Uusia konsoli- ja ohjainkuoseja horisontissa: Nintendo julkisti Monster Hunter -teemaisen Switchin sekä Pro-ohjaimen
Monterimainen konsolipaketti sekä ohjain siintää horisontissa.
Monterimainen konsolipaketti sekä ohjain siintää horisontissa.
Tämän aarteen kimppuun päästään aiottua myöhemmin.
Nyt ei pitäisi hahmojen ihan heti loppua.
Vuosi 2021 vaikuttaa lupaavalta indiepelien rintamalla.
Täydellisen autenttista mopoilusimulaatiota tarjoava Elasto Mania tehdään uusiksi niin PC:lle kuin ensimmäistä kertaa konsoleillekin.
Eihän tässä ajassa ehdi edes nokkaa tuhistuttaa.
Peter-setä on täällä taas!
Räiskähtelevän pirtsakka Balan Wonderworld saa ensi viikolla ennakkomaistiaisen demon muodossa.
Balan Wonderworld on Sonic the Hedgehogin ja NiGHTSin luoneiden Yuji Nakan ja Naoto Ohshiman käsialaa. Mielikuvituksellisen seikkailun demo lupailee paria pelituntia joko soolona tai kaverin kanssa yhteistyössä. Kaikkia 12 maailmaa ei luonnollisestikaan pääse kokemaan, vaan maistiainen on napattu tarinan alkumetreiltä. Kokeilemaan pääsee kaikilla julkaisualustoilla 28. tammikuuta.
Respawnin Apex Legends etenee vauhdilla kohti kahdeksatta kauttaan.
Varsin suosituksi kohonneen battle royale -rymistely Apex Legendsin kahdeksas kausi kulkee ytimekkäällä nimellä Mayhem. Tällä kertaa karkeloihin liittyy varsin räiskähtelevä ja suorasukainen persoona Fuse, jonka motiiveja ja taustakuvioita muutoinkin kerrataan uutisen loppuun upotetulla esittelyvideolla.
Piraattiseikkailu King of Seas saa julkaisunsa helmikuun 18. päivä.
King of Seas tarjoaa piraattihenkistä toimintaropellusta maailmassa, joka generoidaan erikseen jokaiselle pelikerralle. Dynaamisen miljöön lupaillaan lisäksi reagoivan pelaajan puuhasteluihin luoden näin jatkuvasti uusia haasteita selvitettäväksi. Tärkeään rooliin kohoaa myös meritaisteluissa käytettävä oma piraattipaatti, mitä voi kustomoida yli 900 eri esineellä.
3DCloudsin kehittämä King of Seas julkaistaan PC:lle, Xbox Onelle, PlayStation 4:lle sekä Switchille.