Uutinen

Nykysukupolven pelien hinta laskee?

Vaikka uusi konsolisukupolvi tekee jo tuloaan, uskoo Activisionin pääjohtaja Robert Kotick nykykoneiden pelien myynnin jatkuvan voimakkaana ensi vuonna.

Sijoittajille puhuneen Kotickin mukaan on hyvin todennäköistä, että vanhemman sukupolven alustoille kehitettyjen pelien hinta tulee laskemaan. Tämä puolestaan taittaisi yleensä uuden sukupolven mukanaan tuomaa pelimyynnin laskua, kun vanhojen pelien kysyntä hiipuu, eikä uusien myynti ole vielä päässyt vauhtiin.

Oliver
Uutinen

Wild Arms ja Shadow Hearts Jenkkeihin

Japanin Sonyn Wild Arms: The Fourth Detonator ja Aruzen Shadow Hearts: From the New World roolipelit ilmestyvät Pohjois-Amerikassa ensi vuoden alussa. Julkaisusta ja käännöstyöstä vastaa uusi pelifirma XSeed, jonka takaa löytyy aikaisemmin Square Enixille työskennelleitä henkilöitä.

Molempien pelisarjojen edelliset osat saatiin Eurooppaankin, joten pieni toivo on olemassa näidenkin suhteen.

Oliver
Uutinen

Walken, Fishburne ja Rourke True Crimeen

Nykytyyliin Activision on pestannut joukon kokeneita näyttelijöitä True Crime: New York City -toimintapelin hahmojen ääniksi.

Tähtikaartia johtaa Christopher Walken, jonka roolina on FBI agentti Gabriel Whitting. Morpheuksena mainetta niittänyt Laurence Fishburne on puolestaan huumepomo Isaiah "The King" Reed ja pitkästä aikaa Sin Cityssä säväyttänyt Mickey Rourke on poliisietsivä Terrence Higgins.

Oliver
Uutinen

TGS 2005: Stuntman temppuilee PS3:lle

Reflectionsin kehittämä Stuntman palaa raastamaan pelaajien hermoja PlayStation 3:lla. Vielä ei tosin ole varmuutta onko Reflections vastuussa jatko-osastakin, sillä tiimillä riittää varmasti töitä ensi vuonna PS2:lle ja Xboxille julkaistavan Driver: Parallel Lines -toimintakaahailun kanssa.
Oliver
Uutinen

TGS 2005: .hack//G.U. -trilogia Japaniin 2006

Bandai julkaisee .hack//G.U. -roolipelin ensi vuonna Japanissa kolmessa osassa. Uuden trilogian tarina ja hahmot ovat uusia, mutta edellisiä pelejä pelanneille on luvassa yllätyksiä, jos muistikortilta löytyy aikaisemman sarjan tallennuksia. Myös tänä vuonna Japanissa julkaistava .hack//Fragment -verkkoroolipeli ja .hack//G.U.
Oliver
Uutinen

TGS 2005: Revolutionilla demoja DS:lle

Nintendolle eri konsoleiden välinen yhteensopivuus on kohonnut merkittäväksi seikaksi vuosien saatossa, eivätkä Revolution ja Nintendo DS ole tässä suhteessa poikkeuksia. Satoru Iwatan vahvistaman tiedon mukaan Revolutionilla voi ladata Nintendo DS -demoja, jotka voi siirtää edelleen taskukonsolille langattoman Wi-Fi-verkon välityksellä.

Samalla Iwata vahvisti myös, että Revolutionille ladattavat Nintendon omat retropelit (NES, SNES & N64) ovat maksullisia. Edelleen on kuitenkin mahdollista, että Revolution-pelejä ostettaessa laitteelle saisi kaupanpäällisiksi retropelilatauksia.

Kanis
Uutinen

TGS 2005: Vielä lisää Kameoa

Xbox 360:n julkaisupeleistä tällä hetkellä kenties eniten huomiota keräävästä Kameo: Elements of Powerista on nähtävillä messuilta vielä ainakin yksi video lisää. Pääosassa on tällä kertaa noin 3000 peikon ja 1000 haltijan välinen massiivinen taistelu.

  • Kameo - Hi (183.29 MB) (960x540)
  • Kameo - Low (60.95 MB) (480x270)
  • Paavo Niskala
    Uutinen

    TGS 2005: Videot Kameosta ja Gears of Warista

    Kameo: Elements of Powerista on nähtävillä kolmas ja Gears of Warista toinen video käynnissä olevilta messuilta. Kauniin värikkäästä Kameosta esitellään tällä kertaa lähinnä graafisia kikkoja, kun taas GoW-videossa keskitytään synkän ympäristön esittelyyn.

  • Kameo (68.88 MB) (960x540)
  • Gears of War (25.73 MB) (960x540)
  • Paavo Niskala
    Uutinen

    TGS 2005: Virallinen MGS4-traileri julki

    Kauan odotetusta Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -trailerista on vihdoinkin julkaistu virallinen versio. Jatko-osassa Metal Gear Solid 2: Sons of Libertyn tapahtumista on kulunut jo muutamia vuosia, ja maailmalla jyllää Metal Gearien täyteinen sotakoneisto.

    Traileri esittelee hieman peliympäristöä, sekä antaa pientä esimakua vanhentuneen Solid Snaken tähän asti epätoivoisimmalta vaikuttavasta tehtävästä.

    Guardian Viper
    Uutinen

    TGS 2005: Uusi Ace Combat PS2:lle

    Namco jatkaa Ace Combat -lentosarjaansa PlayStation 2:lla Ace Combat Zero: The Belkan War -nimisellä pelillä. Nimensä mukaisesti peli tulee keskittymään hieman vanhempien hävittäjäkoneiden ohjasteluun, ja mukana onkin oikeita lentovempeleitä kuten F15C Eagle, F/A-18C Hornet, J 35J Draken ja Typhoon.

    Pelimekaniikka pysyy uskollisena aiemmille Ace Combat -peleille, sillä kentät ovat tehtäväpohjaisia. Pelin visuaalinen anti on edellisosan häikäiseviä maisemiakin näyttävämpää, joten lentopelifanaatikkojen on aika ryhtyä kuolaamaan.

    Guardian Viper
    Uutinen

    TGS 2005: Kojima jättää MGS-sarjan jälleen

    Konamin Metal Gear -sarjan luojana, ohjaajana sekä tuottajana tunnettu Hideo Kojima on ilmoittanut Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -pelin olevan hänen viimeinen seikkailunsa sarjan parissa. Huolimatta samankaltaisista kommenteista sarjan edellisosienkin suhteen, mies on jo useasti ilmaissut halunsa luoda pelikehittäjänä jotakin uutta.
    Guardian Viper
    Uutinen

    TGS 2005: PS3-ohjain vieläkin kauneushoidossa?

    Tokyo Game Show -messuvieraiden harmiksi ennakko-odotukset pelattavavista PlayStation 3 -peleistä ovat raporttien mukaan jääneet haaveiksi. Ainoa julkisesti esillä oleva PS3-ohjain on sijoitettu pelivideoita pyörittävän teatterin eteen - tosin tämäkin harmillisesti suojalasin taakse.

    Konsolin paljastaminen E3-messuilla on herättänyt paljon keskustelua etenkin ohjaimen ulkomuodon ja suunnittelun suhteen.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Frontierin uuden sukupolven trilleri: The Outsider

    Brittiläinen pelistudio Frontier on ilmoittanut ensimmäisestä uuden sukupolven pelistään. The Outsideriksi nimetyn high-tech-trillerin tapahtumapaikkana toimii nykypäivän Washington DC, ja CIA-agentin roolissa olevasta pelaajasta leivotaan heti alussa väärinymmärryksen kautta median ja kansan vihollinen. Virheen korjaamiseksi pitäisi olla useita eri teitä aina väkivallasta neuvotteluihin.

    The Outsider on suunniteltu hyödyntämään uutta, tehokasta konsolirautaa muutenkin kuin vain grafiikan osalta.

    Hakkiz
    Uutinen

    TGS 2005: PGR3:n rataeditorin esittely

    Project Gotham Racing 3:n rataeditorista on nähtävillä pieni esittelyvideo Xboxydessä. Helppokäyttöisellä työkalulla tehdyillä radoilla voi huristella myös Xbox Livessä. Peliin luvataan tulevan paljon monipuolista lisämateriaalia ladattavaksi ja verkkopelinkin pitäisi olla entistä monipuolisempi tarjoten uusia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi tiimipohjaiset pelimuodot.

    Bizarren ja esittelyt nähneiden median edustajien mukaan peli tulee olemaan valmis 22. marraskuuta tapahtuvaan Xbox 360 -jenkkijulkaisuun mennessä.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    Uusia kuvia X360-roolipeli Oblivionista

    Bethesda on julkaissut kolme tuoretta kuvaa The Elder Scrolls IV: Oblivionin Xbox 360 -versiosta. Massiivisen kokoisen roolipelin on määrä ilmestyä Microsoftin uutuuskonsolin ohella PC:lle vielä tämän vuoden aikana.
    Hakkiz
    Uutinen

    TGS 2005: Xenosaga III paljastettu PS2:lle

    Namco on vahvistanut Xenosaga III: Also sprach Zarathustra -pelin olevan kehitteillä PlayStation 2:lle. Maineikkaan roolipelisaagan kolmas seikkailu sisältää toisesta osasta tutun hahmokaartin lisäksi joukon täysin uuden hahmosuunnittelijan luomia kasvoja. Tarinallisesti noin vuosi kakkososan tapahtumien jälkeen pelimaailmaa ryhtyy piinaamaan mystinen T-Eleos-androidi.

    Xenosaga III:n taiteluiden tahdin luvataan olevan entistä tiuhempaa, minkä lisäksi mukaan lupaillaan uusia Deadblow-tekniikoita.

    Guardian Viper
    Uutinen

    TGS 2005: Silmäys Revolutionin ohjaimeen

    IGN-sivusto on tehnyt Revolutionin ohjaimeen syväluotaavan katsauksen, jossa selviää täysin uusia faktoja ohjaimesta. Ensinnäkin konsolin mukana toimitetaan sensoripuomi, joka toimii bluetooth-teknologialla. Puomi voidaan sijoittaa näyttölaitteen ylä- tai alapuolelle, ja se tunnistaa kaikki ohjaimen tekemät liikkeet. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohjain on kuin kolmiulotteinen hiiri. Pelaaja voi liikutella näytöllä liikkuvia objekteja pelkällä ohjaimen liikkeellä kaikkiin ilmansuuntiin.
    Kanis
    Uutinen

    TGS 2005: Xenosaga I+II -kuvia

    Namco on virallisesti vahvistanut Xenosaga I+II:n Nintendo DS:lle. Julkistuksen myötä pelistä on tarjolla myös jokunen ruutukaappaus, joita löytyy allaolevien otosten lisäksi lähdelinkin takaa.

    Xenosaga I+II yhdistää PlayStation 2:lla nähdyn roolipelisarjan kahden ensimmäisen osan tarinat, toki mukaan on ujutettu muutamia uusiakin juonikuvioita. Taistelusysteemi on muokattu 2D-muotoon, minkä lisäksi hahmot ovat anime-pohjaisia. PS2-version massiiviset videokohtaukset toteutetaan näillä näkymin reaaliajassa alkuperäisversioiden CG-animaatioiden sijaan.

    Guardian Viper
    Uutinen

    TGS 2005: Metal Gear Acid 2 -kotisivu avattu

    Kojima Productionsin PSP:lle julkaistavalle Metal Gear Acid 2:lle on avattu viralliset kotisivut. Sivustolla ovat perinteiset juoniselostukset sekä hahmoesittelyt, mutta myös lisäinfoa uudistuneesta pelimekaniikasta ja graafisesta ilmeestä.

    Lisäksi sivustolla esitellään Solid Eye -kiikarit, joilla peliä voi pelata tietyissä tilanteissa täysin kolmiulotteisena. Itse pelikuvan lisäksi kiikareilla voi ihastella PS2:n Metal Gear Solid 3: Subsistence -pelistä PSP:lle siirrettyjä valokuvia.

    Guardian Viper
    Uutinen

    TGS 2005: Kuvia ja videoita Dead or Alive 4:stä

    Team Ninjan Dead or Alive 4 -taistelupelistä on ilmestynyt kasapäin uusia kuvia. Maistiaiset voi maistella uutisen lopusta ja lisää kuvia löytyy lähdelinkin takaa. Lisäksi GameDaily on julkaissut pelistä pari kameralla kuvattua pelivideota, jotka voi hakea täältä Downloads-otsakkeen alta.

    Jouluksi ilmestyvä DOA4 lupaa yli 20 pelattavaa hahmoa, aiempaa kehittyneempää taistelumekaniikkaa ja monipuolisia taisteluareenoita.

    Hakkiz
    Uutinen

    TGS 2005: Traileri Xbox 360:n Frame City Killeristä

    Namco on julkaissut Tokyo Game Show'ssa uuden trailerin Xbox 360:lle loppuvuodesta ilmestyvästä Frame City Killeristä. Pätkän voi ladata koneelleen Xboxydestä.

    Pelissä pelaaja omaksuu Crow-nimisen miehen roolin tarkoituksenaan jäljittää ja surmata vaarallisen huumekartellin johtaja ja terroristi Khan. Toiminnan ja takaa-ajokohtausten näyttämönä toimii Frame City, keksitty itä-aasialainen suurkaupunki.

    Hakkiz