Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Cuben Zelda Eurooppaan vuoden loppuun mennessä

Huhut The Legend of Zelda: Twilight Princessin GameCube-version peruuntumisesta Euroopassa ovat osoittautuneet vääriksi. Nintendon Brittien pomo David Yarnton on ehtinyt rauhoitella hätäisimpiä arvioimalla Cube-version ilmestyvän Euroopassa joulukuun puolenvälin tienoilla, eli hieman Wii-versiota myöhemmin.

Vielä tuoreempi vahvistus julkaisulle tulee Britannian Nintendon mainostoimisto Cakelta, jonka virallisen lausunnon mukaan Cuben Twilight Princess saapuu Eurooppaan vielä tämän vuoden puolella toistaiseksi vahvistamattomana päivämääränä. Syynä erillisille julkaisuille on Wii-version suurempi tuotantomäärä.

Galleria: 

Kommentit

Eh, onkohan tässä nyt mitään järkeä? Eikö Cube-version pitäisi olla jo periaatteessa valmis ja muutenkin sen piti tulla jo viime maaliskuussa ellei aikaisemminkin. Nyt se on lykätty "porttauksen" jälkeen julkaistavaksi. Onnea.

Noh, parempi se kuin ei julkaista ollenkaan. Se vasta olisi ollut järjetöntä.

Koko touhu nyt on muutenkin hieman huvittavaa. Kyseessä on samalla GC:n kenties viimeinen kova tapaus ja Wiin ehkä ensimmäinen. Wuhuu =D

Cube-versio tulee tietenkin myöhemmin, koska Nintendo haluaa, että kovimmat fanit, jotka haluavat päästä pelaamaan Zeldaa heti, ostavat Wii-version, koska eivät malta odottaa Cube-versiota. Bisnestä, bisnestä... Wii-version ostan kuitenkin, koska se on laajakuvalla ja Wii-ohjauksilla, jotka tuovat taas jotain uutta sarjaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi