Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

E3, Day 2: Hunger & Games

Vuorokauden mittaisen yhtäjaksoisen valveilla olon jälkeen kello kuuden herätys aamulla oli yllättävän kivuton kokemus. Asiaa saattoi edesauttaa se, että tänään oli ensimmäinen kunnollinen E3-päivä. Joskin epäilen myös edellisiltana kadulta ostamieni ”särkylääkkeiden” aitoutta. Ainakaan virkeydestä ei tänään ole ollut puutetta – saati tylsyydestä.

Vaan aamu alkoi tosiaan kukonlaulun aikaan, joskin kotosuomeen jääneelle keholle tiuku tiesi jo neljää iltapäivällä. Allekirjoittaneelle siis perin normaali aika herätä. Pikaisen suihkun ja Forsberginkin kateelliseksi saavan takatukan hulmutuksen jälkeen oli aika suunnata kohti keskustaa ja ensimmäisiä E3-tapahtumia. Perisuomalaiseen tapaan – ja puhdasta pihiyttämme – emme antautuneet lihan heikkouksille ja tyytyneet kyyditykseen, vaan kävelimme sen sijaan muutama kymmen korttelia ensimmäiseen tilaisuuteen: Microsoftin puolitoistatuntia kestäneeseen peliesittelyyn.

Koska yleisen viisauden mukaan mikään, mitä Microsoft tekee, ei voi olla oikein, ei tämäkään tilaisuus kestänyt päivänvaloa. Kun XOne esiteltiin aikanaan suurelle yleisölle, nuristiin pelien puutteesta (ja auki jääneistä kysymyksistä). Kun nyt tarjottiin pelejä koko ilmaisen rahan edestä, nuristiin edellä mainittujen kysymysten sivuuttamisesta. Onnekseen edes Sony tietää, mitä pelaajat haluavat (muutosten sijaan samaa, tuttua ja turvallista hivenen paremmilla tehoilla). Noh, Sony tarjoaa sentään tehokonsolinsa satkun halvemmalla, mistä propsit.

Konsolisotaa lietsomatta tilaisuudet olivat kauttaaltaan onnistuneita, joskin Ubisoftin valikoima tuntui keskittyvän enimmäkseen jo ikuisuuksia sitten julkaistuihin titteleihin. Tosin lafkan massiivimoninpeli Division nousi suoraan odotuslistani kärkeen. Muilta osin niin Microsoft, Sony, Ubisoft kuin EA tarjosivat kirjavan valikoiman tuttuja ja tuntemattomia nimikkeitä, joista löytynee jokaiselle jotain odotettavaa. Paikan päälle raportoimaan tulleelle toimittajalle miltei peräjälkeen ahdetut sessiot tarjosivat puolestaan hengähtämättömällä tahdilla paikasta toiseen siirtymisiä ilman minkäänlaisia mahdollisuuksia murkinalle. Kun Sony viimein levitti ilmaisen buffetin ennen oman tilaisuutensa alkua kello neljä, oli nälkäisten journalistiretkujen jono huomattava.

Sen suuremmin en kuitenkaan lähde tilaisuuksien yksityiskohtia setvimään, sillä pätkät on helposti katsottavissa verkon ihmeellisestä maailmasta. Yleisellä tasolla tarkasteltuna näyttäisi kuitenkin siltä, että seuraavan sukupolven teemana on vahvasti nettipelin saumattomuus ja sen laajentuminen kännyköihin/tabeihin. Jälkimmäisen potentiaali vakuutti Battlefield 4:n Commander-tilassa, jossa verkkoräimettä pystyi koordinoimaan komentajan roolissa oman tabinsa avulla.

Pilvipalveluihin ja verkkopelaamiseen panostaminen on kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Forza 5 esitteli jo potentiaalia uudenlaisella pilvilaskentaa hyödyntävällä keinoälyllä, jonka toimivuudesta ei tosin voi vielä kertoa mitään. Kyseessä saattaa olla tekoälyn mullistava tulevaisuus tai vaihtoehtoisesti vain pinnalliseksi jäävä kuriositeetti, joka ei juurikaan eroa entisestä mallista. Pilvipalveluiden mahdollisuudet ovat kaikesta huolimatta mielenkiintoiset.

Destiny onnistui puolestaan vakuuttamaan miltei läpinäkyväksi muutetulla moninpelillä, jossa kahdestaan aloitettu kampanja siirtyi miltei saumattomasti useamman pelaajan väliseksi yhteistyötilaksi. Toki kyseessä oli tarkoin suunniteltu demo, mutta jos todellisuus vastaa edes lähelle esitettyä, voi satunnaisille verkkomittelöille povata äärimmäisen valoisaa tulevaisuutta. Samankaltaisia siirtymiä nähtiin myös autopeleissä Crew ja Need for Speed Rivals.

Tämän päivän setti meni pitkälti penkeillä istuessa ja katsoessa, eivätkä siten tarjonneet juuri sen kummepaa actionia kuin teillekään siellä kotikatsomossa. Huomenna käynnistyvät sen sijaan tositoimet, kun messualue ja sen lukuisat kopit aukeavat esittelyjä, haastatteluja ja maistiaisia varten. KonsoliFIN on menossa mukana heti aamusta aina keskiyöhön saakka, joten sisältöä ja seurattavaa luulisi riittävän. Tosin menojen vuoksi myös seuraava blogahdus saattaa myöhästyä odotettua tuonnemmaksi.

Lisätäköön vielä loppuun sellainen huomio, että kollegani Mesiän läppäri näytti irtisanovan itsensä työtehtävästään, joten tekstin osalta joudutte tyytymään minun raaputuksin E3-messujen ajan. Toisekseen hotellimme langaton verkko on äärettömän h-i-d-a-s. Kyllä, arvasitte oikein! Boothbeibsien, pelivideoiden, haastettelujen ja kuvamateriaalin sijaan joudutte tyytym... kärsimään minun raaputuksistani koko E3-messujen ajan. Tosin toivottavasti messualueen langaton tarjoaisi vähän nopeampaa siirtoa, jolloin visuaalista mielihyvää ei tarvitsisi odotella ensi viikkoon.

J. Pikkarainen
E3-messut
Los Angeles, CA

Galleria: 

Kommentit

Juu... Ne flunssalääkkeet "kadulta" tais olla ihan vaan efedriiniä reseptivapaana apteekista... Olisitte vetäny kunnon metaa tai kolaa niin ois sujunu paremmin!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi