Uutinen

Koko Sony tukemaan PlayStation 3:n julkaisua

Samalla kun Sonyn sijoittajille järjestämässä strategiakokouksessa ilmoitettiin työvoiman vähentämisestä seitsemällä prosentilla ja kuluvan tilivuoden odotettavissa olevista tappioista, kerrottiin hiukan myös suunnitelmista PlayStation 3:n varalle.

Sonyn ensimmäisen ei-japanilaisen pääjohtajan, Sir Howard Stringerin mukaan julkaisu on edelleen aikataulussa vuoden 2006 keväällä. Tosin vieläkään ei varmistettu, koskeeko aikataulu koko maailmaa.

Oliver
Uutinen

PES5 lokakuun 20. päivä

Euroopan Konami on vahvistanut Pro Evolution Soccer 5:n PS2- ja Xbox-versioiden julkaisupäiväksi 20. lokakuuta. PC-versio ilmestyy viikkoa myöhemmin ja PSP:lle futispelien kunkku saapuu marraskuun aikana.
Oliver
Uutinen

Tutkimus: Pelaajat ovat tunteellista väkeä

Bowen Reasearch -tutkimuslaitoksen mukaan yli kaksi kolmasosaa pelaajista on sitä mieltä, että pelien tunnevaikutus on suurempi tai pian samalla tasolla kirjojen, elokuvien ja musiikin kanssa.

Erityisesti yksinpelattavien roolipelien kerrottiin herättävän usein voimakkaita tunteita. Pelisarjoista pinnalle nousi Final Fantasy ja monet pelaajat mainitsivat, että Aeriksen kuolema Final Fantasy VII:ssä nosti kyyneleet silmiin.

Oliver
Uutinen

Kuvia Xbox 360:n Gears of Warista

Xbox 360:n tiimipohjaisesta toimintapelistä Gears of Warista on ilmestynyt kolme uutta kuvakaappausta ja kolme taidekuvaa. Microsoft julkaisee Epic Gamesin kehittämän Gears of Warin vuoden 2006 aikana.
Hakkiz
Uutinen

Microsoft järjestäytyy uudelleen

Ohjelmistojätti Microsoft on ilmoittanut järjestäytyvänsä uudelleen. Prosessissa yhtiöön syntyy kolme jaostoa, joilla jokaisella on oma toimitusjohtajansa. Pääjohtaja Steve Ballmerin mukaan muutoksella haetaan toimintatehokkuuden parannusta ja siten tiukempaa otetta kiristyvistä markkinoista.

Microsoftin uudet jaostot ovat Platform Products & Services, Business ja Entertainment & Devices.

Hakkiz
Uutinen

Kaksi uutta kuvaa Amped 3:sta

2K Gamesin Amped 3 -lumilautailupelistä on julkaistu kaksi tuoretta kuvaa. Peli ilmestyy Xbox 360 -konsolille, mutta sarjan edellisistä osista vastannut Microsoft ei ole enää kuvioissa mukana. Amped 3 tarjoaa näillä näkymin huomattavasti edeltäjiään arcademaisemman pelikokemuksen. Tuotoksen julkaisuaika on vielä vahvistamatta.
Hakkiz
Uutinen

Dose Oy matkalla yrityssaneeraukseen

Lahden käräjäoikeudelle jätetty konkurssihakemus Dose Oy:stä on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Yritys on asetettu 16. syyskuuta väliaikaiseen toimenpidekieltoon, mikä käytännössä estää velkojia perimästä saataviaan ennen varsinaisen yrityssaneerauksen aloittamista.
Kanis
Uutinen

Dragon Quest VIII Jenkkeihin Final Fantasy XII:n kera

Square Enix on ilmoittanut Dragon Quest VIII: Journey of the Cursed King -roolipelin ilmestyvän Pohjois-Amerikassa marraskuun 22. päivä. Jenkkiversioon on päivitetty muun muassa englanninkieliset ääninäyttelijät, orkesterille sovitettu ääniraita, uusitut valikot, uudet taistelukyvyt ja parannellut animaatiot.
Oliver
Uutinen

Prince of Persia 3 sai taas uuden nimen

Hetken aikaa jo lisänimellä Kindred Blades tunnettu kolmas Prince of Persia on saanut uudeksi nimekseen Prince of Persia: The Two Thrones, joka tietenkin viittaa pelin kahteen pelattavaan prinssiin. Pelisarjan uusin julkaistaan nykyisille kotikonsoleille ja PC:lle jouluksi.
Oliver
Uutinen

Madden 06 -kuvia

EA on julkaissut Madden-jenkkifutissarjansa tuoreimman painoksen Xbox 360 -versiosta muutamia hyvälaatuisia kuvia. Pelin olisi tarkoitus tulla markkinoille Microsoftin uuden konsolin julkaisupelinä.
Paavo Niskala
Uutinen

EA julkaisee Frame City Killerin PAL-alueilla

Electronic Arts julkaisee Namcon Frame City Killerin PAL-alueilla. Kyseessä on Xbox 360:lle kehitetty epälineaarinen toimintapeli, joka sijoittuu keksittyyn suurkaupunkiin. Pelin PAL-julkaisu ajoittuu ensi vuoden alkuun.
Hakkiz
Uutinen

Halo 2:n keräilyversio johtaa oikeusjuttuun

Tanskalainen metallipakkausvalmistaja Glud & Marstrand (G&M) on haastanut Microsoftin ja Halo 2 Limited Collector's Editionin metallipakkauksen valmistaneen Vivan oikeuteen Washingtonissa. G&M:n mukaan Microsoft on rikkonut salassapitosopimuksen ja vuotanut salaista tietoa tanskalaisyrityksen kilpailijalle.

Glud & Marstrand on kehittänyt mitoiltaan DVD-koteloa vastaavan SteelBook-pakkausmenetelmän erilaisille CD- ja DVD-julkaisuille. G&M tarjosi teknologiaansa Microsoftille vuonna 2002, jolloin yritykset hyväksyivät myös salassapitosopimuksen.

Hakkiz