Iron Maiden avaa Rock Bandin kesän
Tiedotteen mukaan 9. kesäkuuta tulevat alkuperäisesityksinä tarjolle seuraavat biisit:
Kingdom Hearts 358/2 Days syksyllä Eurooppaan
Square Enixin DS:lle kehittämä Kingdom Hearts 358/2 Days -roolipeli julkaistaan Euroopassa ensi syksyn aikana.
Täysiverisen 3D-grafiikan, suurten pomotaisteluiden ja orkesteroidun ääniraidan luvataan vievän DS:n suorituskyky äärirajoilleen. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa yksinpelin rinnalle on tuotu myös moninpeli, jossa enintään neljä pelaajaa voivat toimia yhteistyössä.
Japanissa peliin pääsee käsiksi jo ylihuomenna, kun taas Yhdysvaltain julkaisupäivä on vielä hämärän peitossa.
Analyytikko: PS3:lla suhteessa eniten laatupelejä
EEDAR on kerännyt arvosanoja pitkälti samaan tyyliin kuin Metacritic tai GameRankings ja 0-100 -asteikolla yli 85 pistettä on riittänyt laatupelin arvosanaan.
Storeen poolia ja scifi-räiskintää PS3:lle, PSP:lle Monster Hunter - ja Rock Band -demot
Sonic ja kumppanit kaahailevat kilpaa ensi vuonna
Kaahailupelin hahmojen, kulkuneuvojen sekä ympäristöjen luvataan ammentavan Sonicin ja Segan muiden tunnettujen sarjojen maailmoista.
Hahmoilla on omat erikoisliikkeensä, joiden avulla he pääsevät nopeasti takaisin mukaan kisaan. Lisäks ympäristöihin on ripoteltu lisävoimia ja oikoreittejä, jotka sekoittavat pakkaa entisestään.
Xbox 360 myynyt yli 30 miljoonaa
Xbox Livessä on nykyään yli 20 miljoonaa aktiivista jäsentä. Viime syksyn käyttöliittymäpäivitys lisäsi Live Arcaden myyntiä 70 prosentilla.
Pohjoisamerikkalaiset ovat käyttäneet Xbox 360 -tuotteisiin arviolta 14,5 miljardia dollaria, ja keskimääräisen pelaajan kerrotaan omistavan 8,3 peliä Microsoftin konsolille.
Microsoft lupaa positiivisen kasvun jatkuvan.
Killzone 2 päivittyy tänään
Päivityksen jälkeen kavereiden kanssa samaan peliin liittyminen on aikaisempaa helpompaa ja Skirmish-pelimuodossa pääsee heti käsiksi kaikkiin aseisiin. Kontrolleihin on lisätty High Precision Mode, jossa analogitikut reagoivat herkemmin pieniin liikkeisiin. Vanhojen pelaajien pitää halutessaan laittaa Precision Mode erikseen päälle, mutta uusilla pelaajilla se on vakiovaihtoehto.
Peliä on myös kaikkiaan tasapainoitettu ja lisäksi mukana on muita pienempiä muutoksia.
PlayStation.Blog.Europe avattiin
PlayStation.Blog.Europe korvaa puolivirallisena pyöritetyn Three Speech -sivuston ja tavoitteena on päästä samalle tasolle Pohjois-Amerikan virallisen blogin kanssa, jossa kehittäjät kertovat peleistään ja ilmoittavat uutuuksista suoraan pelaavalle kansalle. Luonnollisesti luvassa on myös erilaisia kilpailuja.
Fight Night Round 4:n demo ladattavissa
Sama demo ilmestynee myöhemmin tänään myös PlayStation Storeen.
Star Wars: The Force Unleashed
Hieno tarina, mutta pelillä on harvinaisen lyhyt ikä. Itselläni kesti vajaa 10 tuntia vetästä läpi ja toista kertaa ei vaan jaksa. Moninpelin puuttuminen suuri -
Grand Theft Auto IV
Mielestäni ei GTA:ta paljon paremmaksi saa, ehkä vähän tekemistä lisää kaipaisi tarinan ulkopuolella, mutta erittäin hyvä peli.
Mass Effect
Jotkut asiat tuppaa ärsyttämään aika pahasti, kuten achievementit. Mitä järkeä on olla kymmenkunta saavutusta, jotka saa vasta kun pelaa pelin läpi toisen tai kolmannen kerran? Itselläni ei ainakaan ole halua pelata peliä uudestaan vaikka hyvä peli onkin.
Muuten sujuvaa avaruustoimintaa.
NHL 09
Warhammer 40,000: Space Marine PS3:lle ja Xbox 360:lle
Pelimekaniikka on perinteistä hack'n'slashia maustettuna roolipelimäisellä kehitys- ja kustomointisysteemillä. Yksinpelin lisäksi panostetaan moninpeliin ja luvassa on mahdollisesti myös yhteistyöpeliä verkossa.
THQ:n mukaan peliä ei nähdä kaupoissa ainakaan tänä vuonna, mutta ensimmäisen trailerin löydät jo lähdelinkin takaa.
Ubisoft kaivoi Driverin ja Killing Dayn naftaliinista
Ubi hankki Driverin ja sitä kehittävän Reflections Interactiven Atarilta jo vuonna 2006, mutta sen jälkeen on nähty vain Sumo Digitalin PSP:lle tekemä Driver 76. Ubi kuitenkin paljasti jo viime kesänä Reflectionsin valmistelevan uutta kaahailua.
Uusia tiedonjyväsiä No More Heroes 2:sta
Kolmevuotta ykkösosan jälkeen Santa Destroy on muuttunut turistikaupungiksi suurten korporaatioiden investointien takia. Pelissä seikkailevat edellisestä osasta tutut Travis Touchdown ja Silvia Chrystel. Desperate Strugglessa pelaaja haastaa yhä United Assassins Associationin jäseniä, joita on tällä kertaa mukana rutkasti enemmän.
Huippusuosittu Sushi Go Round Nintendon konsoleille
Pelissä pyöritetään omaa Sushi-ravintolaa. Erilaiset tehtävät, kuten reseptien painaminen mieleen, ruokien valmistaminen, tarjoilu ja nuhteeton asiakaspalvelu, vaativat tarkkaa ajanhallintaa. Pelin mittaan vastaan tulee vaativia pomoja, ankaria ruoka-arvostelijoita sekä hankalia asiakkaita.
Shaun White lautailee seuraavaksi vain Wiillä
Ubisoft Montrealin kehittämä jatko-osa tulee kauppoihin ensi joulun tienoilla.
BioShock-romaani syksyllä
Tor on toiminut myös viimeisimpien Halo-romaanien julkaisijana. Kirjojen tuoma menestys on kannustanut yhtiötä panostamaan enemmän pelikirjallisuuteen.
Ubisoft tarkentaa julkaisuaikataulujaan
Samaan ikkunaan mahtuvat Wiin Red Steel 2 ja Shaun White Snowboarding: World Stage sekä lisenssipeleistä muun muassa James Cameron's Avatar.
High Voltagelta kunnon grindaamista
Peliraati.fi neuvoo vanhempia peliasioissa
Lisää Lipsiä loppuvuodesta, mukana mm. MC Hammer
Pelin valikoimaan kuuluvat muun muassa MC Hammerin "U Can't Touch This" ja Coldplayn "Viva La Vida".
Number One Hits tukee edeltäjänsä tapaan Xbox 360:n liikkeentunnistavia mikrofoneja. Lisää kappaleita tuodaan tarjolle Xbox Liven välityksellä.
Xbox Livessä katkoksia (päivitetty)
(Päivitetty klo 16:52)
Pohjois-Korea valloittaa USA:n THQ:n räiskinnässä
Maa on joutunut Pohjois-Korean valtaamaksi. Pelaajat tarttuvat aseisiin vastarintaliikkeen noustessa kapinaan valloittajia vastaan.
Itagaki ja toverit uuden pelin kimpussa
Suuri osa Team Ninjan tuottajista, ohjaajista ja johtavista tekijöistä on siirtynyt uuteen studioon, jonka työntekijöiden luvataan olevan alansa taitavimpia. Mukaan mahtuu myös osaajia muun muassa Virtua Fighter 5:n tehneestä tiimistä.
Zunesta ja Xbox 360:sta aikaisempaa läheisempiä
Lisäksi ohjelmistojätti paljasti uuden Zune HD -mediasoittimen, jonka varusteluun kuuluu OLED-kosketusnäyttö, Wi-Fi ja laitteelle suunniteltu Internet-selain. Laite tuodaan kauppoihin syksyllä.
Microsoft lupaa kertoa lisää Xbox 360:n ja Zunen yhteistyöstä E3-messuilla ensi viikolla.
PlayStation Home ladattu 6,5 miljoonaa kertaa
– Meillä on aktiivinen käyttäjäkunta, eivätkä ihmiset käy enää vain kääntymässä, vaan he myös palaavat, mikä on tietysti olennaista tälläiselle palvelulle, kertoi Home-projektia vetävä Peter Edward.
Kojima paljasti Big Bossin
Afrika julkaistaan Pohjois-Amerikassa
Afrika ilmestyi Japanissa viime elokuussa ja muualla Aasiassa peli sai nimekseen Hakuna Matata.
Disneyltä Pirates of the Caribbean -roolipeli
Lisänimeä Armada of the Damned kantava peli sijoittuu aikaan ennen elokuvia, joten myös tarina kerrotaan irrallaan trilogiasta, vaikka mytologia onkin tuttua.
BioShock 2 ensin Eurooppaan (päivitetty)
Peli saapuu Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Jatko-osaa kehittää 2K Marin, kun vuoden 2007 alkuperäispelistä vastasivat 2K Boston ja 2K Australia.
Päivitys klo 00:15: Take-Two lisäsi vielä, ettei kaikkien versioiden päivämääriä vielä lyöty lukkoon.
Mafia II ja Red Dead Redemption viivästyvät
Peleille halutaan näin antaa enemmän kehitysaikaa ja varmistaa sekä laadukas pelikokemus että maksimaalinen menestys markkinoilla.
GTA IV:n toinen lisäepisodi: The Ballad of Gay Tony
Lisäepisodin pääosassa seikkailee Luis Lopez, yökerhomanageri Tony "Gay Tony" Princen apulainen. Pelaajan luvataan joutuvan tasapainoilemaan perheen ja ystävien uskollisuuden välillä.

