Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on kerännyt hurjat määrät kehuja pelaajilta ja arvostelijoilta kautta linjan. Eikä syyttä, sillä peli tuntuu olevan yksi sydämellisimmistä seikkailuista, joita on aikoihin nähty.

Tästä kertovat tarinaansa erilaiset yksityiskohdat ja aktiviteetit, joita peli on pullollaan. Listasimme oheen niistä muutamat suurempia spoilereita vältellen. Kyseiset omakohtaiset huomiot on kerätty 20 ensimmäisen tunnin aikana Hyrulen maailmassa. Lisää kerrottavaa ja jaettavaa kertyy varmasti tarinan edetessä, kunhan kartta tulee tutummaksi.

Ohessa siis kahdeksan asiaa, joita pelaajat voivat Link-sankarin kera kokea Switchille ja Wii U:lle julkaistussa pelissä.

1. Hämmennä Hyrulen asukkaita paljaalla iholla

Breath of the Wildissä kukaan ei pakota pukemaan Linkin jalkaan housuja tai pistämään paitaa päälle, ainakin mikäli lämpötila sen sallii. Näin ollen sankarimme voi tepastella ympäri kylänraittia ilman päällihousuja aiheuttaen pahennusta paikallisissa. Huvittavinta asiassa on, että useammat eri sivuhahmot päivittelevät, ihmettelevät tai suorastaan paheksuvat paljasta pintaa.

2. Kuole salamaniskuun

Kaikkihan me tiedämme, että ukonilmalla ei kannata mennä istuskelemaan ukkosenjohdattimen alle. Uusin Zelda-seikkailu opettaa meille myös, että salamoiden lennellessä ei kannata pitää kourissa metallisia miekkoja, keihäitä tai muita esineitä. Mikäli ukkonen on kohtsillään iskemässä sankariimme, purkautuu tämän aseista varoituksenomaisesti pieniä sähkölatauksia. Tässä tilanteessa säilä on syytä ottaa pois aktiivikäytöstä. Ylemmässä kuvassa näkyy tilanne, jossa Link ei luopunut kädessään olevasta miekasta, vaikka kaikki merkit tulevasta olivat ilmassa. Kuolemahan siitä koitti.

3. Tulkkaa hyliaania

Breath of the Wildissa nähdään monessa paikassa mystistä kirjoitusta, jonka merkkejä ei noin vain luetakaan. Nokkelat pelisarjan fanit ovat kuitenkin selvittäneet jokaiselle merkille vastineen aakkosista, joten tekstin salat on helppo kääntää selkokielelle. Jos haluat nähdä kyseisen käännöskartan, klikkaa tästä linkistä. Sen avulla on muun muassa mahdollista selvittää, että oheisen kuvan seinässä lukee sana "Dungeon". Myös Now Loading -vitsailua on luettavissa eräiden aparaattien ollessa toiminnassa.

4. Kokkaa keittokirjallinen ruokaa

Yksi varsin oleellinen, mutta mukavan helpoksi tehty asia, on ruoan kokkailu. Seikkailun elinehtona on pitää mukanaan ruoka-annoksia, jotka palauttavat Linkille energiaa tarpeen vaatiessa. Nämä kokkipuuhat on tehty valloittavan helpoiksi ja loogisiksi. Yksi proteiininlähde ja aimo läjä lisukkeita -periaatteella ei oikeastaan voi epäonnistua. Erilaisia yhdistelmiä on myös kosolti. Ja mikä parasta, reseptejä ei noin vain anneta pelaajille tietoon. Niitä voi bongata muun muassa majatalon seinällä olevasta julisteesta, kyläläisen avoimesta keittokirjasta tai sitten ohikulkeva matkalainen voi jakaa kanssasi tietämystään. Pitämällä silmät auki pärjää pitkälle. Tai lukemalla ohjeet, hyh, netistä...

5. Metsästä omat lihasi

Kokkaaminen on kivaa puuhaa, mutta mistä raaka-aineet sitä varten? Lihaa, kalaa ja muita ruoka-aineita pystyy ostamaan pienimuotoisista kaupoista tai tien päällä kohdattavilta matkalaisilta. Jos ei kuitenkaan halua pistää omia rahoja likoon, voi omat lihatarvikkeet lähteä metsästämään.

6. Ryhdy hevoskouluttajaksi

Hevosia ei suinkaan tarjoilla Breath of the Wildissa pelaajille kuin tarjottimella. Mikäli siis haluaa matkata paikasta toiseen juoksuvauhtia nopeammin, on syytä kesyttää itselleen villihevonen. Koulutus aivan nollasta ei ole maailman nopein urakka, mutta työ palkitaan kyllä. Helpompikin tapa kuitenkin on! Mikään ei nimittäin estä kaappaamasta vihollisen jo valmiiksi kouluttamaa ratsua.

6. Laskettele kilvelläsi

Kilvet on tehty surffattaviksi, todetaan ylemmässä kuvassa. Tällä halutaan viitata siihen, että Link pystyy ottamaan kilpensä ja laskettelemaan sillä pitkiäkin matkoja. Kyseinen hupi on kätevää matkantekoa, mutta myös kovin hauskaa. Alustoiksi laskea käyvät kaiken sortin alamäet, olivat ne sitten peitettyinä lumella tai nurmella.

7. Ihastele Game Over -ruutua

Tähän näkymään kannattaa tottua. Uudessa Zelda-seikkailussa kuollaan enemmän kuin useammassa sarjan aikaisemmassa seikkailussa yhteensä. Tämä ei kuitenkaan tunnu ärsyttävältä tai epäreilulta, vaan kuolema koittaa useimmiten omasta liiasta innokkuudesta tai huolimattomuudesta. Tai sitten vastustajasi on vain liian voimakas kukistettavaksi nykyisillä työkaluillasi.

8. Matkusta lentävillä kivillä

Kyllä, lentävillä kivillä matkustaminen voi kuulostaa erikoiselta, mutta näin pelissä voi silti tehdä. Apuna pitää käyttää seikkailun alkutaipaleella saatavaa Stasis-kykyä sekä isoja kivenlohkareita. Temppu on testin perusteella vaikea toteuttaa, mutta mahdoton se ei ole. Katso erikoinen matkatapa ylemmästä twiitistä. Jos et näe sitä, klikkaa tästä.

Bonus: Toteuta valtionpäämiehisiä tekoja

Haluaisitko juuri sinä kiivetä palmuun, kuten Kekkonen? Onnistuu, vieläpä helposti. Entä haluaisitko ratsastaa paidatta hevosen selässä Putinin tapaan? Kas, sekin on toki tehtävissä. Punaiseen kravattiin pukeutuminen ja matkustussääntöjen laatiminen ei kuitenkaan liene mahdollista.

-------

Oletko itse päässyt The Legend of Zelda: Breath of the Wildin makuun tai oletko muuten kiinnostunut pelistä? Hyppää mukaan keskusteluun KonsoliFINin foorumilla.

Kirjaudu kommentoidaksesi