Haastattelussa Dan Paladin
Pinball Hall of Fame PSP:lle
Pohjois-Amerikassa PSP:n Pinball Hall of Fame julkaistaan marraskuun 22. päivä kohtuulliseen 30 dollarin hintaan. Euroopan julkaisusta ei ole vielä tietoa.
Manailua ainakin DS:llä
Vastaavasti toinen peleistä, Seiken Densetsu 4, on kolmiulotteinen RPG, josta ei ole vielä paljon tietoja. Toistaiseksi pelin alusta ja julkaisuajankohta ovat hämärän peitossa.
Operation Flashpoint: Elite -traileri
Sotaa päästään leikkimään marraskuussa.
Pelikuvaa PGR3:sta
Project Gotham Racing 3 on Microsoftin ja Bizarre Creationsin kaahailupeli Xbox 360 -konsolille. Tuotos ilmestyy kauppoihin konsolin julkaisun yhteydessä.
Kuvia Koein futuristisesta PS3-kaahailusta
Vaikka peli sijoittuukin 2200-luvulle, on siinä vahva western-tunnelma. Lajin nimi on Inertia, jossa mieleisekseen muokattavilla leijuvehkeillä taistellaan voitosta aseidenkin voimalla. Myös kauniita luonnonympäristöjä voi käyttää hyväkseen muiden kilpailijoiden eliminoimiseksi.
Ubilta urbaanibreikkausta PS2:lle
Kuudessa eri pelimuodossa on kolme eri vaikeustasoa ja kolmessa bailupelimuodossa tuetaan jopa kahdeksaa tanssijaa. Pelissä on tuki myös EyeToy-kameralle.
Hollywood-veteraaneja GUN-peliin
Pelin pääroolissa on Thomas Jane (The Punisher), joka antaa äänensä kostonhimoiselle Colton Whitelle. Näyttelyn lisäksi myös kantrilaulajana kykyjään koetellut Kris Kristofferson (Blade) esittää Coltonin isää, Nediä.
Nanostray Eurooppaan
Kahdeksan uutta Kameo-kuvaa
Kameo: Elements of Power ilmestyy Xbox 360 -konsolille vuoden lopulla.
Uusi kuva Perfect Dark Zerosta
Rare on puolestaan päivittänyt oman Perfect Dark Zero -sivustonsa uudella taustakuvalla ja yhdellä pelin musiikkiraidalla.
Brothers in Arms: Earned In Blood
Darkwatch
Tecmo Classic Arcade
Fable: The Lost Chapters (Classics)
From Russia With Love
The Sims 2
FIFA 06
Battlefield 2: Modern Combat
Tiger Woods PGA Tour 06
NBA Live 06
Hello Kitty Roller Rescue
Taito Legends
The Warriors
Scooby-Doo! Unmasked
Need for Speed: Most Wanted
Dead to Rights II
Sniper Elite
Fahrenheit
Outlaw Tennis
Delta Force: Black Hawk Down
Kasariklassikoita WRC: Rally Evolvediin
Audi Sport quattro S1 tuli suomalaisille tutuksi jo '83 Hannu Mikkolan ohjastamana. Takavetoinen Lancia Rally 037 ei enää vuonna 1985 pärjännyt nelivetoisille kilpakumppaneille ja Markku Alen siirtyi Lancia Delta S4:n rattiin. Ensimmäisen voiton S4:lle ajoi kuitenkin Henri Toivonen.
Pelaaja-lehti uudistuu
”Videopelien uusi aika koittaa parin kuukauden kuluttua, kun Xbox 360 julkaistaan. Ensi vuonna ilmestyvät myös PlayStation 3 ja Nintendon uusi konsoli. Myös lehden täytyy vastata uuden sukupolven haasteisiin ja kasvavan pelaajajoukon tarpeisiin”, sanoo Pelaajan päätoimittaja Thomas Puha.
Turok seuraavalle sukupolvelle
Ensimmäinen Buena Vistan Unreal-moottoria käyttävä peli on seuraava Turok, jonka oikeudet siirtyivät Buena Vistalle Acclaimin konkurssin jälkimainingeissa. Propaganda Gamesin kehittämä dinosaurustoiminta ilmestyy useille alustoille.
Poliisipäällikkö vaatii boikottia True Crimelle
Sekä Kelly että poliisiliitto tuomitsevat myös ex-poliisi Bill Clarkin osallistumisen pelin tekoon. NYPD -tv-sarjaakin tuottanut Clark toimi pelissä teknisenä neuvonantajana.
PSP:n Prince of Persian ekat kuvat
Uusin tiedote lupaa peliä jo jouluksi, vaikka eilen puhuttiin vielä ensi vuodesta.
PSP:n 2.0-ohjelmisto kräkätty
Kehitystä jarruttaa vielä tiedostojen 64 kilon kokoraja, mutta luultavaa on, että tämäkin rajoitus saadaan pian kierrettyä.