyvin kirjoitettuun joukkioon. Vaikka sodan runteleman tien varsille on ujutettu jokunen tarinallinen klisee, tekijöiden armottomuus onnistuu säväyttämään.

Juoni seuraa fiktiivisen Irene Kollerin kirjoittamaa On the Gallian Front -opusta, jonka sivuja kääntämällä pelimaailman tapahtumat etenevät. Kappaleisiin jaettu tarina koostuu 18:ta aukeamasta, jotka sisältävät kolmesta viiteen välianimaatiota ja yhden tai kaksi taisteluosuutta. Seuraavaan kohtaan pääsee ainoastaan aiemman katsoneena/pelanneena, minkä vuoksi yhden aktin läpäisy tietää usein tolkutonta X-napin hakkaamista, sillä animaatiot ovat pahimmillaan vain muutaman dialogin mittaisia. Varsinainen tarina tempaa onnekseen mukaansa, ja alkuärsytyksen jälkeen jatkuvaan napin paineluun ei kiinnitä enää huomiota.

Kirjan sivuja käytetään myös muuhunkin kuin tarinankerrontaan ja sotatantereille astumiseen. Pelimaailmaan tutustumista varten kirjan liitteinä on laaja valikoima taustatietoa mantereen historiasta, kaupungeista, aseista, resursseista ja hahmoista (joiden tiedot päivittyvät pelitapahtumien edetessä). Mielenkiintoisen infon lisäksi sivuille on kätketty tuikitärkeä tukikohtaosuus, jossa hoidetaan joukkueen mikromanagerointi kentistä saaduilla kokemuspisteillä ja rahalla. Kahdestakymmenestä itse valitusta henkilöstä koostuvaa ryhmää voi treenata leirillä, mikä parantaa heidän tilastojaan sekä lisää uusia aseita ja käskyjä pelaajan käytettäväksi. Jokaista asetta pystyy vielä erikseen päivittämään paremmaksi haarautuvine kehityspuineen, ja tankkeja voi kustomoida haluamikseen parantelemalla niiden aseistusta, suojaa ja tarkkuutta. Ryhmäkehityksen ohella tukikohdassa voi lueskella viimeisimpiä uutisia rintamalta sekä ostaa uusia käskyjä Guntherille.

Puolitaktista sodankäyntiä

Kun puheet on turistu ja sotilaat varustettu, on aika siirtyä kirjan sivuilta sotanäyttämölle. Taistelut jakaantuvat kartta- ja taktiikkanäkymään. Ensiksi mainittu aloittaa kunkin kahakan, ja pelaajan tehtävä on ripotella valkkaamansa sotilaat ennalta määrätyille paikoille. Kun mieluisa kokoonpano on saatu kentälle, ilmestyy kartan ylälaitaan käskytykseen tarvittavia mitaleja. Saatava määrä per vuoro on kenttäkohtaisesti sovittu, joskin niitä on mahdollisuus lisätä käyttämällä johtajahahmoja sekä säästämällä vuorossa saadut mitalit, jolloin ne siirtyvät aina seuraaviin käskytyksiin. Kunkin hahmon valinta kuluttaa yhden tai useamman mitalin, ja kutakin hahmoa voi komentaa niin monta kertaa kuin haluaa per vuoro. Käyttökerrat puolittavat aina käytetyn hahmon liikkumapisteet, joten loputtomiin ei hahmojaan voi kentällä liikuttaa. Yksittäisten sotilaiden lisäksi mitaleja voi käyttää komentoihin, jotka parantavat sotilaiden taisteluominaisuuksia.

Pelihahmoa käskyttäessä näkymä siirtyy taktiselle tasolle kyseisen henkilön selän taakse. Alalaidassa ovat käytettävät toimintapisteet, jotka kuluvat ainoastaan liikkuessa. Ampuminen, aseiden vaihto tai maisemien ihailu eivät kuluta tärkeitä AP:a. Taktisella ruudulla tapahtumat ovat puolireaaliaikaisia tarkoittaen sitä, että viholliset reagoivat pelaajaan huolimatta siitä käyttääkö hän aikansa ympäristön ihailuun vai toimintaan. Näkökenttään joutuessaan sotilaat seuraavat herkeämättä käyskentelevää pelaajaa ja aloittavat tulituksen heti, kun hahmo astuu aseiden kantamaetäisyydelle. Vihollisten silmät voi johdattaa esimerkiksi nopealla tiedustelijalla pienen kopperon nurkkaan, jonka jälkeen taakse jääneellä rynnäkkömiehellä pystyy hiippailemaan pahaa aavistamattoman solttupojan selustaan. Sama toimii myös toisinpäin. Oikeaa olkanappia näpäyttämällä siirrytään ajat seisauttavaan tähtäykseen, jolloin pelaaja voi rauhassa tyytyä joko automaattitähtäykseen tai hienosäätää ruudukon huomattavasti tehokkaampia pääosumia varten.

Taktisuus perustuu oikeaoppiseen sotilaiden käyttöön sekä tietenkin vihollisten tulilinjojen väistelyyn ja strategisen turvan hyödyntämiseen. Valittavat hahmoluokat ovat tiedustelijan ja rynnäkkömiehen lisäksi panssarintorjuntamies, pioneeri, tarkka-ampuja sekä tankin komentaja. Kullakin hahmoluokalla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Esimerkiksi tiedustelijoilla on valtava määrä AP:ta ja heillä on kohtalaisen tehokas pitkän kantaman kivääri, mutta he ovat kestävyydeltään heikkoja. Tankit käyttävät kaksi mitalia per vuoro mutta ovat käytännössä immuuneja kaikille muille paitsi toisille tankeille ja AT-miehille. Lisäksi heidän persuksissa huriseva radiaattori tuhoaa koko kapistuksen yhdestä tarkoin tähdätystä singon osumasta. Hahmoluokkien välistä tasapainoilua täytyy käyttää kenttäkohtaisesti hyödyksi, mikäli tahtoo joukkueensa selviävän tehtävästä kunnialla. Ei paljoa auta juoksuttaa ketterää tiedustelijaa valloittamaan toiselta puolelta kenttää löytyvää vihollistukikohtaa, mikäli hänen tuekseen ei ennätä tuomaan muuta kalustoa vastustajan vuoron alkaessa. Hahmot on kaiken lisäksi yksilöitä, joilla on omat heikkoudet ja vahvuudet. Osa saattaa olla sinut luonnon kanssa ja saada bonuksia tilastoihin metsäisissä maisemissa, mutta toiselle kaiken maailman kukat aiheuttavat vain aivastuskohtauksia ja täten tiputtavat arvoja. Erilaisia ominaisuuksia on lukuisia, ja näiden ohella kukin hahmo saattaa toimia hieman tehokkaammin, mikäli lähettyvillä on joku hänen tykkäämä henkilö.

Taisteluiden keveys ilmenee pelin edetessä, kun pelaaja pääsee sinuiksi mekaniikan kanssa. Tehtävät on suunniteltu siten, että ne on mahdollista suorittaa mahdollisimman vähin vuoroin. Tämä laimentaa pelin taktista osuutta, sillä arvosanoin rankattavat operaatiot mittaavat ainoastaan pelaajan nopeutta. Rauhallisesti ja mahdollisimman näyttävästi etenevä pelaaja saa käteensä 15 vuoron jälkeen vain pakollisen könttäsumman kokemusta/rahaa, kun kolmeen vuoroon kahta tiedustelijaa käyttävä tehopena paksuntaa tiliä peruspotin lisäksi nelinkertaisella määrällä tuhlattavaa. Speedrun-mentaliteetti korostuu alleviivatun jämptisti pelin loppupuolella, jossa vankasti puolustettuun linnakkeen hyökkäystä edeltäneessä käskynjaossa toitotetaan tehtävän itsemurhamaisuutta, mutta käytännössä kenttä läpäistään kahta tiedustelijaa ja tankkia käyttämällä kolmessa vuorossa. Kun tietää tehtävien arvosanan olevan ainoastaan nopeuspainotteinen, jäävät hienosäädetyt strategiset etenemiset hyvin usein hullunrohkeiden kamikaze-yritysten taakse.

Kaveri jätettiin tällä kertaa

Tarinatehtävien ohella kirjan sivuilta löytyy tukku pieniä kahakoita, joiden suorittamiset palkitaan kokemuksella ja mammoonalla. Kyseiset pienemmän mittakaavan taistelut olisivat myös omiaan kahden pelaajan välisiin voiman mittelöihin, jolloin eliminoitaisiin emopelin nopeuteen luottava eteneminen. Valkyria Chronicles luo puitteet hyvälle verkkopohjaiselle joukkuestrategialle tukikohtien ja useiden hahmoluokkien avulla, mutta valitettavasti SEGA on panostanut ainoastaan (erinomaiseen) yksinpeliin. Verkkopelin lisääminen edes päivityksen turvin on melko hatara toivo, mikä on sääli.

Strategisen potentiaalin hukkaamisesta huolimatta Valkyria Chronicles on maittava peli. Tehtävät ovat kiitettävän monipuolisia niin toteutukseltaan kuin sisällöltäänkin, eikä samaisia tukikohdan valloituksia joudu pelaamaan kyllästymiseen asti. Graafiselta anniltaankin peliä katsoo ilokseen. Taktisen tason pelejä ei konsoleilla ole liiemmin tarjolla, ja siihen rakoon Valkyria Chronicles tekeekin tuntuvan parannuksen. Mahdollisuuksia olisi ollut äärimmäisen loistavaankin peliin.