Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Driver: San Francisco

Driver San Francisco

Kuultuani nimen Driver San Francisco en odottanut paljon mitään peliltä. Vaikka pleikkari ykkösellä hakkasin tohkeissani Driver ykköstä ja kakkosta niin sen jälkeen pelisarja ei ole minua kiinnostanut. Kolmososa oli jotain käsittämätöntä minulle. Odotin innoissani sitä, mutta se mitä sieltä tuli oli kuin huonompi versio GTA-peleistä. Paraller Lineskään ei kiinnostanut. Eli odotukseni tästä uudesta osasta olivat ruohonjuuritasolla. Kuitenkin kulutin neljäkymppiä ja pistin tilaukseen Ahvenanmaalta.

Se mitä sieltä tuli oli sellaista mitä en ollut rohkeimmissa kuvitelmissakaan toivonut. Peli oli taas nimensä mukaisesti Driver eikä mikään Shooter tai Killer kuten Driv3r. Pelissä ajettiin taas eikä ammuttu. Tämä on peli minun makuuni ajattelin.

Juoni alkaa melko erikoisesti kun vankilaan kuljetettava Jericho onnistuu kaappaaamaan panssaroidun vanginkuljetusauton. Tanner lähtee jahtiin ja näkee kun Jericho kurvaa pienelle sisäpihalle. Tannerin ajaessa sinne koko paikka on tyhjä. Tanner lähtee paikalta pikkukujaa pitkin ja yhtäkkiä Jericho onkin aivan tannerin kannoilla ja tönii tämän autoa takaapäin. Tanner kaahaa kapeaa kujaa pitin karkuun mutta edessä on vilkas risteys. Jericho tönäisee Tannerin auton poikittain keskelle risteystä ja PAM! Seuraavaksi kuljetetaan koomaan vaipunutta poliisia sairaalaan.

Tässä vaiheessa ihmettelin että mitenkäs tämä nyt tästä voi jatkua. Mutta koko alkujohdanto olikin pohjustusta uudelle keksinnölle Shiftille. Shiftaamalla voit vaihtaa autoa mukiloimatta tämän entistä omistajaa. Tämä tapahtuu sillä tavalla että nappia painamalla Tannerin mieli lähtee lentelemään San Franciscon ylle ja osoittamalla autoa ja painamalla nappia uudestaan oletkin auton ratissa. Tämä kuulostaa typerältä, mutta toimii käytännössä loistavasti.

Autoja ei voi virittää, mutta kuljettajaa voi, nimittäin pelin rahalla voit ostaa lisää kykyjä kuten "Ram" ja "Boost". Jälkimmäinen -kuten arvata saattaa, antaa autolle pienen vauhtilisän aika ajoin ja jälkimmäinen toimii näin: ensin painetaan LB pohjaan ja silloi aika hidastuu ja erikosvoima lataantuu. Kun napin sitten päästää irti, auto ottaa boostia paljon äkkinäisemmän vauhtipiikin joka on tarkoitettu vastustajien runttaamiseen. Tätä ei voi käyttää vauhdinottoon koska jokaisen rykäyksen jälkeen auto hidastaa ja sitten vasta pääsee taas jatkamaan normaalia vauhtia. Näitä kykyjä on vielä lisääkin.

Ajomalli on myös erikoinen. Se onkin aiheuttanut paljon keskustelua -puolesta ja vastaan. Itse ihastuin siihen täysin. Parhaimmillaan takaa-ajot ovat kuin elokuvasta. Autot tuntuvat raskailta sekä jousitus on pehmää ja autot luistavat mutkissa komeasti. Kumi ulvoo ja käryää ja kerralla komeasti. Monia kertoja on noussut virne naamalle kun jonkun tiukan mutkan on suorittanut kylkimyyryssä ja taakse on jäänyt vain mustat urat tiehen ja komea kumin käry. Autot tuntuvat siltä että niissä on tehoa ja ne eroavat kiitettävästi toisitaan nopeudeltaan, ohjattavuudeltaan ja pidoltaan. Kaikin puolin tämä on mainiota kaahaamista jossa ltkeä ajomalli. Myös autojen vauriomallinnus on toteutettu konsolien mittapuulla varsin mallikkaasti. Kolarit ovat näyttäviä kun pelti ruttaantuu ja lasit menevät pirstaleiksi. Autot voivat myös tuhoutua niin perusteellisesti ettei niillä voi enää ajaa mutta normaalisti sitä ei tarvi normaalisti niin paljon ajatella koska autosta riippuen ne kestävät vaikka 2-5 nokkakolaria rekan kanssa. Tosin jos auton kestosta olisi tehty realistisempi niin melko usein kävisi niin että helppo tehtävä muuttuisi vaikaksi jos auto hajoaisi ensimmäiseen vastaantulevalle autolle annettuun pikku pusuun.

Mielestäni hyvä juttu oli myös ajopeleissä harvoin nähtävä jaettu ruutu. Siinä on eri kisamuotoja, jotka ovat: Survival, Clean the streets, Sprint GP, Classic race, Tag, ja Free drive. Tagissa ollaan hippasta, survivalissa ajetaan poliiseja karkuun, Clean the streetsissä ollaan poliiseja, Classic race on normi kilpa-ajoa, Sprint GP:ssä on lyhyitä teknisiä ratoja paras viidestä meiningillä ja Free drive on tietysti vapaa-ajo.

Tehtävät jaetaan kolmeen luokkaan. On Tannerin tehtäviä, jotka vievät tarinaa eteenpäin, sitten on pienempiä tehtäviä joita täytyy suorittaa jotta saisi ne tarinaa vievät tehtävät auki. Nämä ovat usein kilpa-ajoja, poliiseilta pakenemista tai kaahaajan kiinniottamista, mutta myös muita tehtäviä on. Kolmannet tehtävät ovat pieniä Dare-nimisiä haasteita joilla ei ole mitään väliä tarinan kannalta. Haasteet ovat esimerkiksi semmoisia että pitää ohittaa tietty määrä autoja aikarajan sisällä tai että pitää ajaa tiettyä nopeutta vastaantulevien kaistalla tietyn aikaa. Tarina kulkee ihan sujuvasti eteenpäin, mutta välillä on liikaa sivutehtäviä suoritettavana, joka tekee tarinasta heti rikkonaisen tuntuisen. Poliisien takaa-ajot ovat hauskoja -oli sitten poliisi tai kaahari. Niitä vain pakotetaan ajamaan vähän liikaa ja ne menettävät hohtonsa. Pelin kaupasta ostettavissa elokuvakohtauksissa ajetaan ilman mitään apuja tai erikoiskykyjä. Nämä ovat usein kiivaita kaksintaisteluja joisssa pelaajan pitää murskata häneltä karkaava auto. Nämä sijoittuvat entiseen aikaan ja niissä ajetaan asiaankuuluvilla amerikanraudoilla.

Pelin lopetus on myös mainitsemisen arvoinen ainakin erikoisuudeltaan. Siinä Tanner löytää unimaailmassaan Jerichon ja alkaa kiivas takaa ajo joka muuttuu hulluudeksi. Ensin Tanner joutuu pakenemaan kaupungista koska Jerichoja on kaikkialla ja ne yrittävät murskata Tannerin. Samalla todellisuudessa eikä Tannerin kuvitelmassa Tanner makaa edelleen sairaalassa ja hänen tilansa huononee. Kun Tanner unessaan on päässyt Golden Gate-sillalle hän löytää oikean Jerichon. Tätä Tanner lähtee jahtaamaan. Kuitenkin Jericho osaa käyttää samoja kykyjä kuin Tanner ja aloittaa heittelemään Tanner-parkaa autoilla. Ensin Tanner väistelee autoja nöyränä poikana, kunnes huomaa että voi omalla voimallaa pysäyttää autot ilmaan ja antaa pahiksen maistaa omaa lääkettään.
Kun Jericho on napattu unimaailmassa niin Tanner herää koomastaan. Ensimmäiseksi työkseen hän repii kaikki sairaalan letkut itsestään ja nousee huojuen seisomaan.
Toiseksi hän sanoo "Give me your keys, Jones" ja ottaa uskollisen apurinsa auton avaimet ja lähtee sairaalan pyjamassa huojuen matkaan.
Ulkona tilanne on sekava. Autot seisovat pitkinä ruuhkina kaupungin ulkopuolella, sillä kaupunki on evakuoitu, koska Jericho on valmistanut pommin ja uhannut räjäyttää koko kaupungin. Tanneri kaahatessa kuuluu räjähdys ja kauempana siintävä kaupunki peittyy tomuun. Tanner ei siitä välitä vaan jatkaa matkaa.
Hän ajaa sisälle tomupilveen jossa näkyvyys on huonoa. Hän suuntaa kaupungin keskustaan ja siell odottaa melkoinen näky. Pommi onkin ollut valtava savupommi eikä kaupunki ole vahingoittunut ollenkaan. Jericho on päästänyt kaikki vangit vapaiksi ja ne juoksevat kaupungilla tyhjentäen kaupat arvotavaroista.
Hän löytää etsimänsä, nimittäin Jerichon. Tulee kova takaa-ajo -vaihteeksi, ja Jericho ajaa umpikujaan. jericho kääntää autonsa ympäri ja he tuijottavat toisiaan silmiin. Kummatkin survaisevat kaasun pohjaan ja juuri ennen kuin he törmäävät toisiinsa tulee Jones ja rysäyttää poliisimaasturilla Jerichon kylkeen ja näin Tannerin henki säästyy. Vielä tämän jälkeen hahmot kävivät keskustelua ja näkyi joitain videoita, mutta sen pituinen se.

Odotuksen jäkeen taas oikea Driver on kaahausta alusta loppuun.

hyvää:
-pelkkää ajamista
-letkeä ajomalli
-rohkeita ratkaisuja kuten Shift ja juoni
-jaetun ruudun kaksinpeli

Huonoa:
-sivutehtävät toistaa välillä itseään
-jaetun ruudun kaksinpelissä ei saa valita omaa autoaan
-nyt joutuu odottamaan seuraavaa Driveria :D

Kirjaudu kommentoidaksesi