Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

The Evil Within: The Executioner (DLC)

The Evil Withinin viimeinen lisäsisältöpaketti ottaa useammalla tapaa pesäeroa edeltäjiinsä. Sankarien sijaan mörkökatrasta edustava päähenkilö on jo itsessään melkoinen suunnanmuutos, mutta tunnelmaan vaikuttaa yhtä vahvasti uusi kuvakulma. The Executioner asettaa pelaajan verenhimoisen laatikkopään sisuksiin, kun lihakirvestä heilutellaan ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä. Myös välivideopainotteinen juonenkuljetus korvataan pelkillä luettavilla muistiinpanoilla. Samoin toisinaan korneiksi äityneet dialogipätkät jäävät historiaan mykän päähenkilön vuoksi.

Peto on irti

Erilainen lähestymistapa The Evil Withinin maailmaan ei onnistu nousemaan aiemman kokemuksen tasolle. Kauhugenren tärkein elementti, eli painostava tunnelma loistaa poissaolollaan. Vaikka emopelin säikyttelyt edustivat kliseistä japanilaistyyliä, oli altavastaajan roolissa selviytyminen silti sopivan inhottavaa. Teloittajan miehekkäissä saappaissa ei tarvitse enää murehtia kulman takana luuraavista kammotuksista: rivikummajaiset lakoavat jättimäistä lihakirvestä puolihuolimattomasti heiluttamalla. Luultavasti samaisesta syystä perusviholliset jätetään nopeasti sivurooliin. The Executioner onkin perinteisen selviytymisseikkailun sijaan käytännössä kokoelma välipomokohtaamisia.

Kompakteille kaksintaisteluareenoille asettuu tuttuja naamoja. Voimiaan pääsee mittelemään esimerkiksi moottorisahallaan sohivaa sadistia sekä Sebastiania piinannutta hämähäkkihybridiä vastaan. Alun perin todella kuumottavat kohtaamiset tyrehtyvät yksinkertaisiksi hakkausmatseiksi, joissa mahdolliset strategiat rajoittuvat tietyn vivun vetämiseen tai riittävän ahkeraan ansojen levittelyyn. Etenkin normaalilla vaikeusasteella jokainen noin kymmenestä vastustajasta on peitottavissa parissa minuutissa ilman vaivannäköä. Ero aiempaan The Evil Withinin asettamaan haasteeseen repeää melkoiseksi.

Antisankarille suodaan lyömäaseen lisäksi käyttöön muitakin apuvälineitä, kuten dynamiittia ja karhun loukkuja. Hahmon ominaisuuksia pääsee kohentamaan yksinkertaiseen kauppapaikkaan ropojaan tuhlaamalla. Loppua kohden pelaajalla onkin näpeissään melkoisen ylivertainen lahtaaja. Valuuttaa kerätään tapettujen taskujen tonkimisen ohella nurkkia nuohoamalla, mutta aiempaa rajatumpi putki ei suo tilaisuuksia varsinaisille tutkimusretkille. Ahtaasta ympäristöstä toiseen siirrytään kömpelösti ilmaantuvien teleporttien kautta, mikä ei auta immersion syntymisessä.

Pelottelua piukalla budjetilla

Kehittäjien ilmeisen köykäinen panostus näkyy yksinkertaistetun perussapluunan ohella tarinapuolella. Siinä missä edeltävien lisäsisältöpakettien tapahtumat kiedottiin hienosti pääpelin ympärille, jättää teloittajan irrallinen osio kaanonista kiinnostuneet kylmäksi. Laatikkopään sisältä paljastuu epätoivoinen isä, joka pyrkii pelastamaan tyttärensä painajaismaisesta STEM-maailmasta. Ympäristöön ripoteltujen muistilappujen avulla pelaajalle perustellaan, miten välipomojen piekseminen edesauttaa prosessia. Kokemusta ei edes yritetä pitkittää edellisten lisäosien mittaan, sillä sen läpäisee ripeimmillään reilussa tunnissa.

Odotukset The Executionerin omintakeista ideaa kohtaan olivat korkealla, mutta Tango Gameworksin viimeinen luku painajaismaailmaan jättää lopulta kylmäksi. Murhakoneena heiluminen ei ole edes erityisen hauskaa, sillä jätti liikkuu rautakangen sulavuudella. Taisteluista puuttuu tyystin aggressiivisuus ja läsnäolon fiilis, johon parhaat ensimmäisen persoonan käsirysyt yltävät. Kausipassinsa lunastaneille tiedossa on vajaan illan mittainen, aivottomaksi mäiskeeksi taantuva paluu tuttuihin maisemiin. Muille The Executionerin ostoa on vaikea suositella, vaikka hintaa kertyy ainoastaan puolet aiempiin lisäosiin verrattuna.

The Evil Within: The Executioner on saatavana Xbox Liven sekä PlayStation Networkin kauppapaikoilta hintaan 4,95€ tai osana 19,90€ maksavaa kausikorttia.

Kiitokset arvostelukoodista maahantuojalle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi