Prototype

Muistinsa menettäneenä, kalmojen ympäröimänä, kirurgiveitsen viilleltävänä ja kahden tuntemattoman suojapukuihin pukeutuneen miehen käsiteltävänä oleva huppupäinen mies herää kuolleista keskellä ruumishuonetta. Pyrähdys ulkomaailmaan johtaa sotilasteloitukseen, jonka kuolettava vaikutus on lähinnä ohimenevä. Mies säntää luodit vielä sisäelimissä karkuun vain huomatakseen New Yorkin olevan oudon epidemian vallassa. Kadut ja rakennukset sykkivät vieraasta organismista, ihmiset muuttuvat verta himoaviksi sekopäiksi, mutantit jahtaavat ihmisiä ja sotilaat molempia. Päivä voisi alkaa paremminkin Alex Mercerilla.

Taistelukenttä: Manhattan

Radical Entertainmentin Prototype on hiekkalaatikkopelien uusi tulokas. Epidemian vuoksi rajattu Manhattan toimii temmellyskenttänä, jossa vahvimman oikeus on ainoa oikeus. Pelaajan onneksi Alex Mercer on pikkusaarekkeen ravintoketjun huipulla. Oudon viruksen runtelema Mercer on saanut yli-inhimilliset voimat sekä bonuksena päälle kuolemattomuuden. Näiden lisäksi suonissa virtaava bioaines pystyy omaksumaan hetkessä minkä tahansa ulkomuodon, mikä näkyy erinäisinä terä- ja tylppäaseiksi muuntuneina käsivarsina sekä mahdollisuutena assimiloitua kanssaihmiseksi näiden geeniperimän avulla. Kummin vain meinaakaan edetä, ei se ole kaunista katsottavaa.

Prototype luottaa goren voimaan graafisen tykityksen kustannuksella. Laaja pelialue ei silmiä juuri hivele mutta ajaa tehtävänsä. Pilvenpiirtäjien piirittämät tienoot ovat pelaajan valloitettavissa katutasosta lipputankoon saakka jo ensimetreiltä lähtien, mutta lyhyt objektien piirtoetäisyys haittaa hieman maisemista nautiskelua. Hahmot ovat niin ikään pelkistettyjä, joskin animaatio on varsin sujuvaa. Oikea liipaisin pohjassa Mercer juoksee ja hyppii vaivattomasti esteiden yli; pystysuoran seinämän kohdalla horisontaalieteneminen vaihtuu ainoastaan vertikaaliseksi. Pienet kauneusvirheet mahdollistavatkin massiivisen määrän tuhottavaa irtaimistoa ruudulle samanaikaisesti. Vaikka rakennukset sortuvat vain niille määrätyissä pisteissä, kaikki muu pikkuroina ihmisistä lähtien on Mercerin leikkikaluja. Valtavin kynsin käyty leikkisessio keskellä Times Squarea jättää jälkeensä lukemattomat määrät palavia autoja, jäsenistään silvottuja ruumiita ja paikoiltaan revittyä irtaimistoa. Usein kaiken tämän tuhon ja veren seassa pelaajan päälle hönkii yhä tusinoittain sotilaita, mutantteja, ajoneuvoja ja helikoptereita ilman, että ruudunpäivitys liiemmin nikottelisi. Ainoastaan muutamat erikoisemmat liikkeet aiheuttavat pienen silminhavaittavan notkahduksen.

Pelaajan ohjastama Alex Mercer on kävelevä tuomionpäivänkone, jonka tympeä takaumin kerrottu kostoretki ei juonellisesti tarjoa paljoakaan. Yksitoikkoisen motivaation ajamana kentät sortuvat puoliväliin saakka vain simppeleiksi kaappaustehtäviksi, jossa tukikohtien sisällä olevat henkilöt täytyy omaksua omaan geeniperimään saadakseen näiden salaisuudet julki. Loppua kohden tehtävät hieman monipuolistuvat, mutta ne toistavat silti hyvin tyypillistä genrekaavaa suojelu- ja saattotehtäviä myöten. Kenttien väliset välianimaatiot ovat muutamalauseisia sananvaihtoja, joissa selviää lähinnä seuraava kohde. Mielenkiintoisemmaksi nousevatkin pääasiallisesti vaihtoehtoiseksi jäävät Web of Intrigue -kohteet, jotka valottavat tarkemmin virusepidemian syntyä sekä pelimaailman hahmoja. Punaisella geeniperimälogolla varustettujen ihmisten identiteetin varastaminen johtaa lyhyisiin demopätkiin. Omaperäisellä tyylillä toteutetut välähdykset ovat taidokkaasti rakennettuja ja raottavat tapahtumien menneisyyttä juuri sopivan salamyhkäisesti.

King Kong ain’t got s**t on me!

Evoluution seuraavana asteena Alex Mercer on kantakaupungin kovin jätkä. Pelin pahin miinus tuleekin siitä, että Mercer on jo pelin alussa kuolemaa kylvävä muuntautuja, jolle Manhattanin asukeista ei ole edes hidasteeksi. Toisaalta ratkaisu aiheuttaa syntistä mielihyvää pelaajan ohjatessa liki voittamatonta tappovehjettä irtoraajojen säestämänä, mutta pelin päätteeksi juuri mikään ei ole muuttunut. Toki erilaisia lyöntikomboja on tullut lisää, Mercer osaa muuntaa raajansa moninaisempiin asentoihin ja kestävyys sekä nopeus ovat parantuneet, mutta silti hahmo on sama überpahis pelin lopussa kuin aivan matkan alussakin. Esimerkiksi hieman samalla idealla olevan Crackdownin asteittainen kehitys, jossa hahmon toiminta monipuolistui konkreettisesti ja kaupungin salat sitä myöten avautuivat ikään kuin varkain, olisi toiminut myös Prototypessä. Vaikeustaso näkyykin pelissä voimakkaiden vihollisten sijaan näiden määrässä. Ei ole lainkaan ihmeellistä, että jossain välissä kenttää pelaaja joutuu taistelemaan yhtaikaisesti useamman tankin, helikopterin, sotilaan ja mutantin kanssa. Tarvittaessa tilanteesta voi paeta ja omaksua jonkun sivullisen identiteetti katseilta turvassa, jolloin saa hetken levähdystauon. Vain kertaalleen peli huijasi luomalla tyhjästä loputtomiin päällekäyviä helikoptereita vailla mahdollisuutta paeta normaalein keinoin.

Pelistä löytyy kuitenkin kehitettävää. Jokainen tehtävä, tapettu vihollinen tai tuhottu sotilas- tai mutanttirakennus tuo kassaan evoluutiopisteitä runsain kätösin. Näitä käytetään melko vapaasti päiviteltäessä Merceristä entistä tuhovoimaisempaa ilmestystä lisäämällä muun muassa Wolverine-kynnet, Hulk-nyrkit tai kymmenien metrien päähän yltävän ruoskan arsenaaliinsa. Jokaiselle asetyypille on lisäksi muutamat uniikit liikkeet, joiden lisäksi myöhemmässä vaiheessa peliä saa käyttöönsä koko lähitienoon puhdistavia Devastator-hyökkäyksiä. Erilaisia liikkeitä on lopulta melko järkyttävä määrä, minkä vuoksi näppäinyhdistelmät lähestyvät liki infernaalisia sfäärejä saadakseen kaikki mahdutettua yhdelle padille. Useat eri hyökkäystyylit on sijoitettu oikean olkanäppäimen avulla ilmestyvään valikkoon, josta valitaan kuhunkin tilanteeseen sopivin ase tai ominaisuus käytettäväksi.

Pistein avulla käydyn suoran kehityksen lisäksi Mercer pystyy tiettyjä sotilasyksilöitä omaksumalla päivittämään myös niiden tuntemustaan eri sotilasaseita ja -ajoneuvoja kohtaan. Kukin identiteetti saattaa parantaa esimerkiksi singon tekemää vahinkoa tai antaa esimerkiksi taidon ohjata helikopteria, jonka jälkeen kaikki ilmassa pörräävät metalliherhiläiset ovat yhtä lailla myös Mercerin omaisuutta. Ajoneuvojen kaappaus tapahtuu simppelin napinrämpytyksen voimin, ja ne toimivatkin usein elämän pelastajana tiukoissa tilanteissa lisäsuojansa vuoksi. Tuliaseet jäävät pelissä hieman vähemmälle käytölle, sillä vihollisia kurittaa paljon mieluummin, tehokkaammin ja verisemmin erinäisillä teräaseilla.

Varkain tai vartaittain

Muuntautumiskykynsä vuoksi pelaaja voi periaatteessa pelata peliä kahdella eri tapaa. Hän voi joko valita suoran lähestymistavan kynnet heiluen tai vaihtoehtoisesti omaksua läheisen sotilaan identiteetin ja kävellä tämän turvin keskelle raskaasti aseistettua tukikohtaa. Usein kentät vaativat molemminpuolista käyttöä, sillä etenkin loppupuolella sisään mentävät paikat alkavat olla täynnä erilaisia virusskannereita ja -myrkkyjä, ettei pelkkä soluttautuminen käy enää päinsä. Pelkkä silmitön silppuaminenkin päättyy usein kuolinruudun katseluun ympäristön täyttyessä joka puolelta Merceriin kohdistetuista luodeista ja räjähteistä. Liiallista aivotyötä tehtävät eivät kuitenkaan vaadi, ja ainoastaan yksi viimeisimmistä tehtävistä 31:stä tuotti hieman vaikeuksia ennen oikeaoppisen lähestymistavan löytymistä. Soluttautumista helpottaa entisestään onneton tekoäly ja liiallinen pelaajien helpottaminen. Pelaaja voi kirjaimellisesti liitää tai vaikka pudottautua pilvenpiirtäjän katolta keskelle sotilastukikohtaa asianmukaisissa varusteissa ilman, että kukaan kiinnittää asiaan juuri minkäänlaista huomiota. Lisäksi varsinainen assimilointiprosessi on halutun kohteen perässä kävelyä nappia rämpyttäen, sillä epäonnistumisesta ei rangaista mitenkään, mikä latistaa entisestään tukikohtiin tunkeilufiilistä.

Pelkän pääjuonen lisäksi pelaajalla on mahdollisuus suorittaa erilaisia tapahtumia, jotka vaihtelevat erilaisista tappoputkista kattojen päällä juoksenteluun ja liitelyyn. Kolmella arvosanalla rankatut tapahtumat antavat pelaajalle ominaisuuksien päivittelyyn tarvittavia evoluutiopisteitä. Näiden lisäksi tapahtumahistoriasta kiinnostuneille eri puolilla kaupunkia kävelevät satakolmekymmentä Web of Intrigue -kohdetta tarjoavat myös mielenkiintoisten demojen ohella kulutettavaa arvotavaraa. Viimeisimmillekin nurkannuohoojille löytyy vielä viisikymmentä kappaletta vinkkejä sekä kaksisataa maastomerkkikeräiltävää, joiden löytäminen onnettoman piirtoetäisyyden vuoksi on enemmän hermoja raastavaa kuin nautinnollista.

Prototype on viihdyttävä mutta jokseenkin keskeneräisen tuntuinen hiekkalaatikkopeli. Pelaajan asettaminen heti kättelyssä ylivoimaiseksi ja liki kuolemattomaksi tappokoneeksi on alussa hauskaa, mutta pelin edetessä todellisten vastustajien uupuminen käy pian tylsäksi, mikäli kaipaa peliltä jotain muutakin kuin ihmismassan viipalointia. Vaihtoehtoratkaisuksi käyttöönotettu vihollisten paljous tarjoaa hektisiä tilanteita, mutta taistelut käyvät muun pelin lailla nopeasti kovin mitäänsanomattomaksi. Tietty päämäärättömyys tekeekin Prototypestä ideaansa heikomman pelikokemuksen.