Ennakossa: Subnautica

Vieraalle vesiplaneetalle sijoittuva selviytymispeli Subnautica ihastuttaa erikoisella ympäristöllään. Haaksirikkoutuvan pelaajan tehtävänä on selvitä sekä kenties saada yhteys ulkomaailmaan. Lopullisesta tavoitteesta ei ole varmuutta, sillä tarinaa ei vielä Game Preview -vaiheessa juurikaan ole.

Aavan meren tuolla puolen

Pelastuskapselista ulos astuttaessa iskee pienuuden tunne. Kilometrin päässä hiekkasärkällä kököttävää rikkinäistä avaruusalusta lukuun ottamatta planeetan pintaa koristaa vain suuri sininen meri.

Ensimmäinen sukellus pinnan alle paljastaa kokonaan uuden maailman. Kalat parveilevat ympäriinsä ja auringon säteet valaisevat kauniisti hiekkapohjaa. Lumoavaa näkymää tuijottaessa ei tahdo huomata hapen kulumista. Viimein todellisuus iskee ja on suunnattava pintaa kohti.

Seuraava todellisuuteen palauttava asia on jano tai nälkä. Onneksi meri on täynnä kalaa, joita voi poimia jopa käsin, kunhan liikkuu riittävän rauhallisesti. Raakana evästä ei tarvitse nauttia, sillä pelastuskapselissa on monitoimikone, jolla voi valmistaa ruokaa sekä erinäisiä tarvikkeita. Myös meriveden puhdistus juomakelpoiseksi tapahtuu tuolla samaisella kapistuksella. Tarvikkeiden sekä työkalujen valmistukseen käytettävät materiaalit sekä ”piirustukset” etsitään meren pohjasta.

Oman tukikohdan rakentaminen on yksi ensimmäistä askeleista, mutta on tärkeää huolehtia myös varusteista. Säteilyä kestävä sukelluspuku, suurempi happipullo, paremmat räpylät sekä liikkumista nopeuttava kiituri helpottavat puuhailua huomattavasti.

Perusasioiden ollessa hallussa on aika lähteä tutkimaan hieman pidemmälle ja syvemmälle. Tätä varten tarvitaan tietysti sukellusvene, joita on kaksi. Ensimmäinen on yhden hengen Seamoth ja toinen huomattavasti suurempi Cyclops. Meren syvyyksien tutkiminen on hurjan mielenkiintoista mutta samalla pelottavaa, sillä ei ole varmuutta mitä kaikkea vieras maailma pitää sisällään. Enempää Subnautican maailmasta ei oikeastaan kannata kirjoittaa. Se täytyy itse kokea.

Hyvää kannattaa odottaa

Keskeneräinen Subnautica on tällä hetkellä erittäin haastava monessakin mielessä. Pelaajaa ei juurikaan opasteta, joten kaikki on keksittävä itse. Tämä on hyvä asia ja kannustaa käyttämään mielikuvitusta sekä järkeä. Vaikeita pelejä karsastaville kerrottakoon, että opastusta on lisätty päivityksien mukana, joten tilanne voi vielä muuttua ennen lopullista julkaisua. Vapaata touhuamista kaipaaville tarjotaan luova pelitila, jossa selviytymisaspekti on kytketty kokonaan pois.

Subnautican suurimmat haasteet liittyvät kuitenkin tämän hetkisen Xbox-version epätasalaatuisuuteen. Game Preview -julkaisu viivästyi yli kuukaudella ja lopulta kehittäjä puski toukokuussa ulos vanhemman ja ilmeisesti vakaamman version. Sekin oli silti erittäin buginen sulavuuden ollessa diashow'n luokkaa.

Uusimman päivityksen odotettiin tuovan helpotusta, mutta tilanne oikeastaan vain paheni. Nykyisen version kuva on kyllä sulavampi, mutta kaiken muun toimivuus muistuttaakin sitten arpapeliä. Tavarat katoilevat inventaariosta eikä työkalujenkaan luotettavuus ole kovin hyvällä tasolla. Pahimmassa tapauksessa kaikki maailmassa olevat mineraalit, esineiden piirustukset sekä kalat katoavat yhtäkkiä. Vaivaan auttaa vain pelin poistaminen sekä uudelleen asennus.

Suurista ongelmista huolimatta Subnautica on parhaimmillaan mukavaa pelattavaa. Usko pelin tulevaisuuteen elää vahvana, sillä nettikeskusteluiden perusteella pieni kehittäjästudio vaikuttaisi olevan varsin määrätietoinen projektinsa kanssa. Virheetkin on helpompi ymmärtää, kun tietää, että konsolimaailma on studiolle uusi tuttavuus. Hitaasti mutta varmasti Subnautica lunastanee paikkansa konsolipelien kermassa.

Subnautica on osa Xboxin Game Preview -ohjelmaa ja sitä saa testata tunnin ajan ilmaiseksi ennen ostoa. Lopullisen version julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa. Keskustelua pelistä voi käydä KonsoliFIN foorumilla.

Galleria: 

Kommentit

Kuvien perusteella huutaa niin VR:ää että huh, harmi vaan että Xbox.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi