Ion Storm haluaa Deus Ex 2:n GameCubelle ja PS2:lle?
Gaming Agen mukaan tekijänä häärivä Ion Storm nimittäin harkitsee tällä hetkellä pelin kääntämistä muille alustoille, mutta tekniset seikat voivat vielä olla lopullisena esteenä käännöstyölle. Tekijöiden mukaan PS2 tai Cube eivät voisi käsitellä mukana oleva valoefektejä täydellä teholla ilman suuria muutoksia itse pelimoottorissa.
Star Fox Adventuressa nelinpeli?
Kuten skannauksesta voi havaita, E3 -messuilla nähdyn SFA:n esimerkkikannen mukaan peli tarjoilee tuen 1-4 pelaajalle. Todennäköisesti kyseessä on vain inhimillinen virhe, mutta mielenkiintoinen asia joka tapauksessa.
Kansikuvia Nintendon peleistä
Burnout 2: Point of Impact kehitteillä
Pelissä tulee olemaan 33 uutta rataa, joissa tullaan ajamaan mm. Los Angelsissa, Rocky Mountainilla, New Mexicossa ja ruuhkaisella kansainvälisellä lentokentällä. Uusia autoja pelissä 14, sekä 7 piilotettua. Mukana on myös realistiset sääolosuhteita, kuten sade, lumi ja sumu.
Muutoksia Shinyn The Matrix-pelissä
Uusi Kirby -peli tekeillä GameCubelle
Planet GameCube on kuitenkin raportoinut, että Kirbyn kohtalo GameCubella ei suinkaan ole täysin sinetöity, vaan Nintendon edustajien mukaan tämä pieni vaaleanpunainen supersankari on tulossa uuden pelin myötä sekä Game Boy Advancelle että GameCubelle. GBA -versio on kaksiulotteinen normaali Kirby -seikkailu ja GC -editio puolestaan kokonaan uusi kolmiulotteinen peli.
Ilmainen muistikortti Animal Crossingin kanssa
Mukana tulevan muistikortin kokoa ei ole vielä kerrottu, mutta mitä todennäköisimmin se on Nintendon standardi 59 -paikkainen versio.
Toivottavasti myös joskus ensi vuoden alussa ilmestyvä Euroopan versio tulee myös oman vastaavan "ilmaislahjansa" kanssa, mutta toistaiseksi tätä ei ole vahvistettu suuntaan tai toisteen.
Madden NFL 2003 Online vain PS2:lle
Madden NFL on ollut yksi parhaita PS2:n urheilupelisarjoja heti konsolin julkaisusta lähtien, ja sen merkitys USAn konsolisodassa on erittäin merkittävä.
Hiroshi Yamauchi eläkkeelle
Tämän ilmoituksen ei pitäisi mitenkään vaikuttaa Nintendon toimintaan, mutta se on maininnan arvoinen joka tapauksessa.
Lisää pian.
E3: Sonylla outo käsitys yksinoikeuspeleistä
Lisäksi Nintendon edustaja on kertonut, että Sonyn ilmoitus Soul Calibur 2:n ilmestymisestä ainoastaan PS2:lle on täyttä puppua.
E3: Max Payne 2 tulossa
Suomessa majaansa pitävän Remedyn viime vuoden hittipeli Max Payne saa jatkoa. Take 2:n ilmoituksen mukaan Max Payne 2:n kehittämisestä vastaavat, sekä Rockstar Games että Remedy Entertainment. Virallista tietoa julkaisuajankohdasta ei ole vielä annettu, mutta huhujen mukaan peli löytynee kaupoista joskus vuoden 2003 puolella.Logitechiltä langaton ohjain Xboxille
Lisää tietoa Metal Gear Substancesta!
Final Fantasy X
E3 messut - 4. Päivä
Sonic Adventure 2: Battle
E3: Full Throttle saa jatko-osan
Full Throttle 2 löytynee kaupoista joskus ensi vuoden puolella.
E3: GTA:n tappajasta uutta kuvamatskua
PS2 Linux myynnissä, hinta 312 euroa
PS2 linuxin voi vihdoin tilata verkosta. Se on tarkoitettu linuxia jo tunteville ja ohjelmoinnista kiinnostuneille, eikä esim. mahdollista sellaisenaan verkkopelaamista tai MP3-ominaisuuksia.E3: Colin McRae Rally 3 syyskuussa
KonsoliFIN BBS:ssä ongelmia
Xboxfinin E3 seuranta
Lukemaan pääset myös "jutut" painikkeen alta, tai suoraan tästä.
Xbox ei saakkaan omaa GTA:ta
E3: Capcom yllättää positiivisesti
Japanissa miljoona kappaletta alle kahdessa viikossa myynyt Onimusha 2 ilmestyy Euroopassa syyskuussa. Capcomin edustaja vihjasi lehdistötilaisuudessa, että pelisarja on suunniteltu trilogiaksi, jolloin odotettavissa on vielä kolmaskin osa.
E3: Räiskintää verkossa
Alkuperäinen Timesplitters oli kohtuullisen pelattava julkaisupeli ja tarjosi, ehkäpä parhaimmat moninpeliräiskinnät, mutta yksinpeli oli jätetty puolitiehen. Jatko-osasta vastaa osa N64:n loistavan Goldeneyen koodanneesta porukasta. Tällä kertaa yksinpeliin on kiinnitetty erityistä huomiota, vaikka nettipelikin on mukana.
E3: Lisää huoria, mummojen potkintaa...
Terapeuttien riesa, pelaajien taivas saa jatkoa 80-luvun Vice Cityssä, jossa glamouri ja korruptio hallitsevat... "We Cant Wait"
E3: Deus Ex 2 myös PS2:lle
Pari vuotta sitten PC:llä ilmestynyt ensimmäinen osa keräsi kehuja pelaajilta, sekä arvostelijoilta ja PS2-pelaajat pääsevät tutustumaan ykkösosaan käännöksen muodossa kesäkuussa.
Pelien hinnat tippuvat?
Konsolisota näyttää käyvän yhä kuumemmaksi, sillä konsolivalmistajat tekevät tilinsä juuri peleistä saaduilla linsenssituloilla.
Metal Gear Solid 2 Substance viralliseksi
Xboxin nettipeli -suunnitelma julki
Microsoftin eilen E3-pelimessuilla julkaisema pelipalvelu on ensimmäinen kokonaisvaltainen verkkopelipalvelu, joka tarjoaa nopeatempoisia, aina linjoilla olevia pelikokemuksia. Verkkopalvelu konsolipeleille on nimeltään Xbox Live ja se julkistetaan Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa tänä syksynä. Beta-testaaminen aloitetaan kesällä.
2002 FIFA World Cup
E3 2002 - Messuspesiaali
Koska kaikki itseäänkunnioittavat pelisivut keskittyvät kyseiseen tapahtumaan seuraavan kolmen päivän ajan, ei CubeFIN:kään halua olla poikkeus. Mutta koska emme halua täyttää uutis-osastoamme lukuisilla E3-uutisilla, päätimme tehdä sille oman artikkelin, josta voitte käydä lukemassa tiukkaan tahtiin päivittyviä uutislöytöjämme.
Uudet Mario Sunshine- ja Zelda -kuvat + Mario-video
- Zelda-kuva
- Mario-kuva
Kuvien aitoudesta ei ole täyttä varmuutta, mutta Rave-3.comin mukaan ne ilmestyvät Kesäkuun Nintendon Power -lehdessä.
Nintendo osaston pelattavat pelit E3-messuilla
Super Mario Sunshine, Legend of Zelda, Wario World, Mario Party 4, Metroid Prime, Resident Evil, Resident Evil Zero, Eternal Darkness, Star Fox Adventures, 1080: White Storm ja Disney's Magical Mirror Starring Mickey Mouse.
Allekirjoittanutta miellyttää erityisesti Mario Party 4:n ja 1080: White Stormin mukanaoleminen pelattavassa muodossa, mutta lisää pian.
Cubelle hinnanpudotus Japanissa
Uusi hinta tulee Japanissa voimaan Kesäkuun 3. päivä ja Nintendo toivoo saavansa lisää asiakkaita tällä liikkeellä.
Animal Crossing parantui
Mukaan tulee kaksi uudistusta: ensinnäkin peli tukee Nintendon E-Card Reader -lisätavaraa. Pelaaja pystyy lisäosan avulla skannaamaan erikoiskortteja, joiden avulla Animal Crossingin maailmaan voi saada lisäominaisuuksia, kuten uusia tapetteja tai vaatteita.
Lisäksi klassisia NES -pelejä voi ladata CG/GBA -kaapelin avulla suoraan peliin.
FFX myyntiin pe, arvio julki to
Tulevana perjantaina on viimeinkin se päivä, jolloin eurooppalaiset saavat Final Fantasy X:n käsiinsä ja sarjan fanien pitkä odotus vihdoinkin päättyy. PS2FIN sai etukäteen arvostelukappaleen (propsit Egmont Entertainmentille), joten FFX:n arviot julkaistaan torstaina 23.5. kaikkien peliä odottavien iloksi. Pääarvion kirjoittaa FF-friikkimme Grand Alf, joka tarkasteli myös pelin demoversion.
Pieni tiedonjyvänen uuden Zeldan juonesta
Muita yksityiskohtia ei kerrottu, mutta tämä taisi olla vasta pieni maistiainen siitä tietotulvasta, mitä E3-messuilla tullaan kertomaan pelistä muutaman päivän päästä!