"Liikkuu, liikkuu!"

Killzone 2 on tällä hetkellä pelkästään yksinpeli, sillä ensimmäisen arvosteluryöpyn ilmestyttyä Sony veti töpselit seinästä ja serverit ovat nurin. Oma veikkaukseni on, että arvostelijoita varten pyöritettiin jonkinlaista pienempää infrastruktuuria, mutta pelin julkaisuun mennessä ne korvataan huomattavasti skaalattavammalla palvelulla. Jos siis haluatte kuulla jotain moninpelistä, niin toistaiseksi en pysty sitä kommentoimaan. Lähempänä julkaisuajankohtaa sitten.

Puhutaan siis näin alkuun vain yksinpelikampanjasta. Ja tässä nimenomaisessa tekstissä keskityn oikeastaan vain kontrolleihin.

Kontrolleista mainitsin jo eilen, mutta vain tuosta herkkyydestä. Tärkeämpää monelle on kuitenkin ohjauskonfiguraatio, eli mistä napista tapahtuu mitäkin. Näin vanhalle CoD4-veteraanille (lue: olen sairaan vanha ja olen pelannut vähän CoD4:ää) oikeastaan vain yksi vaihtoehto on oikea, mutta kunhan sekin löytyy, niin mitäpä sitä valittamaan. Tässä tarjolla olevat vaihtoehdot:

Pahoittelut surkeasta kuvanlaadusta: koska en omista HDMI-videokaapparia, otin nuo kuvat kameralla valkokankaalta. Itse pelaan tuolla jälkimmäisellä Vaihtoehtoinen 1:llä (pikku bugi jäänyt näköjään peliin, ja molemmat vaihtoehtoiset ovat ykkösiä). Kuten aikaisemmin mainitsin, herkkyyden voi säätää erikseen X- ja Y-akseleille, ja oma vaakaherkkyyteni on maksimissa. Noin kolmen tunnin pelaamisen jälkeen alan vähitellen kallistua sille kannalle, että voisin napsauttaa yhden askelen tuosta säädöstä pois.

Vertailun vuoksi: pelasin CoD4:ää pitkän aikaa seiskalla, mutta Resistance 2:ta ja Battlefield Bad Companya hetken aikaa hakattuani jouduin pudottamaan turskan ohjausnopeuden vitoseen.

Mukavana lisänä Killzonen avoimen betan jälkeen myös zoomaukseen on lisätty yksi optio. Betoissa zoom (noissa kuvissa puhutaan "Lähennyksestä") napsautettiin yhdellä napinpainalluksella päälle ja toisella pois. Itse olen tottunut hold-to-zoom-tyyppiseen toiminnallisuuteen, nyt sekin on käytettävissä. Kyllä Guerillalla selvästi kuunneltiin käyttäjäpalautetta.

Killzone 2:n ohjauksen yhteydessä on puhuttu raskaudesta, ja se kuvaa oikeastaan tuntumaa aika hyvin. Mikään ei tapahdu salamannopeasti, esimerkiksi rautatähtäykseen siirtymisessä on pieni viive. Ilmeisesti tämä on suunnitteluratkaisu, sillä suurin osa asioista, mitä hahmot pelissä tekevät on animoitu. Ja aseen nostaminen olkapäätä vasten vie oikeassa elämässäkin sen puoli sekuntia, joten joka tilanteessa täytyy tehdä ratkaisu: haluanko ampua heti, vai haluanko ampua sen ensimmäisen kudin tarkasti.

Aseissa on myös mukavasti rekyyliä. Vaikka pari ensimmäistä kutia osuisikin viholliseen, pitkän sarjan loppupää lentää aina harakoille. Rautatähtäimellä ammuttaessa rekyyli pienenee, joten parhaan tuloksen saa ampumalla lyhyitä sarjoja rauhallisesti tähdäten. Toisaalta vihollisen asemia vyöryttäessä ei tähtäilyyn ole pahemmin aikaa, vaan nurkan taakse juostessa kannattaa vain laulattaa rynkkyä lonkalta. Eli taas täytyy tehdä se taktinen valinta: nopeus vai tarkkuus.

Killzonen isoin uutuus on varmaan usein mainittu ensimmäisen persoonan suojautuminen. Kun kyykistymisnappia painetaan lähellä jotain seinää tai palkkia, hahmo liimautuu näköestettä vasten. Suojan takaa voi ampua vain painamalla tulitusnappia, mutta tällöin voi ampua vain lonkkalaukauksia. Tähtääminen edellyttää pään nostamista tai kallistumista johonkin suuntaan vasenta tattia vääntämällä. Tällöin altistaa itsensä pahemmin vihollisen tulitukselle, mutta hei, eihän kaikkea voi aina saada.

Suojamekaniikka ei ole täydellinen. Ihan kaikkiin esteisiin ei pysty liimautumaan ja ainakin itse olen niin tottunut rautatähtäinten käyttöön, että räiskintä vaatii jonkinmoista sorminäppäryyttä: vasemmalla keskisormella pidetään kyykistysmisnappi pohjassa, peukalolla nostetaan päätä, etusormella painetaan zoomausta, oikealla peukalolla tähdätään ja etusormella ammutaan. Kuten yleensäkin, ase ladataan automaattisesti, kun panokset loppuvat, mutta latauksen voi tietysti käynnistää käsinkin. Zoomailu kuitenkin ajaa latauksen edelle, joten jos tuijottaa vihollista rautatähtäimien läpi ja panokset loppuvat, täytyy zoom vapauttaa, jotta lataus käynnistyy. Tämä vaatii tottumista ja poikkeaa vähän yleisestä kaavasta, jossa lataaminen on priorisoitu tähtäämisen edelle. Itse olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen, kummasta tavasta pidän enemmän, mutta ainakin tämä on virkistävää vaihtelua.

Seuraavassa tekstissä (huomenna?) voisin alkaa jo puhua jotain yksinpelikampanjasta. Olen sitä pelannut parina iltana yhteensä reilut neljä tuntia, mutta toisaalta samalla olen yrittänyt asentaa Linuxia pyötäkoneeseeni, joten ihan tehokasta peliaikaa tuo ei ole ollut. En vielä vastaillut eilen esitettyihin kysymyksiin, mutta käsittelen niitä parhaani mukaan tulevissa teksteissä. Ja moninpeliä kommentoin, kun serverit taas käynnistyvät.