Ennakossa Warhammer 40,000: Space Marine


Jo 80-luvulla alkunsa saanut Warhammer 40,000 on herännyt viime vuosina uuteen kevääseen pelimarkkinoilla, kiitos Relic Entertainmentin Dawn of War -strategiapelien. Toisaalta tieteisuniversumissa riittää syvyyttä ja miehisyyttä siinä määrin, että sen luulisi soveltuvan erinomaisesti suoraviivaiseen räimeeseenkin. Relic ja THQ ovat samaa mieltä, sillä kesän ja syksyn taitteessa kauppoihin rynnistää Space Marine -toimintapeli. KonsoliFIN ehti ottamaan tuntumaa keskeneräiseen tuotokseen toukokuun puolivälissä.

Avaruudessa marinoitu

Space Marine paiskaa pelaajan kapteeni Tituksen salskeisiin saappaisiin, kun aina yhtä viheliäiset örkit ovat vyörymässä keisarikunnan Forge World -tehdasplaneetalle. Tituksen edustamia erikoisjoukkoja kaivataan pidättelemään ei-niin-pieniä vihreitä miehiä, jotta todellista vastaiskua ehditään valmistelemaan. Taistelukentälle viilettää lopulta myös kolmas osapuoli, kun kaaoksen joukot eivät malta olla tunkematta lusikkaansa näin makeaan soppaan.

Lähtöasetelmat antavat kehittäjille kelvolliset lähtökohdat korkealentoiselle toimintatykitykselle. Space Marine kertoo tarinansa kuitenkin yllättävän hillitysti. Testisessioissa ei näyttäviä välivideoita nähty, eikä niitä pitäisi olla lopullisessa pelissäkään liikaa. Tarinaa välitetään ytimekkäästi sotilaiden ja komentokeskuksen välisillä keskusteluilla ja pelitapahtumilla.

Avaruusjääkärit on pelissä toteutettu esikuvalleen uskollisesti. Panssaroidut kolossit tömisyttävät tannerta komeasti juostessaan ja näyttävät yksinkertaisesti kovilta kundeilta käsiasetta ja miekkaa pidellessään. Pelin päähenkilö Titus esittäytyi Space Marinen julkistuksen yhteydessä kaljuna avaruusjääkärinä, mutta sittemmin kapteeni on saanut päälaelleen karvoitusta – hiukset kun tekevät sankarista kuulemma helpommin lähestyttävän.

Läheisyyden kaipuu

Ensisilmäyksellä Space Marine muistuttaa vahvasti Gears of Waria: jättimäiset haarniskahirmut myllertävät taistelukentällä ja leikkaavat sahamiekoillaan örkkejä kuin Cole Train kalkkunaa joulupöydässä konsanaan. Ohjaimeen tartuttaessa erot käyvät kuitenkin vähitellen selviksi. Space Marinen avaruusjääkärit eivät serkuistaan poiketen kyki suojassa roiskimassa sokkotulta vaan rynnivät mieluummin suoraan taistelun tuiskeeseen. Erillistä suojautumisnappia ei yksinkertaisesti ole, ja niitä vähäisiä esteitäkin voi taklata palasiksi sille päälle sattuessaan.

Ampuma-aseen kanssa heiluessa peli toimii pitkälti niin kuin sen odottaakin. Bolterit, plasmakanuunat ja muut kivat lelut kurmottavat vihulaisia kivasti, joskin niihin kaipaisi vielä aavistuksen enemmän munakkuutta. Vaisuhkot tehosteet tosin saattoivat johtua testatun version keskeneräisyydestä, joka näkyi myös muualla pelin ulkoasussa.

Lähitaistelussa avaruusjääkäri muuttuukin täysin eri eläimeksi. Päänäppäimistä kolme on varattu erilaisille lyöntiliikkeille. Kun näpäyttää yhtäkin näistä napeista, kuvakulma liikahtaa aavistuksen kauemmaksi hahmosta, joka alkaa puolestaan heilua lähitaisteluaseensa kanssa kuin se kuuluisa heinämies pellolla. Perusiskujen ohella Tituksen repertuaariin kuuluvat kattavammat alueiskut ja brutaalit lopetusliikkeet. Sahamiekan tunkeminen vihollisen sisuksiin runsaiden veriroiskeiden ja tylyjen animaatioiden saattelemana ihastuttaa niin pelaajaa kuin sivustakatsojiakin. Kun vastustajia on pistetty tarpeeksi paloiksi, voi Titus vielä aktivoida vihollismassojen raivaamiseen sopivan superhyökkäyksen.

Pelaajaa houkutellaan syöksymään halausetäisyydelle vihollisista, sillä onnistuneet erikoisiskut auttavat Titusta palautumaan taisteluhaavoista. Toisaalta örmykkilauman keskellä yksin touhottava avaruusjääkäri kaatuu nopeasti tantereeseen. Mainospuheiden mukaan ainakin testiversio oli tarkoituksella asteen tavallista haastavampi. Selviytymisennustetta ei parantanut liian lähellä pysyttelevä kamera, joka usein onnistui näyttämään ruudulla vain viherpunaista puuroa. Ampumisen ja mätkimisen tiivis yhteistyö ei siis ainakaan vielä rullannut kuin öljytty saha, mutta konseptissa sinänsä riittää potentiaalia.

Kovat jätkät kovassa paikassa

Space Marine vaikuttaa mielenkiintoiselta paketilta, johon liittyy vielä monia kysymysmerkkejä. Teknisen toteutuksen ja kameratoiminnan kuntoon hiominen vaikuttavat kriittisesti lopullisen pelin laatuun. Hajanaisista pätkistä koostuneessa testisessiossa ei myöskään saanut hyvää kuvaa pelin tarinasta tai sen kerronnasta. Moninpelin toimivuus on sekin vielä täysi arvoitus.

Ehkä eniten Space Marinessa epäilyttää kuitenkin Relicin historia strategiapelien mestarina: kuinka hyvin kehittäjien osaaminen kantaa paljon ahtaammilla toimintapelimarkkinoilla? Studion ainokainen lajityypissä on The Outfit, joka ei menestynyt mairittelevasti Xbox 360:n alkutaipaleella. Space Marinen julkaiseminen Gears of War 3:n tuntumassa puolestaan voi osoittautua siunaukseksi tai kiroukseksi, riippuen ajoituksen onnistumisesta. Jää nähtäväksi, tuoko peli keisarille kunniaa.

Galleria: 

Kommentit

Onnistuin kuin onnistuinkin olemaan heittämättä mitään huulta tuosta Forge Worldista näin Halo-pelurina.

Aika saavutus. :D Mutta varsin hyvä ennakko, lisäsin sen tuohon WH-peliketjun aloitusviestiin. Toivottavasti sieltä nyt tulee sitten huva peli.

Kiva ennakko, ja ihan odotuksessa. Jotenkin tuntuu, että tulee olemaan hyvä peli. Tuohon Gears of War- vertaukseen (vähän joka paikassa sitä leijuu) löytyi hyvä heitto youtube-kommentoinneista;

"The Space Marines are the original badasses that predate your precious Marcus and make him look like a boy playing at being a soldier."

Paavi, Forge World on myös Games Workshopin "elite" -figukauppa, jossa myydään entusiasteille sikakalliita erikoisfiguja:
http://www.forgeworld.co.uk/

Sitä en tiedä kumpi oli ensin, muna vai kana..

Noista Gears of War -yhtäläisyyksistähän saatiin pieni soppa aikaiseksi tuolla Venturebeatin puolella, kun toimittaja meni valittelemaan, kuinka paljon peli "on ottanut vaikutteita" Gears of Warista ja Halosta: http://venturebeat.com/2011/05/25/how-many-ways-can-thqs-space-marine-ga....

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi