Kuva
Xbox One ja ohjain vihreällä pohjalla

Xbox One

Uutinen

Star Wars -elokuvien tähti John Boyega esittelee trailerilla Battlefront II:n uusia ominaisuuksia

Star Wars -elokuvissakin nähty John Boyega toimii uudenkarhean Star Wars Battlefront II -trailerin tunnelmankohottajana.

Boyega kertaa liki viiden minuutin trailerilla esimerkiksi räiskinnän sijainteja, sankareita, pelimuotoja sekä ikonista hahmovalikoimaa. Suurennuslasin alla ovat myös viisi eri moninpelimuotoa, joista Starfighter Assault päästää pelaajat aina legendaaristen hävittäjien ohjaimiin saakka. Boyega itse pääsee osaksi Battlefrontin kahinoita, kun miekkosen tulkitsema Finn saapuu pelaajien ulottuville julkaisun aikoihin.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Evil Within 2 säikyttelee puolen tunnin pelikuvavideolla

Dualshockers-sivusto on päässyt testaamaan The Evil Within 2 -säikyttelyä peräti puolen tunnin verran.

The Evil Within 2 heittää tarinan keskiöön ensimmäisen pelin protagonistina päteneen Sebastian Castellanosin. Puolen tunnin videopätkä keskittyy esittelemään uusia alueita ja säikyttelyjä pelin neljännestä ja viidennestä osiosta. Pomovastuksista nähdään ainakin taideteosten vuoksi murhaamaan päätyvä Stefano Valentini.

Jaakko Herranen
Uutinen

Avoimeen pelimaailmaan loikkaava Monster Hunter: World julkaistaan tammikuussa

Capcomin työstämä Monster Hunter: World on saanut julkaisuajankohdakseen tammikuun 26. päivän.

Pitkäikäisen sarjan massiivisimmaksi osaksi mainostettu Monster Hunter: World heittää hirviönmetsästyksen valtavaan avoimeen maailmaan. Miljöötä hehkutetaan eläväksi ja hengittäväksi ekosysteemiksi toinen toistaan mielikuvituksellisempine hirviöineen ja olentoineen. Tehtäviä voi tahkota joko yksin tai kolmen kaverin kera, joten samoissa sessioissa voi olla pelaajia mistä päin maailmaa tahansa.

Jaakko Herranen