Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Gamescom: Ennakkomaistelussa LEGO Lord of the Rings

Traveller's Talesin tarttuminen Taru sormusten herrasta -trilogiaan tuskin tuli kenellekään ydinpommin veroisena yllätyksenä: onhan aihepiiri ollut toivelistoilla jo pidemmän aikaa. Aurinkoisessa Kölnissä pidetyssä pressitilaisuudessa esiteltiin paitsi pelin maailmaa, myös lyhyttä demoa seikkailusta.

Jo ensisilmäyksellä Keski-Maahan paljastuu, että kyseessä on äärimmäisen vaikuttava ja lupaava LEGO-peli. Maailma on luotu huolella ja rakkaudella, eikä se petä ulkoasullisesti hetkeäkään. Esitelty Kontu ja sen lähialue ovat sekä todella tyylikästä katsottavaa että kirjoille ja elokuville uskollisia. Henkeäsalpaavan kauniit maisemat luovat suuren seikkailun tuntua, vaikkei nähdyssä kehitysversiossa vielä ylimääräistä elämää ollutkaan. Helmein syvänteen muurilta katsottuna tuhansien ja tuhansien örkkien armeija on vakuuttavaa nähtävää. Demossa pelattuna muutamien alueiden lievä yksivärisyys häiritsi hetkittäin vihollisten ja omien hahmojen erottamista toisistaan, mutta ongelma oli toivottavasti vain hetkittäinen miljööstä johtunut kauneusvirhe.

Jos aikaisen kehitysversion ulkoasu onnistui vakuuttamaan, samaa voi myös sanoa ääninäyttelystä ja etenkin elokuville kunniaa tekevästä musiikista. LEGO Batman 2:ssa päivänvalon nähnyt dialogi kuulostaa edelleen varsin asialliselta ja hyvältä. Huumorista ei silti ole luovuttu, vaan komiikkaa luodaan tapahtumien kulusta pelisarjalle varsin perinteisin keinoin. Pelko valmiin lähdemateriaalin ja LEGO-pelin dialogin välillä vaikuttaisi siis aiheettomalta, sillä alle kymmenminuuttisen pätkän aikana tuli hymähdettyä ja naurettua useaan otteeseen.

          

Pelattavuus on edelleen sitä samaa kuin aina ennenkin LEGO-peleissä. Hahmoilla on eri kykyjä, joilla tilanteista täytyy selvitä. Legolas osaa ampua jousella ulottumattomissa olevia esineitä ja hahmoja sekä Gimli tuhota seiniä. Ongelmanratkaisut ovat yhä riittävän monen vihollislauman tuhoamista, vivun etsimistä ja kääntämistä ja niin edelleen. Uudistuksena ainakin aseet ovat kehitettävissä ja parannettavissa matkan varrella, samoin kuin lisäsydänten saaminenkin. Viritetyillä pyssyillä saa aikaan enemmän vahinkoa tai tuhottua isomman alueen. Eihän palikkauniversumin pelejä ole voinut aiemminkaan vaikeiksi sanoa, mutta toivottavasti parannellut aseet eivät ole liian tehokkaita särkemään pelitasapainon.

Pelattavaa on demossa nähdyn tiedon perusteella 18 tehtävän verran, minkä lisäksi kaiken keräämiseen luvattiin kuluvan kauemmin aikaa kuin aiemmissa LEGO-sarjan peleissä. Pelattavia hahmoja on yhteensä 85, joten kaikki enemmän tai vähemmän tunnetut hahmot ovat käytettävissä. Tämä siis olettaen, että hahmot onnistuu avaamaan, sillä ainakin mainospuheiden perusteella kieroutuneet suunnittelijat ovat piilottaneet kerättäviä asioita entistä pirullisempiin paikkoin. Onneksi mukaan on kuitenkin ynnätty mahdollisuus pikamatkustukseen, joten täydellisen läpäisyn perässä juoksevat eivät joudu ravaamaan Keski-Maata edestakaisin kerättävien esineiden perässä - ainakaan kovin montaa kertaa.

LEGO Lord of the Rings pääsi yllättämään puskista, sillä Traveller's Talesin tutusta laadusta huolimatta seuraava osa tuntuu ylivertaisesti pelituoteperheen parhaalta. Laaja ja kaunis maailma imaisi mukaansa tutkimaan jokaista mahdollista reittiä ja polkua. Julkaisua saataneen vielä vartoa, mutta odotukset ovat korkealla.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi