Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

SCEA: Neljä miljoonaa PS3-konsolia tänä vuonna

Sony Computer Entertainment American (SCEA) johtaja Kaz Hirai kertoi viime viikkoisessa GameSpotin haastattelussa, että yhtiön tarkoituksena on toimittaa tänä vuonna kaksi miljoonaa PS3-konsolia. Tämä herätti hämmennystä tarkkaavaisissa lukijoissa, sillä aikaisemmin Sony oli luvannut kaksi miljoonaa konetta julkaisuun ja lisäksi miljoona konetta joka kuukausi eli yhteensä neljä miljoonaa toimitettua laitetta tämän vuoden aikana.

SCEA:n julkaiseman tiedotteen mukaan Hirain kommenttia oli tulkittu haastattelussa väärin ja yhtiön suunnitelmissa on edelleen toimittaa kaksi miljoonaa konetta marraskuun puolivälin julkaisuun ja toiset kaksi miljoonaa loppuvuoden aikana.

SCEA ei kuitenkaan korjannut Hirain haastattelun toista kohtaa, jossa hän myöntää, ettei PS3:n sarjatuotantoa ole vielä aloitettu. Tämän odotetaan asettavan Sonylle suuren haasteen, mikäli valtava laitepula julkaisussa halutaan välttää. Tosin Hirai uskoi laitepulan olevan väistämätöntä, varsinkin jos markkinointi onnistuu tehtävässään.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi