Uusi Driver kurvaa myös PSP:lle
Driver: Parallel Linesin PS2- ja Xbox-versiot ilmestyvät 17.3. mutta PSP-version julkaisupäivästä ei vielä ole tietoa.
WWE Smackdown! vs. RAW 2006
Suomen pelimarkkinat vakaina viime vuonna
Kappalemäärin mitattuna PC- ja PC-multimedian osuus oli 39 % (2004: 33%) ja konsolipelien (2004: 61 %). Euromäärissä mitattuna konsolipelimarkkinat olivat vieläkin suuremmat osuuden ollessa 70 %.
Hideo Kojimalta podcast
Sonylta kahden gigan Memory Stick PSP:lle
Aikaisemmin PSP:lle sopivaa kahden gigan muistikorttia on ollut saatavilla SanDiskiltä ja molemmat vamistajat ovat kertoneet tuovansa jossain vaiheessa markkinoille vieläkin tilavampia kortteja.
PSP kiinnostaa Googlea
"Yhdysvalloissa on jo noin viisi miljoonaa PSP:tä, joissa kaikissa on Wi-Fi -valmius.
Call of Duty 2 päivittyy
Moninpelaajien hartaasti odottama moninpelipäivitys antaa vielä odottaa itseään, mutta Activisionin mukaan kehitystiimi tekee vielä töitä verkkopelin ongelmien ratkomiseksi. Toiseen maailmansotaan sijoittuvan räiskinnän Live-puolta on kritisoitu rankalla kädellä pelaajien toimesta verkkoviiveen, puuttuvien ominaisuuksien sekä pienen pelaajamäärän takia.
Onimusha: Dawn of Dreams
Atelier Iris: Eternal Mana
Tak 3: The Great JuJu Challenge
Project Zero 3: The Tormented
The Sword of Etheria
Suikoden Tactics
Drakengard 2
DT Racer
World Poker Tour
Merrickin seuraaja valittu
Rantalentis ennen ninjoja
Xbox 360:n dashboardiin päivitys
Pakollisena julkaistu päivitys on jo tätä lukiessasi ladattavissa Xbox Livestä.
Colossus saa erikoispakkauksen
VU Gamesilla pyyhkii hyvin
Hyvää tulosta edistivät World of Warcraft -PC-roolipeli yli 5,5 miljoonalla tilaajallaan, sekä 50 Cent: Bulletbroof, jota myytiin yli miljoona kappaletta vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Uusi Black-traileri ja tuoreita kuvia
- Black-traileri, MOV-tiedosto (50 Mt)
(Tallenna hiiren oikealla näppäimellä)
370 000 PS2-konsolia Suomessa
Konsolien menekin imussa myös pelimyynti kasvoi viime vuonna yli 20 prosenttia reiluun 300 000 kappaleeseen.
Rockstar taas oikeuteen GTA:n seksisisällöstä
Syyttäjä Rockard Delgadillon mukaan Take-Two salasi tarkoituksella pelin sisällön saadakseen sen myös "Adult Only" -pelejä välttelevien kauppaketjujen hyllyille.
Fire Emblem: The Sacred Stones
Splinter Cell: Double Agent vasta syksyllä
Tarkkaa julkaisupäivää ei ole nimetty, mutta suurella todennäköisyydellä peliä voi odotella markkinoille syyskuussa.
Tähtien sodan rintamalle vahvistuksia
Paketin kentät ovat Bespinin Cloud City, Yavin 4:n Arena sekä Rhen Varin Harbor ja Citadel, joissa kaikissa päästään pelaamaan Conquest-, Capture the Flag ja Hero Free-For-All -pelimuotoja.
Guilty Gear -mättöä PSP:lle ja DS:lle
PSP:n Guilty Gear Judgment sisältää käytännössä kaksi eri peliä. Mukana on käännös Guilty Gear X2 #Reload -2D-mätöstä, sekä sivuttain rullaava Guilty Gear Judgment -2D-toimintapeli. Judgmentissa on valittavana 20 eri GG-hahmoa, 18 eri tasoa ja joukko erikoisliikkeitä. Molemmat pelit tukevat langatonta kaksinpeliä.
PSP:n Killzone loppuvuodesta
Microsoft laskee Xbox 360:n myyntitavoitetta
Pelimyynti sen sijaan on luistanut erinomaisesti, sillä tutkimusyritys NPD:n mukaan Yhdysvalloissa jokaista konsolia kohti myytiin keskimäärin yli neljä peliä. Microsoftin tulos 31.
Pelaa! -lehti Tilt-kauppoihin
Unreal 3 -pelimoottori Revolutionille?
Ainakin tähän asti on ollut vielä täysin hämärän peitossa, kykenisikö Revolution pyörittämään Unreal 3 -moottoria. Ilmoituksen perusteella vastaus on kyllä, mikä antanee hieman viitteitä koneen graafisista tehoista.
Nintendo DS uudistuu sittenkin
Valkoisen DS Liten koko on 133 x 79,9 x 21,5 millimetriä, kun vanha malli oli 148,7 x 84,7 x 28,9 millimetriä. Painokin on pudonnut 276 grammasta 218 grammaan. Hinta veroineen on 16800 jeniä eli noin 120 euroa.
Vinkistä kiitokset fDiamondille
Konamilta kaikkea kivaa PSP:lle
Keväällä sikäläisiin kauppoihin saapuun Gradius Portable -kokoelma, joka Japanissa julkiastaan ensi kuussa. Kokoelma sisältää viisi Gradius-räiskintää: Gradius, Gradius II, Gradius III, Gradius IV ja Gradius Gaiden.
Uutta tarjontaa kauppapaikalla
Viime aikoina kasvaneen trendin mukaisesti Xbox 360:n kauppapaikalle on ilmaantunut uusi ilmainen kokeiluversio ladattavaksi. Tällä kertaa vuorossa on helmikuussa ilmestyvä toimintakaahailu Full Auto ja demolla on kokoa noin 650 megatavua. Full Auton julkaisusta vastaa Sega ja peli ilmestyy tämän hetken tiedon mukaan 17. helmikuuta yksinoikeudella Xbox 360:lle.
Jak X: Combat Racing
Seuraava Splinter Cell siirtyi syksyyn
Ubi ilmoitti myös kolmannen neljänneksensä (loka-marraskuu) myynnin kohonneen 250 miljoonaan euroon, jossa kasvua oli 35 prosenttia viime vuodesta. Hittituotteita olivat tietysti King Kong sekä viimeisin Prince of Persia.