Uutinen

Avaruusasema pystyyn Wiillä

Wahoo Studios tekee parhaillaan Wiille Space Station Tycoonia, jolla on paljon yhteistä studion Live Arcadessa menestyneen Outpost Kaloki X:n kanssa. Wiillä nähtävä tuotos on kuitenkin suunniteltu vain Nintendon uutuuskonsoli tähtäimessä.

Space Station Tycoonin pääosassa ovat Shawn ja hänen apinaystävänsä Tam. Epälineaarisessa kampanjassa ideana on rakentaa avaruusasemia, joilla vierailevat asiakkaat täytyisi pitää tyytyväisinä.

Paavo Niskala
Uutinen

Sosiologi: 'Tappajapelit' eivät tee lapsista tappajia

Etelä-Kalifornian yliopiston sosiologin Karen Sternheimerin mukaan syytettäessä videopelejä nuorten väkivaltaisuudesta unohdetaan se tosiasia, että vaikka pelaaminen on kasvanut räjähdysmäisesti, on nuorisoväkivallan määrä romahtanut.

Kymmenessä vuodessa Doomin (1993) julkaisun jälkeen henkirikoksista epäiltyjen nuorten pidätykset ovat laskeneet 77 prosenttia, vaikka välissä on ehditty julkaista useita väkivaltaisempiakin pelejä. Todennäköisyys tulla tapetuksi koulussa on seitsemän 10 miljoonasta.

Oliver
Uutinen

Puhalla tulipalot sammuksiin SimCityssä kesällä

Electronic Arts julkisti virallisesti tuovansa legendaarisen SimCityn DS:lle maailmanlaajuisesti ensi kesänä.

SimCity DS:ssä pelaajat pääsevät muun muassa mikrofonin ansiosta puhaltamaan tulipaloja sammuksiin ja allekirjoittamaan kosketusnäytön avulla julistuksia. Langaton tiedonsiirto mahdollistaa kommunikaation pelaajien välillä.

Fanien iloksi kaupunkeihin saa rakennettua tunnettuja maamerkkejä laajasta valikoimasta.

Paavo Niskala
Uutinen

Sony-pomo: Kauppojen PS3-pinot ovat hyvä merkki

Sony Computer Entertainment American (SCEA) johtaja Jack Tretton kertoi yhtiön saavuttavan kahden miljoonan Pohjois-Amerikkaan toimitetun PS3-konsolin tavoitteensa maaliskuun loppuun mennessä, mutta uskoi pulan konsoleista jatkuvan huhti-toukokuulle asti.

Puheet laitepulasta ovat varmasti yllätys kaikille, jotka ovat saaneet lukea nettisivujen raportteja kauppojen hyllyillä seisovista PS3-laatikoista. Trettonin mukaan tämä on kuitenkin vain paikallista ja joillakin alueilla laite on ollut loppuunmyyty julkaisusta lähtien.

Oliver
Uutinen

Wanhassa Satamassa pelataan maaliskuun alussa

Helsingin Wanhassa Satamassa järjestetään 3.–4. maaliskuuta Toys4Boys-messut. Xbox 360 esiintyy messujen molempina päivinä julkkisten seurassa. Vierailijoilla on mahdollisuus haastaa rallikuski Jussi Pinomäki, kilpa-autoilija Markus Palttala ja Mighty44-yhtyeen solisti Pete Project Gotham Racing 3:ssa. Haasteen voi heittää myös kotisohvalta Xbox Liven välityksellä.

Peliaikataulu rakentuu seuraavasti:

Hakkiz
Uutinen

Monsterimetsästys jatkuu PSP:llä syksyllä

Japanissa viime viikolla julkaistu Monster Hunter Portable 2nd ilmestyy ensi syksynä Euroopassa nimellä Monster Hunter Freedom 2.

Sarjan pelejä on myyty maailmanlaajuisesti jo 2,4 miljoonaa kappaletta ja Monster Hunter Portable 2nd:in on laskettu ensimmäisellä viikolla kelvanneen noin 700 000 japanilaiselle metsästäjälle.

Monster Hunter Freedom 2 pohjautuu vain Japanissa PS2:lle julkaisuun Monster Hunter 2:een ja sisältöä on puolet enemmän kuin PSP:n ensimmäisessä Monster Hunter Freedomissa.

Oliver
Uutinen

Ubisoftin salamurhaajasta lyhytelokuva

Ubisoft avaa Montrealissa digitaalista mediaa käsittelevän studion, jonka ensimmäisenä tehtävänä on luoda tulevaan Assassin's Creediin perustuva kahdeksan minuutin lyhytelokuva. Pätkän pääosassa nähdään pelin päähenkilö salamurhaaja Altair.

Uusi studio tavoittelee elokuvien ja pelien tekemisen yhdistämistä. Tavoitteena on tehdä interaktiivisia elokuvia, joiden tapahtumiin katsojat pääsevät vaikuttamaan pelkän seuraamisen sijaan.

Paavo Niskala
Uutinen

Sensible Soccer Live Arcadeen kesällä

Codemastersin Nick Pili paljasti pelitalon virallisilla foorumeilla julkaistussa haastattelussa, että X06-tapahtumassa paljastettu Live Arcade -versio Sensible Soccerista ilmestynee ladattavaksi kesällä. Hän lupasi tarkempia ilmoituksia ajankohdasta ja monista ominaisuuksista tapahtuvan lähiaikoina.

Live Arcadessa nähtävä nimike rakennetaan Sensible World of Soccer 96/97:n pohjalta, eikä peruspelimekaniikkaan ole koskettu lainkaan.

Paavo Niskala
Uutinen

Segalta Kultainen kompassi

Ensi jouluksi leffateattereihin saapuva The Golden Compass (Kultainen kompassi) -fantasiaseikkailu saa tavalliseen tapaan seurakseen myös pelin. The Golden Compass perustuu Philip Pullmanin His Dark Materials (Universumin tomu) -trilogian ensimmäiseen osaan ja siinä seurataan nuoren Lyra-tytön tarinaa.

Lyran lisäksi pelihahmoina ovat Pantalaimon, Lyran daimon eli eräänlainen eläinsielu, sekä voimakas jääkarhu Iorek Byrnison. Riippuen hahmosta, toiminnan painopiste vaihtelee tutkiskelusta ja esineiden keräilystä ongelmanratkaisuun ja taisteluihin.

Oliver
Uutinen

PS3:n ja PSP:n etäyhteys lähikuukausina?

BBC:n PSP:tä käsittelevän jutun mielenkiintoisin osuus oli PS3:n ja PSP:n välisen Remote Play -toiminnon lähitulevaisuus.

PSP:llä voi siis selata ja toistaa PS3:n kovalevyllä olevia kuva-, video- ja äänitiedostoja. Tällä hetkellä langaton yhteys toimii vain suoraan laitteiden välillä noin 25-30 matkalla.

Oliver
Uutinen

Uusi Stuntman tänä vuonna

PS2:n haastavimpiin peleihin kuulunut Stuntman saa jatkoa PS3:lla, PS2:lla sekä X360:lla vielä tämän vuoden aikana.

Vaikka Stuntman: Ignitionin kehittäjä onkin Reflectionsin sijaan Paradigm Studios ja julkaisijakin on vaihtunut Atarista THQ:ksi, on pelin perusrunko säilynyt samana eli pelaaja etenee urallaan suorittamalla leffojen toimintakohtausten tarkkuuta vaativia ajotehtäviä.

Oliver
Uutinen

Seuraavaan GTA-peliin luonnolliset liikkeet?

3D-animoinnin työkaluja kehittävä NaturalMotion on ilmoittanut aloittaneensa yhteistyön Grand Theft Auto -sarjasta tunnetun Rockstar Gamesin kanssa. Tarkoitus on räätälöidä NaturalMotionin Euphoria-moottori osaksi Rockstarin uuden sukupolven pelejä.

Euphoria käyttää PlayStation 3:n ja Xbox 360:n tehoja ihmiskehon ja sen motorisen hermoston simuloimiseen luoden täysin interaktiivisia hahmoja, jotka käyttäytyvät aina eri tavalla. Sen avulla päästään eroon vamiiksi purkitetuista animaatioista ja tuloksena on huomattavasti rikkaampi sekä eläväisempi pelikokemus.

Oliver
Uutinen

Halo-teema kitarasankarien tilutettavaksi?

Verkossa pyörii Official Xbox Magazinesta alkunsa saaneita huhuja, joiden mukaan Halo Theme Mjolnir Mix kuuluu Xbox 360:n Guitar Hero II:n ladattaviin lisäbiiseihin. Kyseessähän on Halon legendaarinen teemakipale kitaravirtuoosi Steve Vain tulkitsemana.

RedOctane ei ole suostunut vahvistamaan huhua. Itse peli julkaistaan kevään aikana.

Paavo Niskala
Uutinen

MotoGP '07 keulii Xbox 360:lle ja PC:lle

THQ:n MotoGP-sarja nähdään toista kertaa Xbox 360:lla loppuvuodesta, kun MotoGP '07 kaasuttelee kauppoihin. Peli lupaa tarjota entistä aidomman kisakokemuksen. Esimerkiksi radan varrella pyöriä ihastelevat katsojat ovat vuorovaikutuksessa tapahtumien kanssa.

Mukana on luonnollisesti aikaisempaa enemmän ratoja sekä moottoripyöriä. Vuoden 2007 painoksessa nähdään uutena luokkana 800-kuutioiset ja osakilpailuna Misano. Kaupunkiajoa sisältävään Extreme-moodiin taasen lisätään tuoreita muokkausmahdollisuuksia. Live-puolen herkkuihin kuuluvat verkkoturnaukset.

Paavo Niskala
Uutinen

Capcom liittyi Unreal Engine 3 -kerhoon

Tuorein Unreal Engine 3:n lisensoija on Capcom, joka käyttää pelimoottoria Pohjois-Amerikassa kehitettävässä, vielä julkistamattomassa projektissa. Viime viikollahan myös Activision ilmoitti ottavansa Epic Gamesin menestyneen ohjelmiston käyttöönsä.

- Unreal Engine, joka on enemmän kuin pelimoottori, antaa kehittäjätiimille mahdollisuuden luoda laatukokemuksen, jollaista pelaajat odottavat Capcomin tuotteelta, Capcomin Mark Beaumont totesi tyytyväisenä.

Paavo Niskala
Uutinen

Ei tärinöitä eikä hinnanalennusta PS3:lle

GameDaily-sivuston haastattelema Sony Worldwide Studiosin johtaja Phil Harrison ei ole huolissaan PlayStation 3:n viime aikoina saamasta huonosta julkisuudesta, sillä hänen mukaansa konsolin hankkineet asiakkaat ovat olleet siihen erittäin tyytyväisiä.

Harrisonin mielestä jutut kauppojen hyllyillä seisovista konsoleista johtuvat siitä, että Sony hoitaa tavarantoimitukset hyvin, joten laitteita on jatkuvasti saatavilla. Mikäli Harrisoniin on uskomista, niin kauppiaidenkin mielestä PS3:n kysyntä on ennennäkemätöntä.

Oliver
Uutinen

Kehittäjä palkitsee Alien Hominid HD:n parhaat

Keskiviikon Live Arcade -viihteestä vastaa tällä kertaa 800 Microsoft-pisteen eli noin 9,6 euron hintaisena kauppapaikalle huomenna ilmestyvä Alien Hominid HD. Mukana on 16 kenttää ja seitsemän minipeliä. Live-tuki löytyy enimmillään neljälle pelaajalle.

Pelin kehittäjä The Behemoth tarjoaa lisämausteen ennätystulosten metsästäjille jakamalla viikon tulostaulujen ykkösille komeita pystejä. Kehittäjät ottavat yhteyttä onnekkaisiin Liven välityksellä theBehem0th-pelaajatunnuksen ominaisuudessa.

Paavo Niskala
Uutinen

Electronic Arts vaihtaa johtajaa

Jo 23 vuotta Electronic Artsin palveluksessa ollut Larry Probst jättää 16 vuotta kuluttamansa pääjohtajan pallin huhtikuun alussa.

Paikan täyttää John Riccitiello, joka vuonna 2004 lähti EA:n toimitusjohtajan paikalta perustamaan Elevation Partners -rahoitusyhtiötä, jossa vaikuttaa muun muassa U2-yhtyeen nokkamies Bono.

Oliver
Uutinen

PSP-hakkerit BBC:n haastattelussa

Melko pian PSP-käsikonsolin julkaisun jälkeen alkoi Sonyn kilpajuoksu laitteen ohjelmiston aukkoja hyväksikäyttäviä hakkereita vastaan. BBC on haastatellut aiheen tiimoilta niin Sonyn edustajaa, kuin myös paria PSP-hakkeripiirien vaikuttajaa.

Sonyn huolena ei niinkään ole kotitekoisten käyttöjärjestelmien ja ohjelmien pyörittäminen PSP:llä, vaan tietenkin piratismi. Yhtiön edustajan mukaan Sony vastustaa tiukasti kaikkia toimia jotka helpottavat tai hyödyttävät piratismia.

Oliver
Uutinen

Resistanceen lisukkeita jo huhtikuussa?

Sonyn pelistudioiden johtaja Phil Harrison kertoi Newsweekin haastattelussa, että Resistance: Fall of Man -toimintapeliin aletaan julkaista verkosta ladattavia lisäosia huhtikuusta alkaen. Uudella materiaalilla laajennetaan muun muassa pelin tarinaa sekä tapahtumapaikkoja ja luvassa on myös kokonaan uutta sisältöä.

Mikäli lisukkeet toimivat hyvin ja miellyttävät pelaajia, uskoo Harrison pelin mielenkiinnon jatkuvan aina mahdolliseen jatko-osaan asti.

Oliver
Uutinen

Konsolien strategioissa on eroja

Media-analyyseja tekevän Screen Digestin tuorein tutkimus paljastaa selkeitä eroja kolmen konsolivalmistajan strategioissa markkinaosuuksien valtaamisessa. Avainasemassa on tietenkin sisältö eli pelit, mutta kaikki kolme lähestyvät tuotantoa hiukan eri suunnista.

Sony tähtää oman pelituotantonsa kasvattamiseen ja sen omissa studioissa työskentelee nyt kaksi kertaa enemmän väkeä, kuin PS2:n julkaisun aikoihin. 2200-päinen henkilöstö jakautuu 14:ään studioon, jotka kaikki yhtä lukuunottamatta ovat keskittyneet PS3-kehitykseen.

Oliver
Uutinen

PS3-pelien hinnat selville

Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) on vahvistanut omien peliensä, kuten MotorStormin ja Resistancen, hinnoiksi 59,99 euroa.

PlayStation Networkista ladattavat pelit kuten BlastFactor, flOw, Super Rub a Dub ja Tekken 5: Dark Resurrection maksavat ainakin alkuvaiheessa 2,99 - 9,99 euroa. Muun verkosta ladattava materiaalin, kuten esimerkiksi SingStarin lisäbiisien tai vaikkapa MotorStormin lisäpakettien hinnoittelu alkaa 99 sentistä.

Oliver
Uutinen

Crazy Frog vaivaa vielä viisi vuotta

Viikon tärkein peliuutinen on ehdottomasti Myriad Interactiven ja Eric Wernquistin sekä Kaktus Filmin sopimus The Crazy Frog -pelien julkaisemisesta Euroopassa vuoteen 2012 asti. Lisenssi kattaa myös kaikki muut hullun sammakon musavideoista tutut hahmot.

The Crazy Frog -pelejä on myyty maailmanlaajuisesti jo yli miljoona kappaletta ja edellinen julkaisu oli PS2:lle ja PC:lle viime jouluksi ilmestynyt Crazy Frog Racer 2.

Oliver
Uutinen

Sam & Maxin kehittäjällä suunnitelmia Xbox 360:lle

Episodista Sam & Max -seikkailua kehittävä Telltale Games hakee Xbox 360 -ohjelmoijaa. Työpaikkakuvauksen mukaan ohjelmoijan vastuulla olisivat muun muassa PC-pelimoottorin ydinkomponenttien kääntäminen Microsoftin konsolille ja uusien, alustakohtaisten ominaisuuksien lisääminen.

Viime vuonna Telltale ilmaisi kiinnostuksensa kehittää Sam & Maxia PC:n lisäksi konsoleille. Studio haki aiemmin myös Wii-ohjelmoijaa, mutta paikka on tiettävästi jo täytetty.

Hakkiz
Uutinen

Maistiaisia Mestarien liigasta Xbox 360 -pelaajille

Tapansa mukaisesti Electronic Arts julkaisee UEFA Champions League 2006-2007:stä demon kauppapaikalla. Kokeiluversiossa päästään pelaamaan yksi puoliaika viimevuotisen finalistiparin eli Arsenalin ja Barcelonan välisestä trilleristä.

Lisäksi mukana tulee video, joka opastaa Xbox 360 -version Ultimate Team Moden saloihin. Kyseisessä moodissa pelaajat voivat avittaa unelmajoukkuettaan keräämillään korteilla, jotka saattavat kääntää ottelun kulun.

Pelin kokoversio julkaistaan 23. maaliskuuta, mutta demolle ei vielä tarkkaa julkaisupäivää annettu.

Paavo Niskala
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Wii on konsoleista ympäristöystävällisin

hardCOREware.net-sivusto otti ja testasi uuden sukupolven konsolien energiankulutusta hieman leikkimielessä mittaamalla laitteiden tehoja eri toimintojen aikana.

Tuoreinta Zeldaa pyörittävä Wii nieli tehoa 30 minuutin testisession aikana keskimäärin noin 18 wattia. Tehosyöpöin oli NBA 2k7:n grafiikoita ruudulle puskenut PlayStation 3, joka imi virtaa 194 watin teholla Gears of Waria lukeneen Xbox 360:n tyytyessä 185 wattiin.

Paavo Niskala
Uutinen

Uutta sisältöä Midwayn taisteluihin

IGN on saanut tietoja Battlestations: Midwayhyn tulossa olevasta lisäsisältöä. Maaliskuussa sodanjanoiset pelaajat voivat ladata kauppapaikalta 600 Microsoft-pisteen eli noin 7,2 euron hintaisen paketin, joka sisältää tehtävän, moninpelikartan sekä viisi sotakonetta.

Uudessa The Raid on Truk -tehtävässä pelaajat pääsevät osallistumaan Operation Hailstoneen, joka oli massiivinen hyökkäys japanilaisten Carolina-saarilla sijaitsevaan tukikohtaan. Oikeaan taisteluun otti osaa yhteensä lähes 1000 lentokonetta.

Paavo Niskala
Uutinen

Kirja valottamaan Mass Effectin taustoja

Biowaren kehittämästä Mass Effectistä julkaistaan toukokuussa kirja, jonka tarkoituksena on toimia roolipelin prologina. Kirjan julkaisijana toimiva Del Rey julkaisi myös ensimmäiset kolme Halo-romaania.

Studion oman Drew Karpyshynin kynäilemä Mass Effect: Revelation asettaa sotasankari David Andersonin tukalaan tilanteeseen. Tutkiessaan armeijan huippusalaisen tutkimuslaitoksen jäänteitä hän pääsee pahaenteisen salaliiton jäljille. Toverinaan Andersonilla on epäluotettava muukalaisagentti ja perässään salamurhaaja.

Paavo Niskala
Uutinen

Crackdown-kehittäjä hamuaa jo jatko-osaa

CVG haastatteli Real Time Worldsin Stephen Iannettaa, joka oli mukana Crackdownin kehitystyössä suunnittelemassa muun muassa leikkikenttänä toimivaa kaupunkia. Hän kertoi haastattelussa, että halukkuutta jatko-osan kehittämiseen löytyisi.

- Tämän pelin tekeminen oli mahtavaa - se oli rankkaa ajoittain, mutta haluaisimme todellakin viedä eteenpäin tällaista genrerajoja rikkovaa hiekkalaatikkopelityyppiä. Olemme oppineet joitakin asioita, ja jos tekisimme Crackdown 2:n... Haluaisin nähdä sen tapahtuvan, Iannetta mietti.

Paavo Niskala
Uutinen

Itagakilta jotain uutta?

Team Ninjan kantava voima Tomonobu Itagaki paljastaa CVG:n haastattelussa, että kehittäjä aikoo julkistaa lähiaikoina uuden pelin. Itagaki kertoo, että kyseinen nimike on aivan erilainen, kuin häneltä on totuttu näkemään.

Asia paljastui, kun omaperäiseltä japanilaiselta kysyttiin, saattaisiko hän työskennellä kokonaan uusien pelien parissa.

- Julkistan sellaisen pelin lähitulevaisuudessa. Nimeä lukuun ottamatta se on aivan erilainen kuin mikään muu tekemäni peli, Itagaki vastasi.

Paavo Niskala
Uutinen

Vain yhden saavutuksen tähden

Xbox 360:n gamerscoresta ja saavutuksista on kasvanut varsinainen ilmiö, jota käsittelemään on perustettu kokonaan uusia verkkosivuja.

Tuoreimpana osoituksena ihmisten pakkomielteistä Xbox360Achievements.org organisoi tempauksen, jonka tarkoituksena on napata NBA Live 07:n "Online with 1,000 people"-saavutus.

Tavoitteena on siis saada pelin Live-linjoille samanaikaisesti 1000 pelaajaa. Tempaus tapahtuu nyt sunnuntaina kello 22.00 Suomen aikaa. Saavutuksen nappaamiseksi ei tarvitse olla pelaamassa peliä, vaan pelkän ESPN-radiopalvelun kuunteleminenkin riittää.

Paavo Niskala
Uutinen

Alien Hominid ensi viikolla Live Arcadeen

1UP.com-sivusto haastatteli Microsoftin Aaron Greenbergia Live Arcaden nykytilanteesta. Monet palvelun ystävät ovat saaneet niellä viime aikoina karvasta kalkkia, kun odotetut pelijulkaisut ovat viipyneet viipymistään, eikä uutta pelattavaa ole saatu joka viikko.

Greenbergin mukaan ensi viikolla tilanteeseen tulee taas muutos, kun Alien Hominid julkaistaan Live Arcadessa. Kyseessähän sivuttain skrollaava toimintapeli, jota värittävät tyylitellyt käsinpiirretyt grafiikat.

Pelin hintaa tai tarkempia ominaisuuksia ei vielä paljastettu.

Paavo Niskala
Julkaisu

Darwin

Kuka se Darwin oikein olikaan? Nyt laitetaan kuitenkin historiankirjat uusiksi, sillä Darwin on alkukantaisessa kylässä asuva nuori apina. Darwinilla on uljas unelma kehittää itseään ja ympäristöään uutta elämää ja lopulta ihmisyyttä kohti.

  • Johda ihmiskunnan evoluutiota
  • Opeta apinat metsästämään, taistelemaan ja lopulta puhumaan!
  • Tavoitteena kehittää apinat ihmisiksi asti
Jyri Jokinen
Julkaisu

Tennis Pro

Ammattisi on tenniksen pelaaminen, tavoitteesi on päästä maailman parhaaksi. Alussa sijoituksesi maailmanlistalla on 101, mutta kun kehityt pelaajana voit päästä listalla eteenpäin.

  • Mukana pelaajaedittori, jolla voit muokata pelihahmoasi
  • Mukana myös nelinpeli
  • Hieno grafiikka
Jyri Jokinen
Julkaisu

Skate Attack

Skeittilauta alle ja temppuja vääntämään! Skate Attack on pelipläjäys jossa on parhat puolet Tony Hawk's -skeittauspeleistä ja Jet Set Radio Futuren hulvattomasta sarjakuvamaisesta skeittailusta. Tuloksena on hupaisin ja svengaavin skeittauspeli ikinä!

  • Kuusi pelattavaa hahmoa
  • Jopa neljän pelaajan moninpeli
  • Loputon määrä temppuyhdistelmiä
Jyri Jokinen
Julkaisu

Grand Theft Auto: Vice City Stories

Ikäraja: 18+

Since its release in October, Grand Theft Auto: Vice City Stories for the PSP system has garnered praise and acclaim worldwide.

Grand Theft Auto: Vice City Stories offers PlayStation 2 system owners a big screen experience of the same storyline and missions, featuring the open-world, innovative gameplay, incredible production values and diverse music that are the trademarks of the Grand Theft Auto franchise.

Jyri Jokinen