Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Bungien Frank O'Connor piinapenkissä

Bungien Frank O'Connor on tullut Halo-faneille tutuksi muun muassa Weekly Update -hehkutusten ansiosta. XCN:n haastattelussa hän kertoo studion työntekijän näkemyksiä viisi vuotta täyttäneen pelisarjan suosiosta ja yhtiön tulevaisuudesta. Polttavin puheenaihe on luonnollisesti Halo 3, josta on alkanut hiljalleen putoilla julkisuuteen fanien kaipaamaa informaatiota.

Millaiset olivat odotuksesi sarjan suhteen ensimmäisen Halon ollessa vielä alkutekijöissään?

Frank O’Connor: Halo itse asiassa aloitti taipaleensa reaaliaikaisena strategiapelinä Macintoshille, mutta Bungien väellä oli niin paljon ideoita tarinan suhteen, että vähitellen peli kasvoi ulos RTS-genrestä ensimmäisestä persoonasta kuvatuksi räiskinnäksi. Se siirtyi myös Macintoshilta PC:lle ja lopulta Xboxin yksinoikeuspeliksi asti. Peli kävi läpi paljon kehitystä, ja se kuulostaa aika rajulta, mutta oikeastaan se oli hyvin kitkaton prosessi. Kun ajoneuvojen ja fysiikoiden käyttämisestä tuli hauskempaa, kävi selväksi, että Halon kuuluisi olla toimintapeli strategian sijaan. Onneksi se päätyi olemaan juuri se peli, jonka me kaikki tunnemme ja jota me kaikki rakastamme tänään!

Onko sarja ylittänyt odotuksenne?

Frank: Halo-universumin menestys ja laajeneminen ovat taatusti asioita, jotka hieman yllättivät Bungien. Olemme aina valmiita tämänkaltaisille asioille, mutta se fakta, että meillä on nyt toimintafiguureja, Marvel-sarjakuvakirja, leluja, pelejä, New York Times –bestseller romaaneja ja menestyneitä soundtrackeja, on aina yllättävää. En usko, että Jason Jones olisi voinut arvata tätä Bungieta perustaessaan. On ehdoton nautinto nähdä rakastamamme universumin laajenevan ja tulevan niin rakastetusti omaksutuksi fanien toimesta.

Halo 2 on hyvin suosittu Xbox Livessä. Kuinka aiotte jatkaa pelin tukemista tulevaisuudessa?

Frank: Halo jatkaa edelleen yhtenä Xbox Liven suosituimmista peleistä, ja minun henkilökohtainen ennusteeni on, että ohitamme vielä Gears of Warin, vaikkakin ehkä vain lyhyeksi aikaa. Uskon, että yksi Halo 2:n Xbox Livessä jatkuvan suosion syistä on seuranhakujärjestelmämme. Se on hyvin käyttäjäystävällinen ja tekee helpoksi pelien löytämisen valtavan pelaajamäärän seasta. Tämä pitkäaikainen menestys on ollut mahtavaa meille kehittäjinä sekä myös fantastista faneille, joten haluamme palkita ne ihmiset, jotka pelaavat Halo 2:ta verkossa. Yksi tapa, jolla jatkamme tukea, on matchmakingin playlistien päivittäminen. Tarkkailemme niitä hyvin huolellisesti nähdäksemme, mikä on suosittua ja mikä ei, mikä aiheuttaa huijausta ja niin edelleen. Yksi asia, joka on fanien keskuudessa epäsuosittua, on se, kun joudumme poistamaan playlistin, kuten teimme hiljattain Team SWATin kohdalla. Meidän täytyy tehdä niin, koska meillä on valtava pelaajapopulaatio, ja joskus meidän pitää tasapainottaa playlistejä tekemällä uhrauksia. Se on työn vaikea osa, mutta meillä on muutamia yllätyksiä ja herkkupaloja Xbox 360:n Halo 2 –pelaajille tulevina kuukausina. Pitäkää silmällä Bungie.netiä saadaksenne tietää lisää.

Voitko kertoa meille hieman yksityiskohtia vasta ilmoitetuista Halo 2:n ladattavista kartoista?

Frank: Me tosiaan ilmoitimme, että yksi tavoista, joilla pidämme Halo 2 –yhteisön pelin parissa, on uusien karttojen tekeminen. Emme ole kertoneet, kuinka monta teemme – luvassa ei ole kymmeniä kenttiä, joten älkää innostuko liikaa – emmekä ole ilmoittaneet, mitä ne kentät ovat. Mutta nautitte niistä varmasti. Luottakaa minuun, olen pelannut kaikkia niistä, ja ne ovat fantastisia. Meiltä on kysytty, miksi ne ovat saatavilla vain Xbox 360:lla, ja kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei meillä ole tarpeeksi resursseja rakentaaksemme ja testataksemme karttoja sekä Xboxille että Xbox 360:lle. Ne ovat hyvin erilaisia alustoja, eikä meillä ole tarpeeksi työvoimaa. Meidän oli valittava alustoista toinen, joten valitsimme sen, kummalla uskomme olevan eniten Halo 2 –pelaajia ensi vuonna, ja se on Xbox 360. Tiedämme, että tämä on huono uutinen alkuperäisen Xboxin omistajille, enkä halua käskeä ihmisiä ostamaan Xbox 360:aa, sillä tiedän, ettei se ole aina mahdollista. Mutta jos olet iso Halo-fani, luulen että sinun täytyy joka tapauksessa hankkia 360 ensi vuonna. Pyydän siis anteeksi, että kentät ovat saatavilla vain Xbox 360:lla, mutta tiedän fanien nauttivan niistä, ja uskon niiden elävöittävän peliä paljon ennen Halo 3:n saapumista.

Mikä Halo 2:een kohdistunut kritiikki vaikutti teihin eniten?

Frank: Halo 2:n suhteen hauska asia on, että saamme vihaisimmat valitukset ihmisiltä, jotka pelaavat sitä eniten. Meillä on tämä kumma kaksijakoisuus, kuten Halo2Sucks.com-sivuston ihmisten, jotka eivät muuta teekään kuin pelaavat Halo 2:ta ja ovat kuitenkin pistäneet pystyyn sivuston valittaakseen siitä. Jotkin valituksista ovat täysin järjettömiä ja jotkin pitkälti paikkansapitäviä, mutta suurin valituksenaihe on, että pelimuoto A ei ole yhtä hyvä kuin pelimuoto B. Niin yllättävää kuin se onkin, kaikki Halo-pelaajat eivät ole samanlaisia. Toiset tykkäävät hyvin erilaisista asioista. Toinen tyypillinen valitus: Ase A on paljon voimakkaampi kuin ase B, ja se tekee pelistä tasapainottoman. Me olemme itse asiassa säätäneet aseiden tasapainotusta aikaisemmin, ja päinvastoin kuin jotkin ihmiset ajattelevat, Halo 2 on oikeastaan hyvin tasapainotettu juuri nyt.

Mikä osa Halo-peleistä on teidän mielestänne tehnyt Halo-sarjasta juuri sen sarjan?

Frank: Se, että ihmiset pelaavat vieläkin Halo 2:ta kaksi ja puoli vuotta sen julkaisun jälkeenkin, on usean asian yhdistelmä, mutta minusta yksi suunnittelijoistamme, Jaime Greisemer, summasi asian parhaiten. Hän sanoi, että Halossa on kyse ”30 sekunnin hauskuudesta toistettuna loputtomiin”. Pelissä on hauskoja hetkiä, joita tulee vain lisää ja lisää. Jopa suuressa tehtäväpohjaisessa pelissä, kuten lipunryöstössä, hauskimmat tilanteet ovat aika lyhyitä – lipun ryöstäminen, sen kanssa pakenemisen yrittäminen, sitten kuoleminen ja uudestaan aloittaminen – mutta ne ovat loputtoman hauskoja eivätkä näytä koskaan menettävän hohtoaan.

Tuoko Halo 3 sarjan päätökseen?

Frank: Meiltä kysytään tuota kysymystä jatkuvasti. Halo 3 on trilogian lopetus. On kolme peliä, mutta on olemassa myös kolme romaania ja lisää tulossa, on sarjakuvakirja, Halo on kaikkialla, on toisia pelejä tulossa. Halo-trilogia on kolmessa osassa kerrottu tarina, ja se on kaikki, mitä meidän tarvitsee tällä hetkellä selittää. Loppuuko Halo-universumi maagisesti Halo 3:n loppuun? Ei. On paljon hahmoja ja juonikuvioita, joita olemme hipaisseet trilogiassa ja ne jatkavat olemassaoloaan. Halo-trilogian hahmot ja tapahtumat eivät katoa. Mutta on hyvin tärkeää, että me lopetamme Halo-trilogian pamauksella inahduksen sijaan. Se on jotain, johon olemme panostaneet paljon aikaa sekä tunnetta, ja jonka olemme hyvin innostuneita jakamaan fanien kanssa vuonna 2007.

Voimmeko odottaa jonkinlaista sarjan juurille palaavaa pelattavaa Halo 3:lta, vai onko se enemmänkin kehittynyttä Halo 2 –pelimekaniikkaa?

Frank: Jos meidän täytyisi summata Halo 3:n pelimekaniikka – ja muistakaa, että tämä on henkilökohtainen toteamus eikä virallinen lausunto – minun olisi sanottava, että Halo 2:n fanit ovat hyvin innostuneita siitä, kuinka moninpelikokemus on kehittynyt. Pidämme kaiken, jota rakastatte, kuten matchmaking, mutta lisäämme myös paljon tavaraa. Uskon, että on joitakin asioita, jotka todella yllättävät pelaajat ja – kadun tämän sanomista vielä – mutta uskon, että kaikki pitävät lisäyksistämme. Luvassa ei varmastikaan ole mitään, mistä kukaan voisi järkyttyä. Asioita kuten asetasapaino, pelimuodot, seuranhakuominaisuudet ja niin edelleen, on kaikkia paranneltu, joten uskon että moninpelipuoli on valtava parannus kaikille. Ihmiset valittavat aluksi muutamista aseiden tasapainotukseen liittyvistä jutuista, mutta kyseessä on tavallisesti vain oppimisprosessi.

Kampanja on luultavasti dramaattisimmin erilainen aspekti. En aio kertoa paljon enempää, mutta sanonpahan, että olen jatkuvasti ällistynyt joidenkin kampanjassa kohtaamieni yhteenottojen ansiosta. Käynnistän pelin, pelaan 15 minuuttia ja käännyn kavereiden puoleen ja sanon ”Wau!” Yksi alkuperäisen Halon puolista oli omien pelitarinoiden kertominen, ja me pistämme lisää näitä tarinoita Halo 3:een.

Mitä uusia mahdollisuuksia Xbox 360:n tehot tarjoavat, ja onko asioita, joita suunnittelitte Halo 2:ta varten, mutta voitte vasta nyt toteuttaa?

Frank: Kun kehittäjiltä kysytään eri alustoille sijoittuvista jatko-osista, he ovat usein hyvin vastahakoisia kertomaan, kuinka paljon lisätehot parantavat peliä. Halossa on kuitenkin aina ollut kyse isoista yhteenotoista, isoista tiloista, ovelasta tekoälystä sekä kauniista ympäristöistä ja jos sanoisimme, etteivät lisätehot auta noiden asioiden suhteen, olisimme valehtelijoita. Jotkin Halo 3:ssa tekemistämme asioista eivät olisi olleet mahdollisia Xboxilla. Voitte odottaa joitakin valtavasti visuaalisesti, teknisesti ja myös pelattavuudeltaan paranneltuja taisteluja.

Mitä toimenpiteitä on suoritettu modaamisen, bridgaamisen ja muiden Halo 2:n moninpelissä kohdattujen ongelmien estämiseksi?

Frank: Kärsimme Halossa paljon näistä ongelmista ja – ollakseni rehellinen – ihmisten käyttäytymisestä. Teknologisesti on tehtävissä vain rajatusti estääkseen ihmisten ääliöinä oleminen, mutta olemme tehneet asian suhteen enemmän tällä kertaa. Tiedämme ehkä enemmän kuin kukaan muu näistä asioista konsoleilla, ja pistämme tiedot hyvään käyttöön Halo 3:ssa. En voi kertoa paljoa nyt, koska joka kerta kun teet jotain asian suhteen, joku ääliö löytää kiertotien. Jokaista 10 mahtavaa pelaajaa kohti on aina ääliö, mikä on valitettavaa, mutta toivottavasti kykenemme lieventämään tätä teknologian ja yhteisöllisen suunnittelun yhdistelmällä.

Suunnitteletteko sisällyttävänne peliin tilastosivun, joka pitää kirjaa kaikista Halo 2:ssa ja Halo 3:ssa saavutetuista tapoista, päälaukauksista, stickeistä, yliajoista ja niin edelleen? Kuinka Bungie.net muuttuu?

Frank: Halo 2:n ja Halo 3:n tilastot eivät ole yhteensopivia, mutta annamme käyttäjille enemmän työkaluja saavutusten ja tilastojen kirjaamiseen. Bungie.net säilyy erinomaisena paikkana statistiikan tarkastelulle. Annamme piakkoin lisätietoja siitä, kuinka peli palkitsee etenemisestä, joten pitäkää silmällä Bungie.netiä sen varalta.

Onko Halo 3:n kampanja pelattavissa yhteistyössä verkossa?

Frank: Monet asiat eivät selvinneet Halo 2:een saakka, joten meiltä kysytään, sisältyvätkö ne Halo 3:een. Jos ominaisuutta ei löytynyt Halo 2:sta, on sille varmasti hyvä syy. Jotkin asiat, kuten Mongoose, löytyvät Halo 3:sta, mutta emme ole tehneet ilmoituksia verkossa pelattavan yhteistyömoodin suhteen.

Ovatko toiset pelit, kuten Gears of War, antaneet teille vaikutteita? Harkitsisitteko joidenkin asioiden, kuten Gears of Warin suojautumissysteemin, toteuttamista Halo 3:ssa?

Frank: Meiltä kysytään aina toisten pelien vaikutuksesta Haloon ja viime aikoina se ”toinen peli” on usein ollut Gears of War. Onko suojautumissysteemillä vaikutusta Haloon? Rehellinen vastaus on ei. Halo 3:n pelimekaniikka oli päätettynä jo paljon ennen kuin Gears of War oli valmis. Jos pistäisimme suojautumisen Haloon, se pilaisi pelin, koska kyse ei ole suojien käyttämisestä. Halossa on kyse isoista yhteenotoista, avoimista tiloista, ajoneuvoista ja niin edelleen. Gears of Warissa on kyse suojista. Jonkin tuollaisen asian lisääminen peliimme ei olisi hyvä idea. Joka tapauksessa Halossa on suojautumissysteemi – sitä sanotaan esineiden taakse kyykistymiseksi ja ympäristön suojakilpenä käyttämiseksi. Mutta emme sisällytä suojautumisnappia peliin, eikä se varmasti ole se X-näppäin, josta meiltä usein kysytään.

Voitko antaa hieman viitettä, minne Halo 3:n TV-mainos sijoittuu pelin tarinassa? Ja keitä ne lapset ovat?

Frank: Mainos oli eräänlainen kiusoittelu universumista, jota esitämme Halo 3:ssa. Se ei selvästikään ole pelikuvaa, ja alun lapsia näyttelevät ihka oikeat näyttelijät. Keitä nämä lapset ovat? Se ei ole vastaus. Se on kysymys. Pistimme sen mainokseen kysymyksenä ihmisille, jotka tuntevat Halo-unviersumin, ja haluamme ihmisten spekuloivan heidän roolistaan. He voivat olla siinä osoittamassa kontrastia rauhallisen yötaivaan ja Master Chiefin sodan repimän ympäristön välillä. Kysykää pois. On epätodennäköistä, että vastaamme kysymykseen lähiaikoina. Mainoksen toista puoliskoa koskien: Master Chief on maassa. Hänen voi hyvin olettaa olevan Afrikassa tuossa kohtauksessa. Hän taistelee bruteja vastaan. Yksi mainoksen suurimmista mielenkiinnon kohteista oli suoja, jota Master Chief käyttää – mikä se on, ja voiko sitä käyttää pelissä? Meiltä kysyttiin jopa, pilaisiko se moninpelin! Kaikkiin noihin kysymyksiin vastataan, mutta voin taata, ettei mainoksessa ole mitään, mikä pilaisi pelin.

Näemmekö Bungielta tulevaisuudessa Xbox Live Arcade –pelejä?

Frank: Olemme hyvin kiireisiä Halo 3:n parissa, ja resurssien löytäminen johonkin näennäisesti niinkin yksinkertaiseen kuin Halo 2 –karttojen tekemiseen on hyvin vaikeaa meille, joten uuden pelin parissa työskenteleminen on vieläkin hankalampaa. Kuitenkin, monet ihmiset rakastavat Arcade-pelejä, Bungien väki mukaan luettuna, joten Arcade-pelin parissa työskenteleminen jossakin vaiheessa ei ole täysin mahdoton ajatus. Mutta lähiaikoina? Älkää luottako siihen. Tiedätte kyllä, minkä parissa työskentelemme, ja se vie paljon aikaa, mutta Arcade-peli on ehdottomasti jotain, joka kiinnostaa studiota. Ehkä se voisi olla sivuprojekti Geometry Warsin tyyliin tai jotain syvällisempää. Se jää nähtäväksi.

Suunnitteletteko kehittävänne enempää Halo-sarjan ulkopuolisia pelejä lähitulevaisuudessa?

Frank: Jos kysymys on, aikooko Bungie työskennellä minkään muun kuin Halon parissa tulevaisuudessa, vastaus on kyllä. Työstämme Halo 3:a juuri nyt, ja aiomme keskittyä tekemään siitä parhaan Halo-pelin tähän mennessä, mutta täällä on valtava joukko luovia ihmisiä niin monen idean kera. Jos Bungie-yhteisö on sinulle uusi tuttavuus, saatat assosioida meidät vain Halon kanssa, mutta olemme tehneet paljon vanhoja PC- ja Mac-pelejä kuten Marathon. Jatkamme muiden pelien tekemistä tulevaisuudessa.

Muiden Halo-pelien suhteen meillä on suunnitelmia toisten studiossa pyörivien asioiden varalle, mutta en aio kertoa, mitä ne ovat nyt. Sanon sen sijaan, että rakastamme Halo-universumin hahmoja, ympäristöjä sekä kokemuksia, ja tarinoiden kertomiseksi saattaa olla muitakin keinoja. Teidän on vain pidettävä meitä silmällä!

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi