Ubisoft valtaa Louvren toukokuussa
Paikalle kutsutaan tietenkin vain valikoituja pelialan ja lehdistön edustajia, mutta me muut pääsemme varmasti osallisiksi julkistuksista ja yllätyksistä, joita luvataan tällekin vuodelle.
Korista ja katufutista PS3:n Storeen
SingStar Studios vastaa kritiikkiin
Wiillä pelaaminen parantaa kirurgien suorituskykyä
Tulokset saatiin, kun kahdeksan apulaislääkäriä lämmitteli pelaamalla Wiillä tunnin verran ennen ProMIS-harjoitustyökalulla treenaamista. Konsolilla pelanneet saivat 48 prosenttia paremmat pisteet tyäkalujen hallinnasta ja suorituskyvystä kuin lämmittelemättä treenanneet.
Wiin Pro Evolution Soccer 2008 maaliskuussa
Pelaajaa ohjataan käyttämällä Wiimotea. Erinäiset kikat onnistuvat hienoisilla käsiliikkeillä. Lisäksi ympäröiviä tiimikavereita voi ohjeistaa juoksemaan vapaaseen tilaan tai vastaanottamaan syöttöä. Esimerkiksi liukutaklaukset puolestaan onnistuvat nunchukulla.
Epic tekee tilaa testaajille
Suunnitelmat ovat vielä alkutekijöissään, mutta yhtiö osti jo kahden hehtaarin kokoisen tontin 1,57 miljoonalla dollarilla (noin 1,07 miljoonaa euroa).
Pinball FX sai uuden flipperipöydän
Pinball FX on Zen Studiosin Live Arcadeen kehittämä flipperipeli, joka sisältää muun muassa tuen kameraohjaukselle. Pelin hintalapussa lukee 800 pistettä eli vajaat kymmenen euroa.
Päivitys toi uusia ominaisuuksia Virtua Fighteriin
Nyt tietyt hahmot voivat pukea ylleen eri asukokonaisuuksiin kuuluvat housut ja paidan. Muihin uudistuksiin kuuluu muun muassa verkkomättöjen uusintojen tallennusmahdollisuus.
Konsoli huomaa päivityksen automaattisesti pelin käynnistyessä ja saadessa yhteyden verkkopalveluun.
Uusi Dragon Ball Z PS3:lle ja X360:lle
PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ilmestyvä peli sisältää verkkopelin ja konsolien tarjoamien tehojen kerrotaan mahdollistavan näyttävät 3D-efektit, jotka hämärtävät rajaa videopelin ja anime-sarjan välillä.
Namco Museum DS
- 1-4 pelaajalle (Pac-Man VS.: moninpeli yhdellä pelikortilla)
- Koe alkuperäiset Namcon kolikkopeliklassikot DS:n kahdella näytöllä
- Nauti langattomista moninpeleistä Pac-Man VS. -pelissä kolmen kaverisi kanssa
- Sisältää seuraavat pelit: Pac-Man VS. (2003), Dig Dug II (1987), Galaga (1981), Galaxian (1979), Mappy (1983), Xevious (1982), The Tower of Druaga (1984) sekä kaikkien aikojen suosituimman kolikkopelin Pac-Man (1980)!
Godzilla Unleashed
- Moninpelitilat tukevat jopa neljää pelaajaa
- Täysin uudelleensuunniteltu 3D-taistelusysteemi
- Kekseliäs ja uudelleenpelattava epälineaarinen tarina
- 23 pelattavaa hirviötä mukaan lukien Tohon (Godzillan alkuperäisluoja) hyväksymiä uusia ja klassisia hirviöitä
- Vähintään 8 tuhottavaa ympäristöä, joissa on monista osista rakentuvia taloja ja päivitetyt fysiikat
- Kekseliäs taistelusysteemi, johon kuuluu lisävoimia, lähitaistelua ja paljon muuta
Dragon Ball Z: Budokai Tenkaichi 3
Horse Life
- Valitse oma hevosesi. Sisältää 3 erirotuista hevosta + bonus
- Pidä hevosesi iloisena: syötä, huolehdi, puhdista ja ratsasta hevosellasi
- Kouluta hevostasi erilaisia kisoja varten ja paranna hevosesi taitoja
- Voita kohtaamasi vastustajat voittaaksesi mestaruuden
- Ansaitsemallasi rahalla voit ostaa tarvikkeita, ruokaa ja vaatteita hevosellesi
- Hyödyntää DS:n ominaisuuksia täydellisesti – hauska ja uusi pelitapa
FIFA Street 3
Ninja Reflex
Ninja Reflex
Jackass
Zoo Tycoon 2
Suite Life of Zack & Cody: Circle of Spies
Ben 10: Protector of Earth
Ensisilmäyksellä 10-vuotias Ben Tennyson näyttää aivan tavalliselta pojalta. Kun tutustut häneen tarkemmin, huomaat hänen olevan itse asiassa maailman nuorin supersankari, joka pysäyttää pahiksia niin maan päällä kuin avaruudessa! Ben 10: Protector of Earth asettaa pelaajan harteille Cartoon Networkin suositun Ben 10 -sankarin viitan.
Avatar: Burning Earth
Megaman ZX Advent
Bratz: Super Babyz
Pro Evolution Soccer 2008
- Rakenna oma joukkueesi ja taistele eri puolilta maailmaa tulevia eliittiseuroja vastaan haastavassa World Tour -pelimuodossa
- Pelaa jopa kolmea muuta pelaajaa vastaan monen kortin pelissä
Geometry Wars: Galaxies
Worms: A Space Oddity
Now everyone can join in the experience of Worms: A Space Oddity. Enjoy a host of new Worms party games and take on friends in classic Worms matches. The more players put into the game, the more they get out!
Pro Evolution Soccer 2008
Muina uudistuksina ovat entistä realistisempi ja kauniimpi peligrafiikka, parempi ja monipuolisempi syöttely- ja kikkajärjestelmä sekä entistä hiotumpi pelattavuus.
Dancing Stage Hottest Party
Dancing Stage Hottest Party Bundle
Cars: Mater-National
Uutena pelimuotona mukana on muiden muassa Monster Mode -pelitila, jossa kisataan suurin renkain kuuden kansainvälisen auton kesken.
