Uutinen

Lisää ladattavaa Virtual Consoleen

Nintendo on julkaissut tapansa mukaan uuden satsin pelejä Wiin Virtual Console- pelipalveluunsa. Kolmen uuden tulokkaan myötä Euroopan Virtual Consolesta löytyy nyt huimat 99 peliä.

Yksi viikon kolmesta pelistä on NESille vuonna 1987 ilmestynyt Balloon Fight, jonka tavoitteena on saada vastustajan ilmapallot rikki ennen kuin omat ehditään ampua. 500 Wii-pisteen hintaista peliä on mahdollista pelata yksinpelin lisäksi kaverin kanssa.

despire
Uutinen

Viikon kolmas Xbox 360 -demo: Overlord

Xbox 360:n alkukesä on osoittautunut vilkkaaksi paitsi uusien pelien myös ilmaisten demojen suhteen. Tänään Live-kauppapaikalle lisättiin pelattava maistiainen Codemastersin Overlordista, jossa pelaaja hallitsee riiviöjoukkoa aiheuttaakseen tuhoja mustan huumorin ja kieroutuneen parodian sävyttämässä satumaassa. Demo vaatii liki 900 megatavua vapaata kiintolevytilaa.

Overlord julkaistaan Xbox 360:lle ja PC:lle 29. kesäkuuta.

Hakkiz
Uutinen

Klassista tappomättöä PlayStation Storeen

PlayStation 3:n PS Storen valikoima lisääntyi tällä viikolla Mortal Kombat II -klassikolla. 2,99 euron retromättöä on päivitetty muun muassa verkkopelillä ja kiintolevyltä se vie tilaa 250 megaa.

Ninja Gaiden Sigman jo muiden alueiden Storeissa julkaistua demoa ei vieläkään näy Euroopassa, eikä nyt ilmestynyt traileri juurikaan lohduta. Onneksi tilin tekeminen muille alueille on kohtalaisen helppoa.

Oliver
Uutinen

Assassin’s Creed marraskuussa

Ubisoftin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle odotettu Assassin’s Creed julkaistaan maailmanlaajuisesti marraskuussa.

Ubin Montrealin studion kehittämän pelin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1191, jolloin kolmas ristiretki riehui Pyhällä maalla. Pelaajan hahmona on Altair, salamurhaaja, jonka tavoitteena on lopettaa vihamielisyydet hiljentämällä konfliktin molemmat osapuolet.

Sitkeiden huhujen mukaan pelissä saattaisi lisäksi olla elementtejä aikamatkailusta, mutta Ubilta ei ole kommentoitu tietoja.

Oliver
Uutinen

Miljoona PS3-konsolia myyty PAL-alueilla

Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) johtaja David Reeves on kertonut PlayStation 3 -konsoleita myydyn Euroopassa ja muilla PAL-alueilla jo yli miljoona kappaletta. 23. maaliskuuta julkaistu laite saavutti rajapyykin alle kymmenessä viikossa eli nopeammin kuin ensimmäinen Pleikkari tai PS2.

Reeves painotti luvun tarkoittavan nimenomaan kaupoista asiakkaille myytyjä konsoleita.

Oliver
Uutinen

Smash Brothers Brawlin ohjaustavat julki

Wiille ainakin Pohjois-Amerikassa ja Japanissa vuoden 2007 aikana ilmestyvän Super Smash Bros. Brawl -mätkintäpelin alati päivittyvä kotisivu on uusimmalla päivityksellään paljastanut pelin käytettävissä olevat ohjaustyylit. Sarjan ystävät varmasti ilahtuvat tarjonnan monipuolisuudesta.

Omaa suosikkimaskottiaan voi ohjata joko poikittain käännetyllä Wii-kaukosäätimellä, Wii-kaukosäätimen ja nunchukin yhdistelmällä, Wiin Classic-ohjaimella tai vaikkapa vanhalla GameCube-ohjaimella - oman maun mukaisesti!

Guardian Viper
Arvostelu

Open Season

Karvakamujen konsoliversio on elokuvaa huomattavasti karvaampi kokemus.
kaba
Uutinen

Testaa, onko sinusta varjojuoksijaksi

Ristiriitaisia tunteita herättäneestä FASA Studion Shadowrun-räiskinnästä on nyt julkaistu kauppapaikalla demo. Reilun gigatavun kokeiluversio antaa maistiaisia ihmisenä ja haltiana pelaamisesta.

Taistelukenttänä toimii Power Station, jossa Lineagen ryökäleet yrittävät ryöstää RNA Globalin visusti vartioiman artifaktin. Kaikki apuvälineet eivät ole käytettävissä.

Moninpelimättöjen lisäksi mukaan on mahdutettu kolme ensimmäistä harjoitusosiota, jotka perehdyttävät teknologian ja magian hyödyntämiseen taistelun tuiskeessa.

Paavo Niskala
Uutinen

Huhu: Kolme Nintendo-pomoa jättämässä yhtiön (päivitetty)

Game Informer raportoi verkkosivuillaan huhuista, joiden mukaan Amerikan Nintendon johtohenkilöistä kolme olisi jäämässä pois yhtiön palveluksesta yhtiön päätettyä siirtää markkinointiosastonsa Redmondista San Franciscoon ja New Yorkiin.

Nintendon kerrotaan antaneen työntekijöilleen mahdollisuuden muuttaa mukana. Raporttien mukaan johtoportaan George Harrison, Perrin Kaplan ja Beth Llewelyn sekä 90 prosenttia osaston henkilöstöstä olisi kuitenkin jättämässä tehtävänsä.

Paavo Niskala
Uutinen

Resident Evil 5 aikaisintaan ensi keväänä?

Resident Evil 5:n puuttuminen Capcomin kuluvan tilivuoden viimeisimmästä talousraportista antaa aiheen olettaa pelin julkaisun siirtyvän seuraavalle tilivuodelle. Capcomin tilivuosi päättyy maaliskuun lopussa.

Kuluvan vuoden suunnitelmissa on kuitenkin PS3:n ja X360:n Devil May Cry 4, jonka odotetaan myyvän 1,8 miljoonaa kappaletta. Wiille julkaistaan Resident Evil 4 Wii edition sekä Resident Evil: The Umbrella Chronicles, joille povataan yhteensä reilun miljoonan myyntiä.

Oliver
Uutinen

Ninja salamurhaa Xboxilla

Xbox Liven kauppapaikalle on tänään ilmestynyt Tenchu Z:n demo. Vajaat 642 megatavua tilaa vaativa kokeiluversio päästää pelaajat maistelemaan, miltä näkymättömästi liikkuvan ja silmänräpäyksessä salamurhaavan ninjan elämä maistuu.

Keskiaikaiseen Japaniin sijoittuva Tenchu Z julkaistaan Xbox 360:lle kesäkuun lopulla kymmenien tehtävien ja yhteistyömoninpelin kera.

Hakkiz
Uutinen

Fallout 3 tehokonsoleille ensi vuonna

Game Informer -lehti aikoo ensi kuun numerossaan paljastaa ensimmäiset yksityiskohdat odotetusta Fallout 3 -roolipelistä, joka PC:n lisäksi ilmestyy myös PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ensi vuoden syksyn aikoihin.

Sarjaa alunperin kehittänyt Black Isle Studios joutui sulkemaan ovensa omistajansa Interplayn rahavaikeuksien vuoksi ja Fallout-oikeudet ovat nyt Bethesda Softworksin hallussa. Viime aikoina muun muassa The Elder Scrolls IV: Oblivionilla mainetta kerännyt Bethesda vastaakin Fallout 3:n kehityksestä.

Oliver
Uutinen

Suomen Xbox Soundtracks -finalistit valittu

Suomen Xbox Soundtracks -kilpailun finalistit ovat selvillä. Valinnan suoritti Heikki Paasosen, Jasper Pääkkösen ja Nuppu Stenforsin muodostama raati. Viimeiseen viisikkoon selvinneet artistit paljastetaan 10. kesäkuuta Xbox.comissa.

Kansa voi puolestaan 11. päivästä lähtien äänestää suosikkifinalistiaan heinäkuun 10. päivään saakka. Voittajalle on luvassa äänityssessio Universal Musicin studiolla sekä Samsung-musiikkipuhelin.

Paavo Niskala
Uutinen

Gastronaut Studios muistaa Small Armsin ystäviä

Live Arcaden tarjontaan jo tovin kuulunut Small Arms sai lisäpaketin, joka sisältää kaksi uutta hahmoa, taistelukenttää ja saavutusta. Uudet soturit ovat tiikeri Ivar ja mammutti Gullarp. Hintaa pakkauksella on 250 Microsoft-pistettä eli kolmisen euroa.

Tämän lisäksi peliin julkaistiin ilmainen päivitys. Tavallisen bugikorjailun ohella muun muassa asetasapainoa ja ruudunpäivitystä parannettiin.

Paavo Niskala
Uutinen

God of Warin PSP-demo syksyllä

SCEA ilmoittaa God of War: Chains of Olympus -pelin demon ilmestyvän syyskuussa ainakin Jenkeissä.

Innokkaimmat eurooppalaisetkin pystyivät rekisteröitymään pelin kotisivuilla ilmaisen demon arvontaan, mutta vielä ei ole tietoa toimitetaanko demoja vanhalle mantereelle.

Oliver
Uutinen

Lost Planetin erikoiskartta yleiseen jakeluun

Lost Planetin moninpeli saa huomenna pienen päivityksen, kun Capcom julkaisee Battlegrounds-kartan yleiseen jakeluun. Lupausten mukaan sen saa ladattua Live-kauppapaikalta ilmaiseksi.

Raunioituneeseen kaupunkiin sijoittuva Battlegrounds on ollut aiemmin vain pelin erikoisversiota pelaavien ulottuvilla.

Hakkiz
Uutinen

Z-Trip rakentaa musaraidat jenkkifutispeliin

Eri artisteja mielenkiintoisin tuloksin yhdistelevän mash-up-genren lähes yksinteoin luonut DJ Z-Trip huolehtiii 2K Sportsin tulevan All-Pro Football 2K8 -jenkkifutispelin musiikkiraidoista.
Oliver
Uutinen

Massiivista verkkovakoilutoimintaa PlayStation 3:lle

Jo jonkin aikaa huhumyllyssä pyörinyt Sony Online Entertainmentin kehittämä verkossa moninpelattava The Agency -agenttiseikkailu julkistetaan ilmeisesti tarkemmin seuraavassa PSM-lehdessä.

Alustavasti pelin luvataan tarjoavan toimintaa ja seikkailua , mutta myös salaliittoja ja petturuutta, mitä lajityypissä ei aikaisemmin ole nähty. Lisäksi etenemiseen vaikuttavat hahmon asusteet, joten maastopukuja ja muita uniformuja kannattaa vältellä, jos haluaa pysyä tiettyjen piirien huomaamattomissa.

Oliver
Arvostelu

Call of Duty 3

Toista maailmansotaa ja teräväpiirtonatseja? Uuden konsolisukupolven ansiosta tylsät ideat sentään näyttävät hyvältä.
feldon
Uutinen

EA lupaa mullistaa virtuaalifutiksen jälleen kerran

Syksyllä on jälleen uuden FIFA-pelin vuoro, kun vuoden 2008 painos astelee nurmikentille. Tällä kertaa Electronic Arts lupaa PS3- ja Xbox 360 -versioiden tarjoavan todellisen uuden sukupolven futiskokemuksen.

FIFA 08 kehittää entisestään pelimoottoria, joka niitti kehuja viime syksynä. Tekoälyn visioidaan olevan aivan uudella tasolla. Laukauksissa huomioidaan tuhat ja yksi tekijää mukaan lukien ilmanpaine. Kikkailuun taasen tuo uusia ulottuvuuksia tuore riplausjärjestelmä.

Paavo Niskala
Uutinen

Uusia karttoja Pac-Maniin 26 vuoden tauon jälkeen

Microsoft ja Namco Bandai julkistivat New Yorkissa järjestetyn Pac-Man-tapahtuman yhteydessä Pac-Man Championship Editionin, joka saapuu Live Arcadeen huomenissa. 800 Microsoft-pistettä eli noin 9,6 euroa kustantava peli sisältää ensimmäiset uudet pillerinpopsintaan tarkoitetut sokkelot sitten vuoden 1981.

Pac-Man Championship Edition kattaa kuusi uutta pelimuotoa, jotka testaavat pelaajien taitoja aikarajojen puitteissa. Lisää haastetta tuovat muun muassa rajoitettu näkyvyys, kasvava nopeus ja dynaamisesti muuttuvat sokkelot.

Paavo Niskala
Uutinen

Sonyn uusi blu-ray-soitin herätti toiveet PS3-alennuksesta

Sony tuo tällä viikolla Pohjois-Amerikan markkinoille uuden blu-ray-soittimen, jonka hinnaksi kerrottiin noin 500 dollaria, mikä on 100 dollaria vähemmän, kuin mitä yhtiö aikaisemmin ilmoitti. Sonyn puoli vuotta sitten esittelemästä ensimmäisestä blu-ray-soittimesta hinta on laskenut jo puoleen.

Sonyn mukaan halvemmat komponentit ja tuotannon tehostaminen ovat mahdollistaneet edullisemman hinnan. Sterne Agee & Leach Inc.

Oliver
Uutinen

Gears of Warista kirja ja sarjakuva

TeamXbox raportoi, että Halo-kirjasarjan kolmesta ensimmäisestä osasta vastannut DelRey Books julkaisee elokuussa Gears of War -romaanin. Ilmeisesti kirjoittajana häärii Stephen L. Kent, joka on muun muassa Rogue Clone ja The Clone Republic -tieteisromaanien takana.

Lisäksi Boom Studiosin kerrotaan julkaisevan virallisen sarjakuva-albumin elokuussa. GoW-sarjiksen parissa häärää televisiosarja Eurekaa kirjoittanut Andrew Cosby.

Paavo Niskala
Arvostelu

Shadowrun

Shadowrun näyttää, ettei kaikkien verkkoräiskintöjen tarvitse noudattaa samaa kaavaa.
Paavo Niskala
Julkaisu

Ninja Gaiden Sigma

Ikäraja: 18+

The ultimate ninja is back – more challenging and more beautiful than ever. Ninja Gaiden, the game that Gamespot called “about so close to perfection as action games get”, is making its debut on the Playstation 3. Play as Ryu Hayabusa, a young master ninja who seeks vengeance against those who attacked his village and stole the Dark Dragon Blade. Featuring exclusive new features including dual wielding weapons, deadly new enemies, and the ability to play as Rachel.

Jyri Jokinen
Uutinen

Leffoja urakalla peleiksi

Lähinnä Ubisoftille tehtailemistaan Brothers In Arms -peleistä tunnetun Gearbox Softwaren perustaja Randy Pitchford on kertonut James Cameronin vuoden 1986 hittileffaan perustuvan Aliens-toimintapelin olevan jo hyvää vauhtia kehityksessä.

Leffan merijalkaväen sotilaat ovat olleet muottina monen räiskintäpelin, eikä vähiten Halon, hahmogallerialle, joten tietysti Aliens-pelikin seuraa tapahtumia sekalaisen joukkion näkökulmasta. Segan ja 20th Century Foxin julkaisemaa peliä odotetaan uuden sukupolven alustoille vuonna 2009.

Oliver
Uutinen

Forza 2 ei auttanut Xbox 360:aa Japanissa

Toukokuun 27. päivään päättyneen viikon myyntiluvut kertovat, että Forza Motorsport 2:n julkaisu Japanissa ei onnistunut parantamaan merkittävästi Xbox 360:n myyntiä. Konsoleita kaupattiin 2 044 pelaajalle, mikä on 18 yksikön parannus edeltävään viikkoon.

Media Createn lukujen mukaan Forza 2 jäi kaikkien alustojen pelilistalla 11. tilalle Nintendon tehokaksikon nimikkeiden hallitessa kymmenen parhaimman joukkoa edelleen. Wiin ja DS:n myyntiluvut nousivat selkeästi.

Paavo Niskala
Uutinen

Sony Ericsson suunnittelee PSP-puhelinta

Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkiviraston USPTO:n tietokannoista löytyy Sony Ericssonin toukokuun lopussa jättämä hakemus pelipuhelimesta, joka mukaan liitettyjen konseptikuvien perusteella muistuttaa hiukan PSP-käsikonsolia.

Kääntyvällä näytöllä varustettu laite yhdistää PSP:n kontrolleihin numeronäppäimet, jolloin molemmat käytt

Oliver
Julkaisu

Practical IQ

This is the follow up to PQ, however has had a big overhaul offering a better gaming experience and graphics. It also uses the online capabilities of the PSP allowing the user to post their score/rank online for all to see. This really does allow you to see how clever you are compared to the rest of the world.

The basis of the game is to complete a range of puzzle levels in the fastest time possible. This involves opening doors, moving boxes and blocking lasers. So, the faster you are the better your score and the cleverer you are.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Super Pocket Tennis

Heitä pallo ilmaan ja iske!

Pelaa nyt täysiä tennismatseja kaksin- tai nelinpelinä ystäviesi kanssa langattomasti missä haluat. Syöttöjä ja palautuksia voit harjoitella pelaamalla konetta vastaan. Useita pelimoodeja, neljä erityyppistä peliympäristöä ja yllätysominaisuuksia. Pelaajahahmoja on valittavissa kaikkiaan kaksikymmentä - kaikilla erilainen pelityyli.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Maxxed Out Racing: Nitro

Blast down the roads of Japan in this, the ultimate boy racer game!

  • Get behind the wheel of up to 31 cars!
  • Speed your ride up to insane levels with the booster
  • Test your wits and skill against another player
  • Live the life of a Boy Racer…with the story mode!
Jyri Jokinen
Julkaisu

Global Defence Force Tactics

The Global Defence Force is back - in a never-before-seen war-simulation environment!

  • Lead an elite GDF unit to overcome the aggressive alien invasion.
  • This time, the adventure goes way beyond cities like Tokyo and London…it goes all the way down the subterranean nests of these foul creatures.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Special Forces

Put your skills to the ultimate test as a member of Special Forces!

  • Your mission is to solve emerging violent crimes…and it's up to you to choose how to solve them.
  • From convenience store robber to airport hijackings, the Special Forces must complete each mission in the fastest time, capturing enemies and protecting team mates.
Jyri Jokinen
Julkaisu

25 to Life

Ikäraja: 18+

25 to Life is the game the streets have been waiting for. Play as either cops or gangsters, in this urban-based third person shooter. The game delivers intense online gameplay for up to 16 players, as well as a rich single player experience. Set in the heart of today’s cities, experience the gritty lifestyles of police task forces or as a gangster survive the local neighborhood thugs while fighting your way up the ranks.

Jyri Jokinen