Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Prismatic Games -niminen studio kaavailee tuovansa Wii U:lle viiden pelaajan tosiaikaista strategiapelattavaa, ainakin mikäli tuotoksen joukkorahoitus potkaistaan vauhdilla käyntiin. Hex Heroes -pelin kaavaillaan saapuvaksi Wii U:lle ensi vuonna.

Perusperiaate nimikkeessä pärjäämisessä on tuttu muistakin strategiatuotoksista, sillä tavoitteena on kerätä resursseja, rakentaa linnoituksia, pätkiä vihollisia ja tutkia pelialuetta. Hex Heroesin jippo on kuitenkin siinä, että yhden pelaajan tehtävänä on käyttää konsolin näytöllistä GamePad-ohjainta muiden kanssapelaajien ohjeistamiseen. Televisioruudun avulla pelaavat toverit hoitavat puolestaan kaiken raskaan työn GamePad-käyttäjän ohjeiden mukaan. Suuntaa-antavan kuvan tulevasta saa katsomalla alemman trailerin.

Heksamuotoista maailmaa lähdetään valloittamaan muun muassa Perfect Darkin ja Donkey Kong 64:n musiikkeja työstäneen Grant Kirkhopen säveltämän soundtrackin siivittämänä.

Hex Heroes saapuu Wii U:lle ensi vuonna, mikäli 25.3. alkava Kickstarter-rahoitus saa kerättyä kasaan tavoitesumman.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi